keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Minun tarinani

Raamattu, Rajat, PääsiäinenOlen paljon miettinyt, miten kaikki menikään omalla kohdallani ja miten olen nyt tässä tilanteessa, missä juuri nyt olen. Omalla kohdallani on tässä prosessissa ollut monia mutkia matkassa. Olen mielestäni uskonut aina, kuitenkin hyvin vajavaisesti kuin pieni lapsi. Jossain vaiheessa 80-luvun alkupuolella aloin kysellä Jumalalta, onko minulla Pyhää Henkeä? Olin käsittänyt, että ilman Pyhää Henkeä ei voi olla uskossa. Eräänä iltana, kun olimme jo kömpineet peiton alle, rukoilin hiljaa, että jos minulla on Pyhä Henki, niin anna minulle merkiksi kielilläpuhumisen armolahja. En tiedä, miksi juuri sitä pyysin. Ehkä siksi, että se oli niin konkreettinen. Ja minä sain sen! Ihan hiljaa puhuin tällä uudella kielellä, kunnes säikähdin, että mitähän minä puhun? Vaikka Paholaisen kieltä! Pyysin, että saan myös selityksen siihen mitä puhun ja sain sen. Samalla tavalla puhun vieläkin.

Meni yli kymmenen vuotta, ennen kuin kerroin miehelleni asiasta ja silloin me olimme liittymässä Vapaakirkkoon. Olin nimittäin tullut tyytymättömäksi, koska en kirkon piiristä löytänyt omaa paikkaani. Niinpä olin ajautunut käymään yhteiskristillisissä tilaisuuksissa ja aloin ahmia toisenlaista opetusta. Mukaan tulivat kaatumiset ja ihanan ihana ylistys. Ylistän vieläkin mielelläni, mutta enää en ylistä Pyhää Henkeä, joka silloin oli ihan in. Kuvioon tulivat voidellut julistajat, joita ei saanut arvostella, koska silloin olisi voinut tehdä Pyhän Hengen pilkan. Perusajatus oli, että nyt kaikki on muuttunut paremmaksi ja ongelmat ovat ratkenneet. Sitä myös minä julistin.

Lopulta me siirryimme Helluntaiseurakuntaan, mutta todellisuudessa mikään ei muuttunut. Menin väärissä opeissa yhä syvemmälle, vaikka aloitin Isossa Kirjassa Raamattukoulun. Etsin lähempää yhteyttä Jumalaan erilaisten rukoustekniikoiden kautta tai jotain muuta yhtä kummallista tapaa lähestyä Jumalaa. Muistan, kuinka ajattelin, että luen ihan tarpeeksi Raamattua opiskelujeni vuoksi, joten voin lukea sitä selittäviä kirjoja sen vastapainoksi. No, tosiasiassa ne kirjat eivät millään lailla selittäneet Raamattua, vaikka niissä oli lainauksia Raamatusta. Jälkeenpäin ajatellen olin hyvin ristiriitaisessa tilanteessa.

2000-luvun loppupuolella elämä romahti täydellisesti. Tein asioita, joita voin vain ihmetellä jälkeenpäin. Seuraavat yli seitsemän vuotta olivat kaaosta, johon liittyi erittäin ikäviä asioita. Osa oli ihan omaa aikaansaannosta ja osa ulkopuolisten tekemiä. Sen ajan alkuaikoina minua kehotettiin käymään uskovan terapeutin luona ja niin myös kävin, mutta se oli todellinen vikatikki! Ainoa, mitä muistan tuosta käynnistä on, että olen antanut Paholaisen astua elämääni ja minun teot vaikuttavat seurakuntaan kielteisesti! Yksi kerta riitti!

Viimeiset puolisen vuotta olin rukoillut, että Jumala vetäisi minut yhteyteensä. Monta kertaa olin yrittänyt palata uskon tielle, mutta se ei vain onnistunut. Lopulta tuli elämäni pohjakosketus ja juuri silloin Jumala armossaan veti minut luokseen. Syntisen ja elämänsä pilanneen ihmisen. Samaan aikaan myös mieheni palasi uskontielle. Yhdessä aloitimme tämän matkan.

Ensimmäiseksi minut juurrutettiin Raamattuun. Aluksi luin sitä paljon ja sitten “löysin” Raamattu kannesta kanteen-opetukset netistä. Kului muutama kuukausi niitä kuunnellen, mutta myös TV7 katsellen. Sain sisäisen kehotuksen kirjoittaa puheita ja aloin tutkimaan Raamattua ja kirjoittamaan siitä omia puheita, joiden ainoa kuuntelija oli mieheni. Seurakunnassa kävimme silloin tällöin. Oli kulunut lähes vuosi, kun eräänä päivänä istahdin sohvalle ja ajattelin katsella jotain TV7:ltä. Samassa kun aukaisin, tuli sieltä jotain sellaista, joka ei täsmännyt Raamatun opetuksen kanssa. Suljin television ja ajattelin: “En tahdo olla uskossa, jos tämä on taas tätä, etten tiedä mikä on oikein ja mikä väärin!”. Säikähdin ajatuksiani! Samassa päätin, etten halua palata sinne, mistä Jumala oli minut pelastanut, vaan luen Raamattua ja kirjoitan siitä. Samalla heitin Jumalalle rukouksen:”Sinun on selvitettävä minulle, mikä on oikein ja mikä väärin!” Muistan, kuinka palasin takaisin kirjoittamaan ja Raamattua tutkimaan tietokoneelle.

Kului muutamia päiviä, kun olin tutkimassa sanaa “tieto” ja törmäsin gnostilaisuuteen. Jumala vei minut sille lähteelle, josta nämä nykyiset harhaopit ovat lähteneet. Se oli suuri ahaa-elämys, joka avasi minun silmäni! Tätä harhaoppia oli omassa hengellisessä elämässäni paljon ja nyt Jumala riisui sitä pois. Tästä seurasi myös ristiriitatilanteita oman seurakunnan uskovien kanssa. Jotta pystyin selittämään, miksi joku oppi ei ollut Raamatun mukaista, jouduin tutkimaan paljon myös näitä harhaoppeja. Ja kuitenkin samaan aikaan Jumala vei minua yhä lähemmäksi Jeesusta ja ristiä.

Kun tänään seuraan hengellisen kentän opetuksia, huomaan harhaoppien levinneen kaikkiin seurakuntiin. Seurakuntien jäsenet seuraavat näitä opetuksia niin netistä kuin matkustavat näihin suuriin missioihin ja ottavat vastaan sitä voitelua, joka on hindulaisuudesta lähtöisin. He lukevat kirjoja, joita on kirjoitettu New Age:stä lähtöisin ja ovat henkioppaiden sanelemia. He “rukoilevat” buddhalaisen meditaatio-opin mukaisesti. Heidän manifestaatiot ovat pöyristyttävää Jumalanpilkkaa kaikkine kouristeluineen ja haudoilla soukkaamisineen. Raamatusta on tullut toissijainen ja vanha kirja. Arviointia opetuksen suhteen ei tehdä ja sitä ei edes suvaita. Moni on mennyt todella syvälle ja moni ei enää nouse sieltä. He eivät halua nousta.

Missä olen nyt? Olen yksinäinen taivaltaja, joka etsii omaa seurakuntaa, jossa ei näitä harhaoppeja hyväksyttäisi. Tokkopa sellaista täältä löytyy, mutta odotan Jumalan johdattavan minua eteenpäin, sinne mihin Hän tahtoo. Nyt vain lepään Jumalan suuressa armossa ja rakkaudessa.



Tunnisteet: , , , , , ,

maanantai 29. toukokuuta 2017

Kaupankäyntiä!?

Matkapuhelin, Ostokset, Kauppa, YhteysOlen ollut viime aikoina useamman kerran tilanteessa, jossa olen yrittänyt kaupankäyntiä Jumalan kanssa. No, eihän kaupankäynnissä sinällään ole mitään pahaa. Se kuuluu meidän ihmisten elämään ja on ihan normaalia toimintaa siinä, mutta Jumalan kanssa me emme voi käydä kauppaa. Mitä siis tarkoitan? Olen jäänyt viime aikoina usein kiinni siitä, että rukoillessa yritän hieroa kauppaa Jumalan kanssa. Jotenkin tähän tapaan: Jos Sinä Jumala autat minua tässä, en sitten enää tee niin! Hups! Siinä sitten olen vääntelehtinyt ja yrittänyt miettiä, miten tämä asia tulisi tuoda Herran eteen. Voinko käydä kauppaa jokaisessa asiassa? Miksi yleensäkin rukoilen noin kummallisesti?

Kun mietin näitä rukouksia huomaan, että usein on kyseessä tilanne, jossa olen pulassa ja usein vielä omien mokien tai halujeni vuoksi. Motiivini ovat ihan pielessä. Jaakob kirjoittaa siitä erittäin hyvin:

Jaak. 4:3. Te anotte mutta ette saa, koska anotte kelvottomasti, kuluttaaksenne kaiken himoissanne.  

Siinä sitä ollaan. Joskus tuntuu, että heitän koko Raamatun nurkkaan! Mistä ihmeestä tuo kirja voi tietää minun motiivini, kun rukoilen Jumalaa! Kuinka usein haluaisin sellaista, joka ei ole Jumalan silmissä hyvää. Anomiseni on kelvotonta ja vieläpä kaupankäyntiä Herrani kanssa! Minä tosiasiassa anon sellaista, jonka voin kuluttaa omissa himoissani! Ja nyt olen tämän asian kanssa Jumalan koulussa.

Jaakobin kirje on kovaa tekstiä ja monet käsittävät sen sanoman väärin. Muistan kuinka ensimmäisen kerran ihan ajatuksella luin sitä ja itkien olin rukouksessa, koska koin olevani täysin kelvoton uskova. Ei mitään mahdollisuuksia pelastua. Muistan, kuinka pyysin Jumalaa avaamaan tätä kirjettä minulle ja Hän on avannut sitä pikkuhiljaa niin, että olen löytänyt monia ihania ja henkeäni ruokkivia kohtia kirjeestä. Teksti on kieltämättä kohtikäyvää ja antaa hyvin paljon mietittävää nykyajan kristitylle. Jumalan Sana ei tyhjänä palaa ja se toteutuu erittäin hyvin tämän kirjeen kohdalla. Sana joko vie sinua lähemmäksi Jumalaa tai sitten se paaduttaa sinut! Siksi Sana ei koskaan palaa tyhjänä takaisin.

Meillä on Jeesuksen kehotukset anoa Jumalalta sitä mitä me tarvitsemme elääksemme. Voidaan myös puhua vaatimisesta. Meillä on oikeus rukoilla vaatien Jumalalta asioita, joita Hän on Sanassaan luvannut. Tätä käyttävät määrätyt  suuntaukset perusteluna sille, että Jumalalta voi vaatia ihan mitä vain! Voi vaatia autoja, rahaa ja työpaikkaa. Toisin sanoen kaikkia sellaisia asioita, joilla saa mukavan ja yltäkylläisen elämän. Elämän, jossa ei ole vastoinkäymisiä eikä sairauksia.
Milloin voimme vaatia Jumalalta elämäämme asioita ja Hän antaa ne meille? Silloin kun tahtomme on sama kuin Jumalan tahto! 1 Johanneksen kirjeessä (5:13-14) Johannes kirjoittaa siitä näin:

Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.
Tämä on se rohkea luottamus, joka meillä on häneen: jos me anomme jotakin hänen tahtonsa mukaan, hän kuulee meitä

Tässä Johannes käyttää samaa sanaa anomisesta kuin Jaakob käyttää. Me voimme rohkeasti anoa tai vaatia Jumalalta sitä mitä tarvitsemme, koska me menemme rukousten kanssa Jumalan eteen Jeesuksen veren turvissa! Ilman sitä meillä ei ole yhteyttä Jumalaan. Ja nyt on myös huomioitava yksi pieni sana jakeen 14 alussa. Se on “tämä”. Edellisessä jakeessa Johannes kirjoittaa, että kaiken tämän hän on kirjoittanut niille, jotka uskovat Jumalan Pojan nimeen ja että nämä uskovat itse asiassa tietävät, että heillä on iankaikkinen elämä. Me siis voimme anoa ja rukoilla Jumalaa, kun uskomme Jeesukseen. Aika yksinkertaista! No, on siinä yksi pieni mutta! Muistatko kuinka Isä meidän-rukouksessa sanotaa: Tapahtukoon Sinun tahtosi. Samoin Jeesus rukoili ennen kuolemaansa. Ei minun, vaan Sinun tahtosi.

Miten siis minun tulisi rukoilla? Rukous tulee kohdistaa Jumalalle tai Jeesukselle. Se tulee esittää Jeesuksen kautta. Mutta rukousta ei esitetä Pyhälle Hengelle, vaikka meidän tulee rukoilla Pyhässä Hengessä. Sellainen rukous, jossa pyydetään Pyhää Henkeä tulemaan kokoukseen tai rukoukset osoitetaan Pyhälle Hengelle, eivät kuulu kristilliseen seurakuntaan. Pyhä Henki ei ole rukousten kohde, mutta Hän auttaa meitä rukoilemaan. Pyhä Henki kirkastaa aina tavalla tai toisella Kristusta, ei koskaan itseään. Kun tämän lisäksi uskon Jeesukseen, minulla tie auki Jumalan luo Jeesuksen veren kautta ja tiedän rukoilevani Jumalan tahdon mukaan.


Nyt uskon näin, että saan tuoda kaikki murheeni Jumalalle, mutta ilman kaupankäyntiä! Saan purkaa pahan mieleni ja iloni Jumalalle. Hänelle voin heittää kaikki asiani. Nimenomaan heittää, eikä sitten kiskaista niitä takaisin itselleni. Tämähän ei tarkoita sitä, että en tekisi elämässäni niitä asioita, joita arkeeni ja työhöni kuuluu. Vaan sitä, että en murehdi niistä, vaan luotan Luojani huolenpitoon. Ja kun en osaa rukoilla, tiedän, että Pyhä Henki rukoilee minun puolestani.

Tunnisteet: , , , , , ,

tiistai 23. toukokuuta 2017

Telttailua!

Telttailu, Ulkona, Ulkouima ToimintaNäin keväällä olen muistellut niitä lomareissuja, jolloin isän, äidin ja veljien kanssa vietettiin yöt teltassa. Kaksi sellaista reissua on jäänyt mieleeni. Yksi muisto liittyy leirintä alueeseen, joka oli tehty pellolle. Muuten se varmaankin olisi ollut mukava paikka, mutta vettä oli satanut ja paikka oli melkolailla kurainen. Toinen muisto on Rovaniemeltä. Muistan kuinka aurinko paistoi ja leirintäalue sijaitsi järven rannalla. No, silloin en nukkunut teltassa, vaan auton takapenkillä. Mutta muistan, että minulla oli hauskaa. Telttailu oli ihan kivaa.

Tiesitkö, että Jeesus on telttaillut ihmisten keskellä? Niin Raamattu kuvaa Jeesuksen inkarnaatiota ihmiseksi. Kun me telttailimme, emme asuneet pysyvästi teltassa. Meillä oli koti, johon lomareissun jälkeen palasimme. Samoin Jeesus oli telttaillut keskellämme ja palasi sitten kotiin Isän luo. Tästä telttailusta Johannes kirjoittaa evankeliumissaan 1-luvun 14. jakeessa seuraavasti:

Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me katselimme hänen kirkkauttaan, sellaista kirkkautta kuin ainutsyntyisellä Pojalla on Isältä, ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

Ehkä ajattelet, että eihän tässä puhuta mitään Jeesuksesta, vaan sanotaan, että sana tuli lihaksi. Tämä voi tuntua oudolta. Eihän sana voi meidän maailmassa muuttua lihaksi! Kreikankielinen sana, jota tässä käytetään on “logos” ja sillä voidaan tarkoittaa joko puhuttua sanaa tai Raamatun Sanaa. Logos tarkoittaa Uudessa Testamentissa Jumalan tai Kristuksen Sanaa, mutta myös Jeesusta Kristusta. Siispä jakeen alku “Sana tuli lihaksi” tarkoittaa Jeesusta Kristusta, joka saapui keskellemme Isän tyköä hankkiakseen meille sen Jumalan kaltaisuuden, jonka me olimme menettäneet, kun ensimmäiset ihmiset rikkoivat Jumalan tahtoa vastaan. Toisin sanoen me menetimme Jumalan kaltaisuuden syntiinlankeemuksessa. Meistä ei tule jumalia, mutta Jumala on meidät luonut kuvakseen ja siten me voimme heijastaa tätä kuvaa muille ihmisille uskon tekoina Jeesuksessa Kristuksessa. Monimutkaista, mutta niin se kuitenkin on. Sinä olet Jumalan kuva, jos olet uudestisyntynyt Jumalan tahdosta.

Kun kerrotaan, että Jeesus tuli lihaksi, se merkitsee sitä, että opetuslapset olivat voineet koskettaa Jeesusta. Johannes esim nojasi Jeesuksen rintaa vasten ensimmäisellä ehtoollisella. Kun Jeesus käveli, jäivät askelten jäljet maahan. Hän oli ihan oikeasti lihaa ja verta, mutta samaan aikaan Hän oli Jumala. Opetuslapset myös kuulivat Jeesuksen puheen. Jeesus opetti paljon niin opetuslapsia kuin myös kaikkia niitä, jotka seurasivat Häntä. Jeesus myös keskusteli kiivaita keskusteluja esim. fariseusten kanssa. Hän käytti lempeitä sanoja, mutta myös todella kovia sanoja. Mutta hänellä oli aina yksi tarkoitus: pelastaa ihminen Paholaisen valtakunnasta Taivasten valtakuntaan. Jeesusta voitiin myös katsella. Hän ei siis ollut henkiolento, joka olisi ollut näkymätön. Niin opetuslapset kuin myös kaikki muut ihmiset, fariseukset ja kirjanoppineet mukaan lukien, tarkkailivat Jeesuksen toimintaa. He seurasivat silmä kovana kaikkea sitä, mitä Jeesus teki ja puhui. He seurasivat tiiviisti, kenen kanssa Jeesus jutteli tai söi yhteisiä aterioita. Siten Jeesus oli koko ajan tarkkailun alla ja varsinkin fariseusten ja kirjanoppineiden taholta, sillä he etsivät sellaisia vikoja Jeesuksesta, joiden perusteella he olisivat voineet kivittää Hänet. Jeesusta ei kivitetty, sen sijaan Hänet naulittiin ristille. Sovitusuhri sinun ja minun syntieni vuoksi.

Jeesus siis ilmaisi itsensä ihmispersoonassa. Hän eli samojen rajoitusten ja lainalaisuuksien varjossa kuin me tavallisetkin ihmiset elämme. Hän tunsi nälkää ja janoa. Hän uupui ja tarvitsi lepoa. Hän koki kipua ja kärsi samalla tavoin niistä kuin sinä ja minä. Jeesus kuuluu niin ihmiskuntaan kuin jumaluuteen ja juuri siksi Jeesus pystyi sovittamaan myös sinun syntisi.

Seuraavaksi jakeessa kerrotaan, että Jeesus “asui meidän keskellämme”. Oikeammin tässä sanotaan, että Jeesus “pystytti teltan” meidän keskellemme. Jeesus tuli Isän luota ja leiriytyi telttamajaan keskellemme. Johannes kirjoittaa tässä omasta näkökulmasta ja siksi hän puhuu me-muodossa, koska hän oli nähnyt kaiken itse yhdessä opetuslasten kanssa. Jeesus oli siis telttaillut ihmisten keskellä ja toiminut ihmispersoonassa ihmisten keskellä. Tämä teltta-sana, jota Johannes käyttää, on sama kuin mitä käytetään Vanhassa Testamentissa ilmestysmajasta. Jumala antoi tarkat ohjeet Moosekselle, kuinka Ilmestysmaja oli rakennettava ja israelilaiset rakensivat sen niiden ohjeiden mukaan. Kaikki, mitä Ilmestysmajassa on, viittaa johonkin Uudessa Testamentissa. Jeesusta kuvaa kaikkein parhaiten Liitonarkki, jossa sijaitsi armoistuin. Liitonarkin sisällä olivat laintaulut, kultainen manna-astia ja Aaronin sauva. Roomalaiskirjeen 3-luvun 25. jakeessa kerrotaan seuraavasti:

Hänet Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä osoittaakseen vanhurskautensa, koska oli jumalallisessa kärsivällisyydessään jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit.

Ilmestysmajassa kaikkein Pyhimmässä sijaitsi tämä Liitonarkki, jonka päällä oli Armoistuin. Tässä paikassa tapahtui kerran vuodessa suuren sovituspäivän uhri, jonka suoritti ylipappi vihmomalla verta Armoistuimen päälle. Tämä oli ennakkokuva yhdellä kertaa tapahtuvasta syntien sovituksesta. Tämä tapahtui ristillä ja uhrina oli Jeesus Kristus. Jumala itse sovitti Jeesuksessa ihmisten synnit. Ne Jeesus pystyi sovittamaan, koska Hän ainoastaan ihmisenä kykeni täyttämään lain ja siten olemaan synnitön. Hebrealaiskirjeen kirjoittaja kertoo 10-luvun 7. jakeessa näin:

Silloin minä sanoin: katso, minä olen tullut - kirjakääröön on minusta kirjoitettu - tekemään sinun tahtosi, Jumala

Kirjakäärö tarkoittaa Vanhan Testamentin kirjoja ja sittemmin se alkoi tarkoittamaan myös Uuden Testamentin kirjeitä. Jeesuksesta kertovat kaikki kirjoittajat Raamatussa tavalla tai toisella ja Vanhassa Testamentissa on myös kirjoitettuna laki. Nyt Jeesus täytti lain, johon yksikään tavallinen ihminen ei ollut kyennyt, eikä tule kykenemään. Meidän on hyvä muistaa, että lain noudattaminen ei pelasta, vaan ainoastaan Jeesuksessa on pelastus. Ennen ristiä olleet ihmiset ovat katsoneet eteenpäin tulevaisuuteen, jossa sovitus tulee tapahtumaan. Me, jotka elämme ristin jälkeistä aikaa, katsomme taaksepäin ristiin, jossa meidän syntien sovitus on jo tapahtunut. Siis meillä on sama pelastus, ennen ristiä ja ristin jälkeen. Se on Jeesus.

Siellä oli myös kultainen astia, johon oli laitettu Mannaa. Israelilaiset saivat päivittäin manna-annoksen ja sitä oli laitettu kultaiseen astiaan. Manna kuvaa Jeesusta elämän leipänä, Johannes kertoo siitä luvussa 6 jakeissa 48-51 näillä sanoilla:

Minä olen elämän leipä.
Teidän isänne söivät mannaa autiomaassa, ja kuitenkin he kuolivat.
Mutta tämä on se leipä, joka tulee alas taivaasta, ettei kukaan, joka sitä syö, kuolisi.
Minä olen elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää ikuisesti. Ja se leipä, jonka minä annan maailman elämän puolesta, on minun lihani.

Israelilaiset saivat taivaasta tullutta mannaa päivittäin. Me saamme Jeesuksen Sanasta oman päivittäisen annoksen ravintoa hengelliseen elämäämme ja se myös tulee taivaasta. Jeesus sanoo, että Hän itse on leipä ja Hän on tullut taivaasta. Israelilaiset söivät mannaa, mutta kuolivat. Me saamme Jeesus leipää ja emme kuole, vaan saamme elää ikuisesti. Manna-annos tuli päivittäin kuutena päivänä viikossa. Ennen sapattia tuli kaksi annosta ja ainoastaan silloin se säilyi seuraavaan päivään, muuten se meni pilalle yön aikana. Tämä on myös meille esikuva siitä, miten meidän tulee lukea Raamattua: Meidän tulee päivittäin ruokkia uskoamme Raamatun Sanalla.

Aaron oli ensimmäinen ylimmäinen pappi ja hänen papeutensa kyseenalaistettiin. Niinpä kaikkien sukujen johtomiehet joutuivat tuomaan sauvansa Herran eteen, jotta nähtäisiin, kuka oli Herran mielestä sopiva ylimmäiseksi papiksi. Aaronin sauva tuli eläväksi. Se oli ainoa, johon tuli uusia versoja ja oli siten Herran mieleinen ylimmäinen pappi. Tämä sauva oli myös Liitonarkissa ja se kuvaa Jeesuksen ylipappeutta. Hebrealaiskirjeen 4-luvun 14 jakeessa on näin:

Koska meillä siis on suuri ylipappi, läpi taivaiden kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, pitäkäämme kiinni tunnustuksesta.

Jeesus on meidän ylimmäinen pappi ja hän itse on avannut tien kaikkein pyhimpään eli tien Jumalan luo. Raamattu kertoo, että me olemme pappeja ja Jeesus on meidän ylimmäinen pappi. Seuraavissa jakeissa kerrotaan, millainen ylipappi meillä on.

15. Eihän meidän ylipappimme ole sellainen, ettei hän voi sääliä meidän heikkouksiamme, sillä hän on ollut kaikessa kiusattu samalla tavoin kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.
16. Käykäämme siis rohkeasti armon valtaistuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon avuksemme oikeaan aikaan.

Kun Jeesus oli telttailemassa keskuudessamme, hän oli samanlaisissa kiusauksissa kuin me olemme vielä tänäkin päivänä. Hän ei langennut ja siksi Hänestä sanotaan, että Hän oli synnitön. Me olemme langenneet, mutta Jeesus haluaa antaa meidän syntimme anteeksi. Hänen luokseen me voimme mennä rohkealla mielellä, sillä Hän ei aja meitä pois. Hän ei meitä nuhtele. Hän tahtoo auttaa ja antaa meille voiman elää tätä ihmisen elämää kaikkien kiusausten keskellä. Kaiken tämän vuoksi Jeesus tuli alas taivaasta, että Hän saisi telttailla keskellämme ja toteuttaa Jumalan tahdon. Ja Jumalan tahto on, että juuri sinä pelastuisit Paholaisen valtakunnasta Taivasten valtakuntaan. Siksi meidän ei tarvitse pelätä Jeesusta. Hän on tehnyt kaiken valmiiksi. Me saamme astua Jumalan voimassa pelastukseen, kohti iankaikkista elämää. Silloin on telttailut telttailtu maan päällä ja saamme mennä kotiin, josta meitä ei ajeta pois.

Tunnisteet: , , , , , , , , , , ,

perjantai 19. toukokuuta 2017

Alussa!?

Kirja, Vanha, Pilviä, Puu, Linnut, Pankki, RushJohanneksen evankeliumi
Luku 1
1.Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona,
ja Sana oli Jumala.
2. Hän oli alussa Jumalan luona.
3. Kaikki on syntynyt hänen kauttaan.
Ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo.
5. Valo loistaa pimeydessä, eikä pimeys ole saanut sitä valtaansa.




Tämä Johanneksen evankeliumin alku on minulle todella rakas kohta. Se tuo aina joulun mieleen. Oikeastaan se kertoo sen, kuka Jeesus on. Mahtava jouluevankeliumi!


Myös sen ensimmäinen sana on mielenkiintoinen. Alussa oli Sana. Mutta missä alussa se oli? Sana viittaa aikaan ennen maailman luomista eli iankaikkisuuteen. Jeesus oli jo ennen maailman luomista. Hän on ollut aina ja tähän tämä sana viittaa, vaikka se meille aikaan rajoittuvalle ihmiskunnalle on täysin käsittämätön asia. Kuinka Jumala voi olla ilman alkua? Mutta niin Sana meille opettaa. Tämä on varmaankin yksi niistä asioista, jotka meidän on vain uskottava, vaikka emme kykene sitä käsittämään luonnollisella järjellä.


Johanneksen evankeliumi alkaa iäisyydestä, kun taas 1 Mooseksen kirja alkaa maailman luomisesta, jota myös kuvataan sanalla “alussa”. Se on tämän näkyvän maailman alku. Jae kuuluu seuraavasti:


Alussa Jumala loi taivaat ja maan.


Alussa oli Sana ja Alussa Jumala loi? Jeesuksessa on luotu kaikki mitä on olemassa niin näkyvä maailma kuin myös näkymätön maailma. Siihen tämä alussa-sana viittaa. Jakeessa 3 kerrotaan näin:


Kaikki on syntynyt hänen kauttaan.
Ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.


1 Mooseksen kirjassa kerrotaan, että Jumala sanoi ja niin tapahtui. Paavali kertookin tästä meille tarkemmin Kol. 1:16.     


Hänessä (Jeesuksessa) luotiin kaikki, mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvät ja näkymättömät, olivatpa ne valtaistuimia tai herruuksia, hallituksia tai valtoja. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häneen.


Kaiken keskipiste on Jeesus. Olipa sitten kyseessä maapallo ja siinä olevat näkyvät asiat tai näkymättömät ja kaikki se mikä sitä ympäröi. Jakeessa 17 sanotaan näin: Hän on ennen kaikkea muuta, ja hänessä kaikki pysyy voimassa. Jeesuksessa ei vain luotu kaikkea, vaan kaikki pysyy hänen kauttaan voimassa. Ilman Jeesusta kaikki romahtaa. Kun ajattelemme, että Jeesuksessa Jumala on luonut kaiken ja sitä, että Jeesuksessa on myös meidät lunastettu, niin voimmeko muuta kuin ihmetellä sitä, että sinut ja minut on pelastettu? Luoja pelastaa luodun!


Hebr. kirjeen alussa kirjoittaja kirjoittaa seuraavasti:


Hebr. 1:1 Jumala puhui muinoin monesti ja monin tavoin isille profeettojen kautta.
2. Näinä viimeisinä päivinä hän on puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka kautta hän myös on luonut maailmat.
3. Poika on Jumalan kirkkauden säteily ja hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea sanansa voimalla. Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on istuutunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa.


Jeesus on Jumalan Poika ja siten myös perillinen. Jeesus on siis Jumala ja Jeesuksessa me näemme Isän. Mutta minusta yksi tärkeimmistä asioista on, että Jumala puhuu meille Pojan eli Jeesuksen kautta Raamatussa. Niin kuin nyt tämäkin kohta, jossa meille kerrotaan, että Jeesus on toimittanut puhdistuksen synneistä! Haluatko sinä uskoa tämän? Sinun syntisi on puhdistettu, Jeesus on täyttänyt lain sinun puolestasi ja sinä olet siten pelastettu! Saat elää Jumalan armossa, etkä lain kirjaimen piinaamana! Ja kun olet viimeisellä tuomiolla, siellä on Jeesus sinua tuomitsemassa ja hän sanoo, että rangaistus on kärsitty! Sinut on armahdettu!


Miten Jeesus voi sen tehdä? Siksi, että hän on sekä alku ja loppu. Tämän maailman lopussa seisoo Jeesus Kristus ja ottaa omansa luokseen. Mutta ne, jotka eivät ole hänen omiaan, hän ajaa pois. Hän ei tunne heitä, vaikka he kertovat niistä ihmeteoista, joita he olivat tehneet Jeesuksen nimessä. Sillä tuomiolla ei meidän omat teot merkitse mitään. Niitä on turha haalata sinne, koska ne ovat kuin likainen vaate Jumalan edessä. Tilanne on sama kuin että toisin sinulle karmean likaisia vaatteita säkillisen ja sanoisin, että tässä on minun hyvät tekoni! Tuskin olisit ilahtunut! Siksi me voimme tuoda vain ne teot, jotka Jumala on meidän kauttamme tehnyt. No, tosiasiassa me emme taida aina tietää, mitä Jumala meidän kauttamme tekee ja siksi joudumme ihmettelemään, että olenko minä tällaistakin tehnyt. Hyvä niin, sillä muuten olisimme ylpeitä niistä ja ylpeys on kaikkien syntien äiti! Luulen niin, että Jumala joutuu antamaan meille niitä epäonnistumisia ja ongelmia, jotta me emme lankeaisi ylpeyden pauloihin.


Jakeessa 2 mainitaan, että nyt viimeisinä päivinä Jumala on puhunut Poikansa kautta. Tiesitkö, että me elämme vielä näitä viimeisiä päiviä odottaen Jeesuksen toista tulemista. Viimeisillä päivillä on ollut myös alku ja see on se hetki, kun Pyhä Henki laskeutui alas. Jokainen Jeesuksen oma on saanut myös Pyhän Hengen. Ja se aikakausi päättyy, kun Jeesus palaa takaisin ja luo uuden maan ja taivaat. Kun me nyt näemme kaikenlaisia sotia ja luonnonmullistuksia sekä kohtaamme eksytyksiä, me voimme nostaa katseemme kohti taivasta ja jonain päivänä me näemme Jeesuksen tulevan kaikessa loistossaan ja kirkkaudessaan sekä kaikessa siinä majesteettisuudessa, joka hänellä on. Sitä me odotamme ja sitä me kaipaamme, mutta tänään on pelastuksen päivä ja sinun elämälläsi voi olla uusi alku, jos et vielä ole suostunut pelastettavaksi Jeesuksessa Kristuksessa. Tämä on myös jokaiselle uskovalle uusi armon päivä! Kiitetään, että meillä on elämä Jeesuksessa Kristuksessa iankaikkisesti! Meillä on valo tämän pimeyden keskellä!

Tunnisteet: , , , , , , , ,

torstai 18. toukokuuta 2017

TULTA!

Palo, Hengitys, Henkilö, Mies, VaarallistenLueskelin Jesajan kirjan lukua 50. Kun pääsin sen kahteen viimeisen jakeeseen, pysähdyin ja jäin niitä tuijottamaan ajatellen, että tämä ei voi olla totta! Sain niin voimakkaan mielleyhtymän nykypäivään, että se sai minut järkyttymään. Varsinkin, kun teksti on kirjoitettu noin 2500 vuotta sitten ja kuitenkin se sopii täydellisesti tähän päivään. Jesaja kirjoittaa seuraavasti:

10. Kuka teistä pelkää Herraa ja kuulee hänen palvelijansa ääntä? Se, joka vaeltaa pimeydessä ja valoa vailla, luottakoon Herran nimeen ja turvautukoon Jumalaansa.
11. Mutta te kaikki, jotka sytytätte tulta, te palavilla nuolilla varustautuneet, syöksykää oman tulenne liekkeihin, sytyttämiinne palaviin nuoliin. Minun kädestäni tämä teille tulee; tuskan paikassa te joudutte virumaan.

Jakeessa 10 kysytään: kuka pelkää Herraa ja kuulee hänen palvelijansa ääntä? Vastaus on, että sen joka vaeltaa pimeydessä ja ilman valoa tulee luottaa ja turvautua Jumalaan. Silloin pelkää Herraa ja kuulee hänen palvelijansa äänen. Edellisissä jakeissa kerrotaan Jeesuksesta ja hänen kärsimyksistään. Kun me kohtaamme omat kärsimyksemme, tulee meidänkin tehdä samoin kuin Jeesus teki: luottaa ja turvautua Jumalaan. Meillä voi olla monenlaisia kärsimyksiä ja emme voi väheksyä kenenkään kärsimystä omassa elämässään. Mutta me voimme toinen toistamme lohduttaa näillä sanoilla: luota ja turvaa Jumalaan!

Joskus meidän hengellinen elämämme voi tuntua kovin tylsältä, mutta silloinkin me voimme luottaa ja turvautua Jumalaan. Sellainen aika hengellisessä elämässämme voi olla Jumalan antama koettelemus. Hän haluaa nähdä, että pystymmekö luottamaan ja turvautumaan häneen silloinkin, kun kaikki ei mene niin kuin strömssöössä! Me voimme kokea olevamme pimeydessä, jossa ei näy valon pilkahdusta! Olen itse kokenut sellaisia aikoja omassa elämässä. Aivan kuin olisin ollut tunnelissa, jonka toista päätä ei näy. Ei edes valon kajastusta näy! On vain tieto, että siellä on tunnelin pää ja siellä on valo, vaikka sitä ei juuri nyt näy. Jos olet siinä tilanteessa, sinun tulisi kyetä luottamaan ja turvautumaan Jumalaan, eikä hakemaan jotain poppaskonsteja, joilla saisit tilanteen korjattua. Jeesus kulkee sinun kanssasi  tunnelin päähän läpi kaiken sen pimeyden, kun vain luotat ja turvaudut tähän Jumalan antamaan lupaukseen. Mutta usein me lähdemme hakemaan jotain valoa ja silloin on ihan sama, mitä se valo on, kunhan se on valoa!

Nyt Jumala varoittaa meitä, että emme saa sytyttää omien halujen kautta omia soihtuja pimeyteen, jossa me olemme. Emme saa sytyttää vierasta tulta, vaan meidän tulisi kärsivällisesti odottaa Herraa, joka antaa meille tulta.Tulella Raamatussa kuvataan monenlaisia asioita. Se voi tarkoittaa ihan tavallista tulta, joka palaa nuotiossa. Mutta sillä voidaan kuvata Jumalan tulta, joka voi olla herätyksen tuli tai Jumalan vihan tuli. Tuli voi kuvata myös rangaistusta ja jopa kadotusta. Tässä jakeessa se kuvaa mielestäni sellaista tulta, jota kuvataan 3. Mooseksen kirjan 10:1-2

Ja Aaronin pojat Naadab ja Abihu ottivat kumpikin hiilipannunsa ja virittivät niihin tulen ja panivat suitsuketta sen päälle ja toivat vierasta tulta Herran eteen, vastoin hänen käskyänsä. Silloin lähti tuli Herran tyköä ja kulutti heidät, niin että he kuolivat Herran edessä.  
Me haluamme niin kiihkeästi pois siitä hengellisestä tylsyydestä, että meille kelpaa ihan mikä hyvänsä, että me voisimme tuntea ja kokea Jumalan läsnäolon. Haluamme tulta ja saamme sitä, jos lähdemme pois Sanan ääreltä ja menemme erilaisiin tilaisuuksiin, jossa sitä jaetaan. Mutta tämä tuli ei meitä pelasta, vaikka se saa meidät hetkellisesti kokemaan jotain yliluonnollista, jota me sitten luulemme Jumalan tuleksi! Aaronin pojat ajattelivat, että on ihan sama, mitä tulta hiilipannussa on. Ihan samanlaiselta oli näyttänyt Jumalan sytyttämä tuli kuin mikä tahansa muukin tuli. Mutta niissä oli ero, joka ei näkynyt päällepäin. Vain Aaronin pojat ja Jumala tiesivät totuuden. Ja Jumala ei hyväksynyt poikien tekoa, vaan antoi sen rangaistuksen, joka oli laissa määrätty. Jumalan tuli kulutti heidät ja he kuolivat Jumalan edessä. Meistä tämä voi tuntua, että Jumala on julma ja suorastaan raakalainen, koska olemme oppineet pitämään Jumalaa Rakkautena. Olemme nykypäivän unohtaneet, että Jumala on myös Pyhä, oikeudenmukainen ja että Jumala tuntee vihaa syntiä kohtaan. Aaronin pojat eivät totelleet Jumalan käskyjä, joten he tekivät syntiä, josta he saivat rangaistuksen.

Ilmestyskirjassa on mielenkiintoinen kohta, jossa puhutaan myös tulesta.

Ilm. 13:11-14. Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme.Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden. Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.

Johannes kuvaa aikaa, jota me elämme nyt. Elämme todella konkreettisesti, koska eksytykset ovat levinneet kaikkialle. Tässä kuvataan yhtä sen muotoa. Meillä on paljon julistajia, jotka ovat hyvin rakkaudellisia, mutta heidän puheensa ovat petollisia lohikäärmeen puheita. Heidän tavaramerkkinsä on suuret ihmeet. Nyt olemme saaneet kuulla julistajista, jotka parantavat ja saavat aikaan erilaisia ihmeellisiä asioita. Ne ovat usein todettu valheiksi, mutta vielä tulee joku, joka todella tekee näitä ihmeitä ja häntä tullaan palvomaan samalla tavalla kuin Jumalaa palvotaan. Ihmeet, joita hän tekee, ovat todella jotain valtavia! Ja kuitenkin hän on peto, joka saa ihmiset eksymään. Hän tuo vierasta tulta ja se tuli hivelee ihmisten sielullisuutta ja ne lumoavat ihmiset! Se tuli vie tuhoon.

Miten me voimme välttää tämän tuhon, joka loppujen lopuksi tulee Jumalalta niille, jotka sytyttävät itse itselleen tulen. Se on hyvin yksinkertaista, liian yksinkertainen monimutkaisesti ajattelevalle ihmiselle. Meidän tulee lukea Raamattua, tutkia sitä ja saada opetusta siitä. Liian yksinkertaista! Me emme jaksa, viitsi ja halua istua Raamatun ääreen ja lukea sitä niin, että tuntisimme sen kokonaisopetuksen. Meistä on niin paljon mukavampaa ottaa mieluisia jakeita sieltä täältä ja tukea niillä omia ajatuksiamme Jumalasta ja siitä, miten Jumalan tulisi tehdä, jotta meidän elämämme sujuisi mahdollisimman hyvin. Siis tietenkin meidän omasta mielestämme.

Meissä syttyy Jumalan tuli juuri Raamatun lukemisen ja rukouksen kautta. Kun me luemme sitä evankeliumia, jota apostolit ja profeetat siellä opettavat, me myös vahvistamme uskoa, jonka Jumala on meille antanut. Paavali kirjoittaa siitä hiukan monimutkaisesti, mutta ehkä me kuitenkin saisimme ajatuksesta kiinni. Näin hän kirjoittaa Room. 16:25-26

Kunnia hänelle, joka voi vahvistaa teitä minun julistamani evankeliumin ja Jeesuksen Kristuksen saarnan, sen ilmoitetun salaisuuden mukaan, josta ikiajoista asti on vaiettu, mutta joka nyt on ilmoitettu ja profeetallisten Kirjoitusten kautta tehty tiettäväksi iankaikkisen Jumalan käskystä kaikille kansoille uskon kuuliaisuuden aikaansaamiseksi.

Jumala vahvistaa meitä Sanansa kautta ja tätä Sanaa me voimme lukea ainoastaan Raamatusta. Tätä Sanaa on meille selitettävä ja avattava, jotta me sen ymmärtäisimme. Pyhä Henki toimii tässä oppaanamme niin että Hän avaa sitä suoraan tai jonkun opettajan kautta. Ja mitä siitä seuraa? Siitä seuraa uskon kuuliaisuus. No olipas se vaikea käsite. Uskon kuuliaisuus? Kuuliaisuus on sama asia kuin totteleminen. Me tottelemme sitä, mitä luemme tai kuulemme opetettavan Raamatusta. Emme vain kuuntele, mitä meille opetetaan, vaan me myös toteutamme sitä omassa elämässämme. Me annamme Jumalan sytyttää tulen meissä itsessämme, emmekä sytytä omia tulia, jotka vievät meidät tuhoon.

On ihan hyvä muistaa, että kun pysymme tiukasti siinä, mitä Raamattu opettaa, me myös pysymme Jumalan johdatuksessa ja siinä Jumalan armossa, jossa me voimme kasvaa Jumalan työstäessä meitä taivaskelpoisiksi.

Mottona voisi olla: Ei yli sen mitä kirjoitettu on!

Tunnisteet: , , , , , , ,

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Varoita ensin ja karta sitten!

Pyydän Anteeksi, Anteeksi, SammakkoOlen  pähkäillyt ja rukoillut Jumalaa monien asioiden vuoksi. On paljon asioita, jotka mietityttävät ja joiden kanssa on suorastaan umpisolmussa. Usein ikään kuin heitän asiat Jumalalle ja odotan sitten vastausta. Joskus vastaus tulee pian ja joskus voi mennä kuukausia. Joihinkin en ole vieläkään saanut vastausta, mutta tiedän, että jonain päivänä sen saan. Yksi sellainen kysymys on ollut seuraavanlainen: kuinka suhtaudun niihin “uskoviin”, jotka ovat selvästi hurahtaneet erilaisiin harhaoppeihin ja tuovat niitä myös seurakuntaan sekä kehuvat niitä opettavia ohjelmia ja kirjoja? Olen ollut hiukan ymmälläni heidän suhteen. Olen kyllä tuonut esille oman mielipiteeni aika usein, mutta usein olen ollut myös hiljaa, ikään kuin sivustaseuraaja. En ole halunnut aina olla “mielenpahoittaja”! Kuitenkin asia on minua vaivannut.


Kukaan meistä ei ole täydellinen. Omassa elämässäni on paljon asioita, joiden kanssa joudun kamppailemaan ja kantamaan niitä Herran eteen. Siksi haluan opillisesti pysyä raittiissa ja terveessä opissa evankeliumista. Koska tiedän, että nämä harhaopit eivät vie minua Jeesuksen luo, joka on tie Jumalan luo. Onneksi Jeesuksen kautta meillä on suora yhteys Jumalaan, emmekä tarvitse mitään oppeja rukoukseen ja siihen kuinka lähestymme Jumalaa. Tämä on ollut myös minun tie Jumalan luokse kaikkien kysymysten kanssa. Ja tähän aion kirjoittaa erään vastauksen, jonka olen saanut ja josta sydämeni on hiukan murheellinen.


Nyt on kyse siis harhaopetuksista. Ei siis syntielämästä sinällään, jonka kanssa meistä itse kukin kamppailee. Nyt siis tarkastelen tätä yksinomaan harhaoppi-ajatuksen kautta. Olen nimittäin miettinyt, kuinka minun tulee siihen suhtautua? Olen automaattisesti ottanut etäisyyttä niihin uskoviin, jotka tuovat sitä jatkuvasti esille yhteisissä keskusteluissa. Olen siis ollut jatkuvassa inttämiskierteessä, koska en ole ollut heidän kanssaan samaa mieltä asioista. Se on todella rasittavaa! Ja sitä en halua. Asioista voi keskustella ja mielipiteitä tuoda esille ja se on rakentavaa silloin, kun usko perustuu sille opetukselle, joka meille on annettu apostolien ja profeettojen kautta Raamatussa.


Mitä Raamattu opettaa asiasta? Seuraava kohta Apostolien teoista antaa meille selvän esimerkin, kuinka tulee toimia silloin, kun osa uskovista on langennut harhaopettajien opetuksiin.


Ap.t. 19:9. Mutta kun muutamat paaduttivat itsensä eivätkä uskoneet vaan puhuivat pahaa Herran tiestä kansan edessä, hän meni pois heidän luotaan, erotti opetuslapset heistä ja keskusteli joka päivä Tyrannoksen koulussa.  


Paavali siis erotti opetuslapset pois siitä yhteisöstä, jossa alunperin oli julistanut evankeliumia ja opettanut uskon alkeita. Aika radikaali teko. Kyse oli siis synagogassa tapahtuvasta opetuksesta. Siellä osa ihmisistä oli uskonut Paavalin opetuksen ja näin heistä oli tullut Jeesuksen seuraajia. Muut eivät halunneet uskoa, vaan paaduttivat sydämensä ja pyrkivät kaikin keinoin estämään Paavalin opetusta. Keskeinen opetus on mielestäni se, että emme saa olla missään yhteyksissä niiden kanssa, joilla on erilainen käsitys evankeliumista. Emme vihaa heitä, mutta emme palvele Jumalaa heidän kanssaan. En ole siinä asemassa, että voisin ketään erottaa erilleen tämän opetuksen antajista ja seuraajista, mutta tämän opetuksen perusteella, en voi olla hengellisessä kanssakäymisessä kyseisten ihmisten kanssa.


Tiitukselle Paavali kirjoittaa selkeän ohjeen. Emme saa olla välinpitämättömiä opetuksessa olevien vääristymien kanssa, vaan ne on tuotava esille ja varoitettava sellaista uskovaa, joka on niihin langennut. Mutta sen jälkeen harhaoppiin langennut olisi erotettava seurakunnasta. Mutta myös sinun omasta hengellisestä ystäväpiiristä. Paavali siis kirjoittaa Tiitukselle seuraavasti:


Tiit. 3:10. Karta harhaoppista ihmistä varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti.
11. Sinähän tiedät, että tuollainen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä. Hän on tuominnut itse itsensä.


Meidän on varoitettava, koska Jumalan Sana on voimallinen ja voi siten saada harhaan menneen takaisin terveeseen oppiin. Mutta siinä tapauksessa, jos harhaan mennyt haluaa yhä pysyä opissaan, häntä on kartettava. Aika julmaa tekstiä nykypäivänä, kun meillä on suvaitsevaisuus huipussaan! Kyseessä on kuitenkin hyvin vaarallinen asia. Paavali selventää asiaa seuraavasti:


1 Kor. 10:20. Ei, vaan minkä pakanat uhraavat, sen he uhraavat riivaajille eivätkä Jumalalle, enkä minä tahdo teidän tulevan osallisiksi riivaajista.
21. Ette voi juoda sekä Herran maljasta että riivaajien maljasta. Ette voi olla osallisia sekä Herran pöydästä että riivaajien pöydästä.
22. Vai haluammeko herättää Herran kiivauden? Emme kai ole häntä voimakkaampia?


Nykyisin ei tehdä sellaisia uhrimenoja riivaajille, joissa niille tuotaisiin ruokauhreja, vaan tämä palvominen tapahtuu erilaisilla manifestaatioilla. Näitä ovat erilaiset kaatumiset, juopumiset, soukkaamiset ja jopa vaippojen pitäminen seurakunnan tilaisuuksissa. Lisäksi on vielä haudoilla soukkaaminen, joka on mielestäni yksi kauhistuttavimmista manifestaatioista.


Monet heistä, jotka opettavat ja harjoittavat itse näitä manifestaatioita, ajattelevat Jeesuksen olleen pelkästään ihminen, kun Hän teki tunnustekoja maan päällä. Tätä oppia kutsutaan Kenosis-opiksi. Jotkut heistä opettavat, että Jeesus kuoli hengellisesti helvetissä ja siten sovitti meidän syntimme. Näistä opeista on monia erilaisia versioita ja niistä lähtöisin olevia opetuksia kuulee hyvin usein opetettavan. Sellaisia on esim. demoni-opit, jossa sairaudet demonisoidaan, erilaiset rukouksiin liittyvät opit, kuten paikkojen valtaaminen tai murtava rukous sekä uskonsanalla puhuminen, jolloin omat unelmat ja halut toteutuvat. Usein näihin liittyvät erilaiset henkioppaat, jotka voivat olla enkeleitä tai Raamatussa esiintyneitä henkilöitä Jeesus mukaan lukien. Nämä henkioppaat antavat ohjeita tai sanelevat ja kertovat uusia asioita, joita nykyäänkin myydään usein hartauskirjojen muodossa. Tämä kaikki edellämainittu on riivaajien palvontaa ja siksi ajattelen, että en halua olla missään tekemisissä tämän kanssa.


Näihin langenneet ihmiset kuvittelevat olevansa Jumalan kaltaisia. Joskus näyttää siltä, että he ovat jopa suurempia kuin Jumala. Jeesus tuntuu olevan pelkkä oppipoika heidän rinnallaan. He ovat siten tuominneet itse itsensä. Kuitenkaan emme saa unohtaa heitä, vaan kiiriköön rukouksemme Jumalan puoleen, että he myös löytäisivät takaisin Jeesuksen luo!


Raamatusta löytyy myös selkeä ohje Jeesukselta, jossa Hän kieltää menemästä väärien kristusten ja profeettojen luokse.


Matt. 24:24. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
25. Tämän minä olen teille ennalta ilmoittanut.
26. Jos siis teille sanotaan: 'Katso, hän on autiomaassa', älkää menkö sinne, tai jos sanotaan: 'Hän on kammioissa', älkää uskoko sitä.


Nykyajan ihmistä kiinnostaa erilaiset ihmeelliset temput ja erityisesti ne näyttävät kiinnostavan uskovia ja juuri ne ovat usein merkki siitä, että kyseessä on jokin muu kuin Pyhä Henki! Näissä manifestaatioissa voi esim. parantua ihmisiä, mutta opetus,jota niissä annetaan, menee yli sen “mitä kirjoitettu on”. Tähän ei useinkaan kiinnitetä huomiota, vaan uskotaan kaikki niiden merkkien tähden, joita siellä esiintyy. Jeesuksesta voidaan puhua, mutta jos olet tarkkana, huomaat kyseessä olevan eri Jeesus kuin Raamatussa meille ilmoitettu Jeesus. Ja kuitenkin ihmiset ovat lumoutuneita tähän opetukseen, joka ruokkii meidän sieluamme, mutta henkemme ai saa siitä ravintoa.


Kaikkein vahvimmin mielessäni kaikuu Jeesuksen Sanat: Tämän minä olen teille ennalta ilmoittanut. Jeesus on näin meille etukäteen ilmoittanut, että ennen Hänen paluutaan tulee voimakkaita eksytyksiä ja niihin ei pidä mennä mukaan. Tämä ennaltailmoittaminen koskee sekä Hänen tulemuksensa lähestymistä että väärien jeesuksien ja profeettojen toimintaa. Niistä on pysyttävä kaukana, mutta ne on tiedostettava olemassa oleviksi tosiasioiksi.

Koska haluan pysyä Raamatun Sanassa ja totella siinä annettuja ohjeita, olen tullut siihen tulokseen, että minun ei tarvitse olla hengellisessä yhteydessä niiden “uskovien” kanssa, jotka seuraavat näitä harhaopettajia ja heidän oppejaan. Ja koen tämän helpottavana asiana. Saan iloiten tutkia Raamattua, ylistää Herra ja rukoilla kaikkien niiden uskovien kanssa, joiden oppi evankeliumista on sama kuin Raamatussa on kirjoitettu! Siksi rukoilen, että meillä kaikilla on Rakkaus Totuuteen ja saamme yhdessä iloita siitä!

Tunnisteet: , , , , , , ,

perjantai 12. toukokuuta 2017

Olen eksytysten etsijä?

Kerronnan, Historia, Unelma, Kertoa, Satuja, KirjaKun kuulin ensimmäisen kerran, että olen eksytysten etsijä tai oikeammin minulle vihjailtiin, että nyt on uusi lahko nimeltään “eksytysten etsijät”, olin kauhuissani. En ymmärtänyt mitä sillä tarkoitetaan. Pikkuhiljaa asia on minulle selvinnyt. Hän on henkilö, joka etsii opetuksesta virheitä, jotka eksyttävät uskovia pois oikeasta opista. Luulisi homman olevan arvostettu, mutta sitähän se ei ole!

Kun nyt olen miettinyt tätä asiaa, on mieleeni noussut eräs ammatti, josta kuulin vuosia sitten. Eräs ihminen kertoi etsivänsä kännyköistä vikoja. Hänelle tuotiin valmiita kännyköitä, joita hän testasi löytääkseen niistä vikoja. Kun kyseisen firman tuotantoa oli siirretty ulkomaille, oli myös vikojen määrä lisääntynyt. Työ oli siis siirtynyt osaavilta ihmisiltä osaamattomille ihmisille. Jos näitä vikoja ei olisi löydetty, olisi maailmalle lähtenyt paljon viallisia kännyköitä, jotka päällepäin olisivat näyttäneet ihan toimivilta ja jopa muodikkailta kännyköiltä. Vika olisi voinut olla hyvinkin pieni, jopa sellainen, että ilman avaamista ei saa soitettua 112:n. Eli silloin kun hätä on suuri, kännykkä ei olisi toiminutkaan. Tällainen on myös eksytysten etsijä.

Olenko eksytysten etsijä? En siinä mielessä, että työkseni niitä etsisin. Kuitenkin mielestäni jokaisen uskovan tulisi huomata epämääräiset opetukset ja tutkia ne Raamatun Sanalla. Ja jokaisen uskovan tulisi huomata nämä äärimmäisen väärät opetukset, joita tällä hetkellä meillekin tuodaan suurten ja kuuluisien puhujien toimesta. Emme elä jossain lintukodossa, jonne ei voi tulla vääriä oppeja. Niitä on kaikkialla niin isoissa kuin pienissäkin seurakunnissa, koska nämä väärät opetukset leviävät nopeaan tahtiin kaikkialle. Jos et tiedä niiden taustoja, tulet nielemään ne ihanina ja valloittavina oppeina, jotka vievät sinut uusiin ulottuvuuksiin hengellisessä elämässä. Kyllä ne vievätkin, mutta eivät sinne minne luulit niiden vievän. Nämä opetukset eivät vie Kristuksen luo, vaan aivan toiseen suuntaan.

On hyvä, että on niitä ihmisiä, jotka jaksavat paneutua näiden väärien opetuksien taustoihin. Usein nämä opetukset tuodaan meille Suomeen hyvinkin miedossa muodossa. Otetaan vaikka Heidi Baker. Hän kyllä pysyy pystyssä ollessaan Suomessa, mutta netistä löytyy videoita, joissa hän makaa kuin humalainen lattialla, kompuroi pystyyn ja sopertelee sekä nauraa höhöttelee. Minä en koe millään lailla tätä Kristuksen kirkastamiseksi Pyhässä Hengessä. Luulen niin, että monikaan täällä suomessa ei tätä tiedä. Kun tämä juopuminen kuvitellaan olevan jotain mukavaa tunnekokemusta, se hyväksytään, mutta jos tiedettäisiin, mitä se todellisuudessa tarkoittaa, sitä ei hyväksyttäisi. Ja tämähän on se tapa, jolla asiat tuodaan salaa seurakunnan sisälle. Näinhän se meille myös Raamatussa opetetaan. Pietari kirjoittaa siitä toisessa kirjeessään toisen luvun alussa seuraavasti:

“Israelin kansan keskuudessa esiintyi kuitenkin myös vääriä profeettoja. Samoin on teidänkin joukossanne oleva vääriä opettajia, jotka kuljettavat keskuuteenne salaa turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on ostanut heidät, ja tuottavat itselleen äkillisen tuhon. Moni lähtee seuraamaan heidän irstauksiaan, ja heidän takiaan totuuden tie tulee häväistyksi. Ahneudessaan he valheellisin sanoin pyrkivät hyötymään teistä. Mutta heille muinoin langetettu tuomio on yhä voimassa, heidän tuhonsa ei torku”

Salaa näitä oppeja on tuotu sisälle seurakuntiin ja uskovat ovat pikkuhiljaa hyväksyneet nämä opit. Moni on lähtenyt seuraamaan näitä oppeja kyseenalaistamatta laisinkaan mitä ne oikeastaan opettavat. Mukavaa on ollut ja elämään on tullut uutta vipinää. Sitähän me kaipaamme sielulle. Kun siihen makuun on päässyt, sitä on saatava lisää. On päästävä yhä uudestaan tähän hypetykseen, koska muuten ei koeta olevansa uskossa.

Harmillista on se, että nyt on liikkeellä sellaisia eksytysten etsijöitä, jotka näyttävät huitovan sinne tänne, eikä heidän opetuksensa tahdo pysyä Raamatun Sanassa. Näyttäisi siltä, että vanhoista vääristä opeista ei ole päästy täysin irti. On myös varottelijoita, jotka kyllä varoittavat joistakin, mutta kannattavat taasen joitakin vääriä oppeja. Toisin sanoen, melkoinen sekamelska on tämä Suomen hengellinen kenttä. Tämänkin vuoksi on hyvä, jos sinä itse tutkit asioita kykyjesi mukaan ja pyrit arvioimaan niitä Raamatun Sanalla. Sillä mitä enemmän sinä tutkit Raamattua, sitä paremmin opit huomaamaan eron väärän ja oikean opetuksen välillä. Yksinkertaisesti, ne pomppaavat sinun silmille tai ainakin ne saavat sinut ymmälleen ja tarkistamaan asian.

Eksytysten etsijät ovat niitä, joilla toimii Henkien erottamisen armolahja. Se ei toimi uskovan omien tunteiden pohjalta, vaan Raamatun Sanan pohjalta. Jokainen uskova voi Raamatun pohjalta oppia arvioimaan opetusta, mutta joillakin näyttää tämä lahja toimivan erityisen hyvin. Jos olen siis joidenkin mielestä eksytysten etsijä, olen sitä rinta rottingilla! Jos yksikin uskova kääntyy sen johdosta pois eksyttävistä opeista, olen todella iloinen ja kiitän Jumalaa!

Tunnisteet: , , , , , , ,

torstai 11. toukokuuta 2017

Vapautta?







Tämä kohta pysäytti minut. Käykö sinulle koskaan niin, että lukiessasi Raamattua, joku kohta sieltä ikään kuin pomppaa esille? Tämä kohta sai minut miettimään vapautta? Mitä on vapaus? Varsinkin, kun Raamatussa usein sanotaan, että me olemme Kristuksen orjia!? Raamattu tuntuu joskus ristiriitaiselta kirjalta, jos siihen ei poraudu pintaa syvemmälle. Siitä tämä vapauden ja orjuuden vastakohtaisuus on hyvää esimerkki.


Raamattu kertoo selkeästi, että me olemme aina jonkun orjia. Jos emme ole Kristuksen orjia niin sitten olemme Paholaisen orjia. Välimuotoa ei ole, vaikka me ihmiset usein niin kuvittelemme. Tämä on nykyään vaikea ymmärtää, koska me luulemme, että vapaus on sitä, että saamme tehdä niin kuin itse haluamme. Vapaus merkitsee kielessämme sellaista, kuten uskonnonvapaus tai Suomen itsenäisyys. Ne on ihan hyviä vapauksia maallisessa mielessä, mutta Raamatulliseen opetukseen ne eivät päde. Sen opetuksen mukaan olemme joko Kristuksen orjia tai Paholaisen orjia.


Vapaus merkitsee vapautta Paholaisen orjuudesta, joka usein on luuloa, että voin elää niinkuin itse haluan. Usein tämä esiintyy itsekkyytenä, jossa omat mieliteot ovat keskipisteenä. Tällä en tarkoita sitä, että me emme saisi täyttää niitä tarpeita, joita meillä on tässä elämässä. Vaan sitä, että me laitamme aina itsemme etusijalle ja toisten tarpeet tulevat yleensä jossain kaukana….kaukana niiden takana. Suurinpiirtein niin, että kymmenen ensimmäistä on minun omia tarpeita ja sitten voi olla jokin jonkun muun ihmisen tarve. Sekin yleensä sellainen, että sen täyttäminen palvelee minun omia tarpeitani. Tiedätkö, se on ylpeyttä! Vapaus Kristuksessa on sitä, että me palvelemme toisia ihmisiä. Tässäkin mennään usein ojasta allikkoon eli lain alle. Tämä kaanankielinen ilmaisu tarkoittaa sitä, että me yritämme omilla hyvillä teoillamme saada hyväksyntää ihmisiltä ja Jumalalta. Ja juuri tässä järjestyksessä: ensin ihmisten hyväksyntä ja sitten vasta Jumalan hyväksyntä. Tähän voimme lisätä myös sen, että meidän tulisi täyttää määrätyt kriteerit, että olisimme “oikeita” uskovia. Uskova on näistä kaikista vapaa.


Mutta tämä vapaus ei tarkoita sitä, että saamme tämän varjolla tehdä ihan mitä vain. Meidän on muistettava, että oma käytöksemme voi johtaa toisen takaisin sellaiseen elämään, joka voi olla kohtalokasta hänen uskon elämälleen. Toiset ovat heikompia ja heitä on meidän vahvojen hoivattava ja vahvistettava. Vapaus on sitä, että tarvittaessa en tee sellaisia asioita, jotka voivat loukata heikompaa uskovaa. Tämä ei kuitenkaan anna lupaa heikommalle uskovalle siihen, että hän voi terrorisoida seurakunnassa. Sen estämiseksi Raamatun selkeä opetus olisi todella tärkeää ja sitä tulisi olla seurakunnassa erittäin paljon. Maitoruoka tulisi vaihtaa vahvaan ruokaan. Siis sellaista opetusta, jossa srk:lle selitetään Raamattua ja sovelletaan sitä tähän päivään.


Meidät on vapautettu synnistä. Hebrealaiskirjeen kirjoittaja kertoo meille seuraavaa:


Hebr. 10:14-18. sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla tehnyt pysyvästi täydellisiksi ne, jotka pyhitetään. Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki. Sillä ensin hän sanoo:"Tämä on se liitto, jonka minä teen heidän kanssaan näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: minä panen lakini heidän sydämeensä ja kirjoitan ne heidän mieleensä." Ja sitten:"Heidän syntejään ja laittomuuksiaan minä en enää muista."
Missä nämä on annettu anteeksi, siellä ei enää tarvita uhria synnin edestä.
Meidän syntimme on sovitettu ristillä täydellisesti ja meidät, jotka olemme vanhurskautettu, on tehty täydellisiksi Jumalan edessä. Jumala on Pojassaan tehnyt tämän kaiken ja siten meidän ei enää tarvitse tehdä yhtään tekoa voidaksemme pelastua. Se on vapautta Kristuksessa, vapautta synnistä. Kyllä me yhä olemme syntisiä ja teemme syntiä. Onhan meidän hyvät tekommekin kuin likainen vaate Herran edessä. Mutta kaikki on jo sovitettu.


Jumala on laittanut lain meidän sydämeemme. Me koemme omantunnon tuskia tehdessämme vastoin Jumalan tahtoa, koska meidän omatunto on sidottu Raamatun Sanaan. Edellyttäen, että luet ja tutkit sitä, sillä muuten se ei ole sidottu siihen, vaan johonkin muuhun, kuten ympäröivään kulttuuriin. Kun me luemme Raamattua, me samalla sisäistämme sen, miten Jumala haluaa meidän elävän tässä maailmassa. Jumala puhuu nimenomaan Raamatun kautta. Näin me vapaudumme Paholaisen orjuudesta ja tulemme Jeesuksen orjiksi. Jeesuksen orjan ies on kevyt. Se on niin kevyt, että se kannattelee sinua. Sellainen orjuus on iloinen asia.


Jeesus kutsuu kaikkia, jotka ovat joutuneet lain orjuuden alle tai Paholaisen orjiksi, tulemaan Hänen luokseen. Näin Matteus kertoo luvussa 11 jakeissa 28-30:


"Tulkaa minun luokseni, kaikki te, jotka teette raskasta työtä ja kannatte taakkoja, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen sävyisä ja nöyrä sydämeltäni. Näin te löydätte levon sielullenne, sillä minun ikeeni on sopiva ja minun kuormani on kevyt.”

Tämä on oikeaa vapautta Kristuksessa. Meidän ei tarvitse tehdä tekoja, ei hengellisiä eikä maallisia, ollaksemme Jumalalle kelvollisia. Jeesuksessa me löydämme levon kaikista ponnisteluista ja yrityksistä miellyttää Jumalaa. Tätä armoa me tarvitsemme. Armoa, jossa voimme kasvaa aikuisiksi kristityiksi, Vapaana synnin orjuudesta ja Paholaisen syytöksistä. Meillä on vapaus elää ihmisen elämää ihmisenä Jeesuksessa Kristuksessa.

Tunnisteet: , , , , , , , ,