perjantai 25. syyskuuta 2020

Tunnistanko?




Olen usein pohtinut sitä, että Jeesus kielsi parantunutta kertomasta muille, että Jeesus oli parantanut hänet. Esimerkiksi Mark. 7 luvussa Jeesus parantaa kuuron ja lopuksi sanoo ihmisille jakeessa 36. “Jeesus kielsi ihmisiä kertomasta tästä kenellekään. Mutta mitä enemmän hän heitä kielsi, sitä enemmän he siitä puhuivat. ” Ihmiset tekivät päinvastoin, ihan niin kuin jakeessa kerrotaan. Mitä enemmän Jeesus kielsi, sitä enemmän ihmiset kertoivat niin parantumisista kuin myös pahojen henkien pois ajamisesta. En kyllä ihmettelekään. Niin minäkin olisin tehnyt.


Mitä ihmiset kertoivat Jeesuksen tunnusteoista? He pitivät kaikkea hyvänä ja kansa lainasi Jesajan kirjasta seuraavaa kohtaa.


Jes. 35:5. Silloin avautuvat sokeiden silmät ja kuurojen korvat aukenevat.

6. Silloin rampa hyppii kuin peura ja mykän kieli ratkeaa riemuun, sillä vedet puhkeavat autiomaahan ja purot aromaahan.


Kansa alkoi aavistella, kuka Jeesus oli. Messiaan tuntomerkkeihin kuului sairaiden parantaminen. Mutta miksi kansa todellisuudessa kulki Jeesuksen perässä? Luulen, että ihmiset toivat sairaita Jeesuksen luo tai halusivat itse parantua. Toisaalta, Jeesus opetti kansaa ihan eri tavalla kuin muut opettajat. Matteus kertoo siitä seuraavasti.


Matt. 7:28. Kun Jeesus oli lopettanut puheensa, ihmiset olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan,

29. sillä hän opetti heitä niin kuin se, jolla on valta, eikä niin kuin heidän kirjanoppineensa.


Jeesuksen opetukset poikkesivat fariseusten opetuksesta ja siksi kansa hämmästyi Jeesuksen puheita. Tämä on aika miedosti sanottu, että kansa hämmästyi, koska siihen hämmästykseen liittyi myös pelkoa. Tässä käytetään sanaa ekplēssō, joka tarkoittaa  pass. pelästyä, hämmästyä. Jeesus ei myöskään tuominnut heitä, jotka eivät tahtoneet uskoa Häntä. Fariseukset tuomitsivat kaikki ne, jotka eivät uskoneet heidän opetustaan. Jeesus ei myöskään puhunut vedoten perinnäissääntöihin, vaan kertoi heille totuutta Jumalan antamalla arvovallalla.


Jeesus ei vain parantanut, vaan niin kuin aikaisemmin mainitsin, Hän ajoi ihmisistä pois pahoja henkiä eli riivaajia. Näin tapahtuu esimerkiksi Matteuksen 9 luvussa.


Matt. 9:32. Kun miehet olivat poistumassa, Jeesuksen luo tuotiin mykkä mies, jossa oli riivaajahenki.

33. Kun riivaaja oli ajettu ulos, mykkä alkoi puhua, ja väkijoukko oli ihmeissään ja sanoi: "Tällaista ei Israelissa ole ikinä nähty."


Taas kansa oli ihmeissään. Nyt tähän ihmetykseen liittyy imartelua. Tässä käytetään sanaa thaumadzō, joka tarkoittaa ihmetellä, imarrella. Sitä kuvastaa hyvin se, mitä kansa sanoo: "Tällaista ei Israelissa ole ikinä nähty.". Voin vain kuvitella sitä päivittelyä, joka kansan keskuudessa oli. Enkä ihmettele yhtään. Luulen, että mekin tekisimme samoin.


Matteuksen 12 luvussa kerrotaan myös riivatusta miehestä, joka nähtävästi oli sen vuoksi niin kuuro kuin myös mykkä. Oletettavasti ystävät toivat miehen Jeesuksen luokse ja joka myös parani. Vaikka tässä ei kerrota, että Jeesus ajoi miehestä myös riivaajan pois, niin me Raamatun yleisopetuksen mukaan ymmärrämme, että näin myös tapahtui. 


Matt. 12:22. Sitten Jeesuksen luo tuotiin riivattu mies, joka oli sokea ja mykkä. Jeesus paransi hänet, niin että mies puhui ja näki.

23. Koko kansanjoukko hämmästyi ja sanoi: "Voisiko tämä olla Daavidin Poika?"


Taas kansa hämmästyi. Mutta tämä hämmästys ei ollut pelonsekaista, vaan paljon vahvempaa hämmästystä. Nyt on kyse sanasta eksistēmi, joka tarkoittaa hämmästyttää, hämmästyä; olla suunniltaan. Sitä kuvastaa hyvin kysymys, jonka kansa esittää: "Voisiko tämä olla Daavidin Poika?". Voin kuvitella, kuinka siihen vastataan:” Ei, ei hän voi olla Daavidin poika! Ei missään nimessä!” Toiset taas kysyvät: “ No, kuka hän sitten on?” Kansa oli lähes paniikissa tilanteesta. Jos kyseessä on Daavidin poika, se tarkoittaisi, että Messias on heidän edessään. Mutta sehän ei voi olla totta!?  Tämä mies on Jeesus Nasaretista, pienestä kyläpahasesta. Varmaan monet poistuivat paikalta päätään pudistaen.


Sitten tuli päivä, jolloin kansa näki, kuinka Jeesus ratsasti aasilla. Kansa osasi oman Raamattunsa ja tiesivät, mitä tämä tarkoittaa. Matteus kiteyttää sen seuraavasti.


Matt. 21:4. Tämä tapahtui, jotta toteutuisi profeetan kautta puhuttu sana:

5."Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun kuninkaasi tulee luoksesi nöyränä ratsastaen aasilla, työjuhdan varsalla." 


Ennen kuin jatkan, on hyvä muistaa, että aasi on rauhan vertauskuva. Jeesus istui siis aasin selässä, ei sotaratsun selässä.


Kansa tajusi, että nyt tulee heidän kuninkaansa. Nyt loppuisi Roomalaisten valta, kun uusi kuningas valloittaisi takaisin kaikki ne alueet, jotka kuuluivat Israeliin. Niin osa kansasta levitti vaatteitaan ja osa taittoi puista oksia tielle, jota Jeesus ratsasti aasilla. Kansanjoukko kulki sekä Jeesuksen edellä että perässä laulaen:"Hoosianna Daavidin Pojalle! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna korkeuksissa!" Tämä Hoosianna-huuto tulee hallel-psalmeista, joita laulettiin pääsiäisen juhlan aikoina. Kohta, jota kansa lauloi on Psalmista 118.


Ps. 118:25. Oi Herra, pelasta! Oi Herra, anna menestys! 

26. “Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Me siunaamme teitä Herran huoneesta.”


Kun Jeesus saapui Jerusalemiin, niin koko kaupunki joutui kuohuksiin. Tässä käytetään sanaa seiō, joka tarkoittaa liikuttaa, järkyttää, horjuttaa; pass. järistä, vapista, järkyttyä. Voisi varmaan sanoa, että koko kaupunki joutui paniikkiin. Kuka tulee? Kenelle ihmiset laulavat noin? Aivan kuin Messiaalle! He saivat kysymyksiinsä vastauksen: “ Hän on se profeetta, Jeesus, Galilean Nasaretista.”


Mutta ei mennyt montaakaan päivää, kun “ristiinnaulitse” huudot raikuivat. Kansa pettyi, kun Jeesus ei ottanut kuninkaan asemaa ja ajanut Roomalaiset pois Israelista. Ylipappien ja fariseusten oli helppo yllyttää väkijoukkoa, että he vaatisivat vapauttamaan Barabbaan. Se ketä kansan joukossa oli, on hiukan epäselvää. Kuitenkaan kukaan ei uskaltanut olla toista mieltä. Näin Ylipapit saivat tahtonsa läpi.

Pilatuksen kysymykset pysäyttivät minut.


Matt. 27:22. Pilatus kysyi: "Mitä minä sitten teen Jeesukselle, jota kutsutaan Kristukseksi?" Kaikki vastasivat: "Ristiinnaulittakoon!"

23. Niin maaherra kysyi: "Mitä pahaa hän on tehnyt?" Mutta he huusivat vielä kovemmin: "Ristiinnaulittakoon!"


Pilatus sanoo suoraan, että Jeesusta kutsuttiin Kristukseksi. Hän yritti kaikin tavoin pelastaa Jeesuksen, mutta ei onnistunut siinä. Pelko, että kansa alkaisi rettelöimään, oli liian suuri ja sitä Pilatus ei halunnut. “Ristiinnaulittakoon!” huudot voittivat.


Mutta oli ihmisiä, joille tämä oli kauhea tilanne. Heidän opettajansa oli tuomittu kuolemaan. Luukas kertoo siitä näin.


Luuk. 23:27. Jeesusta seurasi suuri joukko kansaa, myös naisia, jotka valittivat ja itkivät häntä.


Myös opetuslapsille tämä oli täysin käsittämätön tilanne. Eihän asioiden pitänyt näin mennä. Pelko valtasi heidät. Muutamat naiset, kuten Jeesuksen äiti sekä Johannes olivat katsomassa ristiinnaulitsemista. Naiset myös seurasivat Jeesuksen hautaamista. Kun he sapatin jälkeisenä päivänä menivät haudalle, oli hauta heidän kauhukseen tyhjä.


Luuk. 24:1. Ensimmäisenä sapatin jälkeisenä päivänä naiset menivät varhain aamulla haudalle vieden mukanaan valmistamansa hyvänhajuiset yrttivoiteet.

2. He huomasivat, että kivi oli vieritetty pois haudan suulta,

3. mutta sisälle mentyään he eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista.

4. Kun he olivat tästä ymmällä, niin yhtäkkiä heidän edessään seisoi kaksi miestä säteilevän kirkkaissa vaatteissa.


En ihmettele, että naiset olivat ymmällään. Niin olisin ollut minäkin. Tavallisesti haudattu ihminen ei herää eloon, mutta Jeesus heräsi esikoisena kuolleista. Tässä käytetään ymmällään sanasta kreikankielistä diaporeō, joka tarkoittaa: olla (kovin) ymmällä. Naiset olivat siis kovin ymmällään, kun hauta oli tyhjä. Naiset lähtivät viemään sanomaa opetuslapsille. Suru oli muuttunut iloksi, vaikka siinä olikin mukana pelkoa. Luulen, että naisilla oli kevyt askel, kun he kiiruhtivat ilosanomaa viemään. Suureksi yllätykseksi he kohtasivat Jeesuksen matkalla. Matteus kertoo siitä näin:


Matt. 28:8. Naiset lähtivät nopeasti haudalta pelon ja suuren ilon valtaamina ja juoksivat viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille.

9. Mutta Jeesus tuli heitä vastaan ja sanoi: "Rauha teille!" He menivät hänen luokseen, syleilivät hänen jalkojaan ja kumartuivat palvomaan häntä.


Oli kuitenkin ihmisiä, jotka eivät iloinneet tapahtumasta. Nimittäin ylipapit. 


Matt. 28:11. Mutta naisten ollessa matkalla muutamat vartijoista tulivat kaupunkiin ja kertoivat ylipapeille kaiken, mitä oli tapahtunut.


Ylipapit lahjoivat vartijat ja käskivät levittää juttua, että opetuslapset olivat yöllä ryöstäneet Jeesuksen ruumiin. Kova juttu vartijoille, koska siitä olisi voinut lähteä henki. Ylipapeilla näyttää olleen suuri valta, koska he pystyivät lepyttämään maaherran. Ylipappien riemu haihtui tuhka tuuleen ja tilalle tuli pelko. Ja kaiken tämän he tekivät, vaikka vartijat kertoivat enkeleistä, jotka olivat tulleet haudalle. He eivät nähneet silmillään, eivätkä kuulleet korvillaan. 


Opetuslapset kokivat riemun, kun Jeesus ilmestyi heille. Heidän surunsa haihtui. Vaikka heitä vielä Jeesuksen Taivaaseen astumisen jälkeen pelotti, niin  Pyhän Hengen saatuaan he julistivat rohkeasti evankeliumia.


Kansa oli saatu sokeaksi väärällä Messias tulkinnalla. Se oli juurtunut niin syvälle, etteivät he lopulta tunnistaneet omaa Vapahtajaansa. Puhumattakaan Ylipapeista ja fariseuksista. Ylipapit olivat kuulleet vartijoiden omakohtaisen kokemuksen Jeesuksen haudan tapahtumista, mutta he eivät halunneet uskoa. Eivät nyt, kuten eivät silloinkaan, kun yllyttivät kansaa sanomaan ( Matt. 27:25:)... "Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja meidän lastemme päälle!" Tämän he myös saivat myöhemmin kokea monella eri tavalla.


Suurin osa juutalaisista hylkäsi Jeesuksen ja moni heistä yhä hylkää Hänet. Mutta evankeliumi on levinnyt meidän pakanoiden keskuudessa ja niin me suomalaisetkin olemme saaneet kuulla tämän ilosanoman. Olen miettinyt, että kohtaako meidänkin kansaa paatumus ja siten luopumus. Näin Raamattu meille opettaa, että ennen Jeesuksen toista tulemista tapahtuu uskovilla ns luopumus. Tästä Paavali kirjoittaa seuraavasti.

2 Tess. 2:1. Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja kokoontumiseemme hänen luokseen, me pyydämme teitä, veljet,

2. ettette anna minkään hengen tai sanan tai minkään muka meidän lähettämämme kirjeen pelästyttää itseänne, niin että heti menetätte malttinne, ikään kuin Herran päivä olisi jo käsillä.

3. Älkää antako kenenkään millään tavoin eksyttää itseänne. Ensin näet tapahtuu luopumus ja ilmestyy laittomuuden ihminen, kadotuksen lapsi,


Tämä sana, jota käytetään luopumus-sanana, on apostasia. Novum selittää sitä seuraavasti:


“Luopumus sitä vastoin on vapaaehtoista ja määrätietoista Jumalan, hänen ilmoituksensa ja hänen pelastustarjouksensa hylkäämistä. Juudaassa on tästä surullinen esimerkki (Matt 26:14-16). Luopumus merkitsee jumalauskon ja hänen palvelemisensa hylkäämistä sekä epäjumalanpalveluun kääntymistä. Älyllisesti luopumus tarkoittaa Jumalan sanan halveksimista ja hylkäämistä, moraalisesti taas yksilöä ja yhteiskuntaa varten annetuista Jumalan vaatimuksista luopumista. Luopumus on tietoista kapinaa Jumalaa ja hänen arvovaltaansa vastaan (vrt. Ps 2:3).”


Juutalaiset eivät tunnistaneet Jeesuksen tunnustekoja Messiaan tunnusteoiksi väärän opetuksen tähden. Tunnistammeko me Jeesuksen toisen tulemisen merkkejä? Annammeko väärien oppien, Jumalan sanasta luopumisen ja Jumalan vaatimuksista yhteiskuntaa kohtaa viedä meidät aivan vapaaehtoisesti luopumukseen? Minä pelkään, että uskovat ottavat Antikristuksen vastaan Kristuksena ja näin hylkäävän Jumalan palvelemisen. Vai pysymmekö uskollisena sille Jeesukselle, joka on meille kerrottu Raamatussa. Hänelle, joka tulee takaisin niin kuin lähti täältä Taivaaseen.


Matt. 24:"Mutta heti noiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan. Tähdet putoavat taivaalta, ja taivaiden voimat järkkyvät. 

30. Silloin taivaalla näkyy Ihmisen Pojan merkki ja kaikki maan sukukunnat vaikeroivat, kun näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan.

31. Suuren pasuunan soidessa hän lähettää enkelinsä kokoamaan hänen valittunsa neljältä ilmansuunnalta, taivasten ääristä niiden toisiin ääriin asti.


Ja samalla niin kuolleet kuin myös me jotka elossa olemme temmataan Häntä vastaan. Jeesus ei tule meille uskoville kuin varas yöllä, vaan niille, jotka eivät usko Häneen tai ovat luopuneet Hänestä. Meidän sydän odottaa ilolla Jeesusta Kristusta!


Näihin mietteisiin lopetan.




















Tunnisteet: , ,

maanantai 14. syyskuuta 2020

Syödään ja juodaan,

 Virus, Yksittäinen, Corona, Coronavirus


Olen pohtinut tätä tilannetta, mikä on niin Suomessa kuin koko maailmassa. Olen kokenut, että Jumala kutsuu ihmisiä. Vanhassa testamentissa Jumala yrittää vetää kansaansa takaisin epäjumalanpalveluksesta erilaisilla keinoilla. Milloin oli kyseessä sota, milloin kuivuus tai rutto. Mutta kansa ei tahtonut palata Herran luokse. Paavali opettaa, että Vanhan Testamentin tapahtumat ovat meille esikuvaksi ja varoitukseksi.


1 Kor. 10:11. Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista, ja se on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille on tullut maailmanaikojen loppukausi.


Jumala toimii ihan samoin tänään kuin Hän toimi Vanhan Testamentin aikana. Hän rakasti kansaansa ja Hän rakastaa meitä, jotka olemme vastaanottaneet pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa ja siksi kutsuu jokaista eksynyttä palaamaan takaisin. Ilmestyskirjassa olevat vitsaukset ovat myös Jumalan kutsua palata takaisin Jumalan luo kuin myös, että Jumala koettelee omiensa rakkauden. 


Joskus jokin Raamatun kohta alkaa elää ja niin minulle kävi seuraavien Jesajan kirjan jakeiden kohdalla.


Jes. 22:8. Hän riisui Juudaa suojaavan verhon. Sinä päivänä te loitte katseenne Metsätalon asevarastoon.

9. Te huomasitte paljon halkeamia Daavidin kaupungin muurissa. Te varastoitte vettä Alalammikkoon,

10. te laskitte Jerusalemin talot ja revitte hajalle taloja vahvistaaksenne muuria.

11. Molempien muurien väliin te teitte kokoamisaltaan Vanhanlammikon vesiä varten, mutta ette katsoneet häneen, joka tämän tuotti. Te ette huomanneet häntä, joka tämän kauan sitten valmisti.

12. Sinä päivänä Herra, Herra Sebaot, kutsui itkemään ja valittamaan, ajamaan pään paljaaksi ja vyöttäytymään säkkiin.

13. Mutta katso, iloitaan ja riemuitaan, tapetaan nautoja ja teurastetaan lampaita, syödään lihaa ja juodaan viiniä. "Syödään ja juodaan, sillä huomenna me kuolemme."


Se mitä nyt kirjoitan ei ole profetiaa mielestäni. Näin sieluni silmin, että Suomessa toimitaan juuri samoin kuin Jesaja tässä kertoo Jerusalemissa tehdyn. Jumala lähetti viruksen maailmaan. Suomessakin tehtiin kaikkensa, että se saatiin kuriin. Haalittiin suojavarusteita. Tehtiin sitä sun tätä. Entä sitten? Nyt kun hetken näytti hyvältä kansa alkoi juhlia. Motto näyttää aika paljon samalta kuin Jerusalemissa. "Syödään ja juodaan, sillä huomenna me kuolemme." Ilonpito, matkustaminen, urheilu, kulttuuri ja juhliminen näyttää olevan etusijalla. Ei siinä sinällään mitään pahaa ole, mutta niiden kautta virus leviää yhä nopeammin. Se on niin surullista.


Jumala kutsuu ihmisiä luokseen, mutta ihmiset eivät tahdo tulla. Monet pelkäävät, että kuolevat tähän virukseen. Osa uhoaa, että johonkinhan sitä kuollaan. Osa väittää, että koko virusta ei ole olemassakaan ja osa väittää, että se on uusi salaliitto. Osa julistaa kaikki virukseen sairastuneet terveiksi. Osa uhoaa, ettei heihin virus tartu. Kuitenkaan ihmiset eivät tee sitä, mikä olisi nyt kaikkein tärkeintä. He eivät nöyrry Jumalan käden alle ja rukoile anteeksiantoa. He eivät mene ristin juurelle. Monet pakenevat totuutta. Jumala kutsuu! Ihmiset eivät halua kuulla Jumalasta.


Jeesus Kristus on ainoa tie Jumalan luokse. Nyt jos koskaan, meidän tulee tietää tämä ja ottaa vastaan Jumalan antama pelastus. Itse ajattelen, että tämä on viimeisten päivien alkusoittoa. Aika tulee pahenemaan. Ihmisiä tulee siellä täällä uskoon, mutta suurta herätystä meille ei ole luvattu. Se mitä Raamattu lupaa on eksytys, energia eksytys. Se tulee voimistumaan, kuten kaikki muutkin Jumalan lupaamat vitsaukset. Meidän ei tarvitse pelätä, meidän, jotka olemme Herran omia. Hän antaa omilleen voiman kohdata nämä kaikki mitä tuleman on. Suomessa emme oikein ymmärrä, että maailmalla kuolee uskonsa tähden paljon ihmisiä. Heitä vangitaan ja kidutetaan. Se on pientä, mitä täällä tapahtuu. Silti meidän tulee nostaa katseemme ja odottaa Herraamme Jeesusta Kristusta tulevaksi. Iloita siitä, että kohta tämä loppuu ja saamme olla Herramme kanssa ainiaan.


Näihin mietteisiin lopetan…


Siunausta päivääsi.



Tunnisteet: , ,

torstai 3. syyskuuta 2020

Kielilläpuhuminen

Rukoileva, Kädet, Uskonto, Rukoilla, Rukous, Jeesus


Kuuntelin eilen Raamattu kannesta kanteen-ohjelmaa 1 Korinttilaiskirjeestä. Olin aika väsynyt, koska olin ollut lapsenvahtina ja jännittänyt uutta lapsenlasta, joka syntyikin tiistaina. Niinpä keskiviikon makasin ja kuuntelin Norvannon opetusta. Yhtäkkiä havahduin seuraavaan kohtaan:


1 Kor. 14:23. Jos siis koko seurakunta kokoontuisi yhteen ja kaikki puhuisivat kielillä ja paikalle tulisi oppimattomia tai niitä, jotka eivät usko, eivätkö he sanoisi teidän olevan järjiltänne?


Mieleeni muistui erään ystäväni kokemus, kun hän oli mennyt helluntaiseurakunnan kuoro harjoitukseen. Aluksi oli laulettu, mutta lopussa ollut rukoushetki säikäytti hänet niin pahasti, niin että hän ei sen jälkeen enää mennyt harjoituksiin. Kuorolaiset olivat alkaneet rukoilemaan voimakkaasti kielillä yhtäaikaa. Ymmärrän hyvin ystävääni, että hän oli säikähtänyt, sillä niin olisin minäkin tehnyt vastaavassa tilanteessa. On harmillista, että uskovat eivät aina osaa huomioida, että paikalla on henkilö, joka ei ole tottunut tällaiseen rukoilemiseen. Näin me karkoitamme pois ihmisiä, emmekä suinkaan vedä heitä Kristuksen luokse. 


Nähtävästi Korintissa oli kielilläpuhumisesta tullut eräänlainen merkki, että Pyhä Henki oli uskovassa. Näkyvänä ja kuuluvana armolahjana se toisi muillekin tiettäväksi, että henkilö on uskossa. Näinhän opetetaan nykyäänkin joissain piireissä. Jos sinulla ei ole kielilläpuhumisen lahjaa, et ole täyttynyt Pyhällä Hengellä ja et ole uskossa. Pyhällä Hengellä täyttymistä perustellaan helluntaikokemuksella, jonka alkuseurakunta sai. Varsinkin niillä tapahtumilla, jotka tapahtuivat Samariassa.


Apt. 8:14. Kun Jerusalemissa olevat apostolit kuulivat, että samarialaiset olivat ottaneet vastaan Jumalan sanan, he lähettivät heidän luokseen Pietarin ja Johanneksen.

15. Perille tultuaan nämä rukoilivat heidän puolestaan, että he saisivat Pyhän Hengen,

16. sillä hän ei ollut vielä tullut heidän kenenkään päälle. Heidät oli ainoastaan kastettu Herran Jeesuksen nimeen.


Juutalaiset ja Samarialaiset olivat toistensa vihollisia. Jos Pyhä Henki olisi laskeutunut ilman Apostoleja heidän päällensä, he olisivat omineet Pyhän Hengen itselleen. Nyt kun Apostolien käsien kautta Pyhä Henki tuli samarialasiin, hekin ymmärsivät, että usko Jeesukseen on heille juutalaisten kanssa yhteinen asia. Jeesus jo puhui Samarialaiselle naiselle asiasta.


Joh. 4:22. Te palvotte sitä, mitä ette tunne. Me palvomme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastus tulee juutalaisten keskuudesta.


Jumala oli jo alusta asti säätänyt, että pelastus tulee juutalaisten kautta. Tämä oli myös Samarialaisten ymmärrettävä. Nyt me saamme Pyhän Hengen, kun olemme vastaanottaneet pelastuksen. Pyhällä Hengellä on monta eri tehtävää. Yksi niistä on olla meissä sinettinä. Jos ihminen ei saisi heti Pyhää Henkeä, häntä ei Jumala tunne, koska hänessä ei ole sinettiä merkkinä siitä, että hän kuuluu Jumalan perheeseen.


Gal. 1:13. Hänessä on teihinkin, sitten kun olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, ja uskoneet sen, pantu sinetiksi luvattu Pyhä Henki,


Kielilläpuhuminen on siis armolahja, jonka Pyhä Henki antaa, kenelle antaa. Sitä ei saa kaikki uskovat. Jokaiselle on omat lahjansa. Uskova ei myöskään saa kaikkia lahjoja. Ei vaikka olisi kuinka hyvä uskova. Lahjat eivät ole palkintoja, vaan lahjoja.


On mahdollista, että osa Korinttilaisten kielilläpuhumisesta oli glossolaliaa. Glossolalia ilmenee ympäri maailmaa, myös ei-kristillisissä uskonnoissa. Myös pienet lapset puhuvat sitä, ennen kuin oppivat oikein puhumaan. Ja luulenpa, että nykyäänkin osa uskovista puhuu glossalaliaa, kun puhuvat kielillä. Se on Suomeksi sanottuna siansaksaa. On kuitenkin olemassa xenolalia, joka on puhujalle tuntematonta kieltä, mutta kuulija ymmärtää mitä puhutaan. Paavali viittaa myös enkelien kieleen, joten uskon, että kielilläpuhuja voi puhua myös sitä. 


Olen itse kokenut tätä kielilläpuhumista yhteen ääneen rukouskokouksissa. Itseäni se on häirinnyt. Tämä on siis minun kokemukseni. Siinä sorinassa ei kykene keskittymään omaan rukoukseen. Itse olen nauttinut niistä rukouskokouksista, joissa vuoronperään jokainen rukoilee ihan Suomen kielellä. Itse pystyn yhtymään rukoukseen, koska ymmärrän sen, mitä rukoillaan. Kielilläpuhumisesta Paavali antaakin hyvän neuvon.


1 Kor. 14:27. Jos puhutaan kielillä, vain kaksi tai enintään kolme puhukoon, kukin vuorollaan, ja yksi selittäköön.

28. Mutta jos ei ole selittäjää, niin kielilläpuhuja olkoon vaiti seurakunnassa ja puhukoon itselleen ja Jumalalle.


Mielestäni tässä kohden opetetaan, että jos kaikki eivät yhteen ääneen rukoile kielillä, vaan seurakunnasta nousee muutama, jotka rukoilevat kielillä, kun selittäjäkin on paikalla. Muuten rukoillaan ääneti itselleen ja Jumalalle.


Kielilläpuhuminen on hyvä asia, kun sitä käytetään oikein. Ilman rakkautta tämäkin lahja on ihan turha. Rakkauden tietä kulkien, voimme myös käyttää tätä lahjaa iloisin mielin.


Näitäpä tänään pohdin….


Siunausta päivääsi.





Tunnisteet: , ,

Rakastatko lähimmäistäsi korona-aikana?

Naamio, Suojelu, Coronavirus, Covid-19


Täällä Kuhmossa on nyt todettu koronarypäs. Olemme tähän asti eläneet kuin Herran kukkarossa. Täällä ei ollut edes maskisuositusta. Kaikki paikat olivat auki ja elämä alkoi rullata eteenpäin, kunnes räjähti. Jos joku ei tiennyt, missä Kuhmo sijaitsee, nyt tietää. Pankki kiinni, kirjasto osittain kiinni, lukio etäopetukseen, kaupungintalo kiinni, uimahalli kiinni, jäähalli kiinni ja kaikki ryhmät peruttu. Seurakuntien toiminta osittain keskeytetty. Huhuh, rankasti lähti torjunta käyntiin, mutta hyvä niin. Ai niin ja se paljon parjattu maskisuositus tuli voimaan. 


Moni kristitty on negatiivisesti suhtautunut näihin suosituksiin, joita koronan vuoksi on asetettu. “Ei se minuun tartu!” on aika tuttu lause. Kun olen uskossa, ei minuun korona tartu on luulo, joka voi sattua omaan nilkkaa ja pahimmillaan levittää (voisi sanoa) tahallaan koronaa kaikkialle. Minusta tuon kaltainen asenne on Jumalan kiusaamista. Sellaiseksi Jeesus nimesi Perkeleen käskyn hypätä temppelin harjalta.


Matt. 4:5. Sitten Paholainen vei hänet pyhään kaupunkiin, asetti hänet temppelin harjalle

6. ja sanoi: "Jos olet Jumalan Poika, niin heittäydy alas, sillä on kirjoitettu: 'Hän antaa enkeleilleen käskyn sinusta' ja 'He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaisi jalkaasi kiveen.'"

Ps. 91:11-12

7. Jeesus sanoi hänelle: "On myös kirjoitettu: 'Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi.'"


Niin kauan kuin Suomen laki ja suositukset eivät ole Raamatun Sanaa vastaan, niitä tulee noudattaa. Esivalta on Jumalan asettama, myös Suomessa.


Room. 14:1. Jokaisen tulee olla alamainen sille esivallalle, jonka alainen hän on. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta. Ne esivallat, jotka ovat olemassa, ovat Jumalan asettamia.

2. Joka siis asettuu esivaltaa vastaan, nousee Jumalan säädöstä vastaan, mutta ne, jotka nousevat vastaan, tuottavat itselleen tuomion.


Nyt on hyvä muistaa, että tämä teksti on kirjoitettu vainojen aikaan. Silti kristittyjä käskettiin olemaan alamainen esivallalle. Kun he eivät suostuneet sanomaan keisaria Herraksi, koska Jeesus on Herra, perustui se siihen, että tämä käsky oli vastoin Raamatun Sanaa. Niinpä meidänkin on kuuliaisesti noudatettava erilaisia suosituksia tänä korona aikana, koska ne eivät ole Raamatun Sanaa vastaan, vaan suojelevat Jumalan antamaa elämää. Se on Jumalan tahto meihin nähden.


Meitä koskee myös rakkauden kaksoiskäsky, jonka mukaan meidän tulee rakastaa lähimmäistämme kuin itseämme. Jos me emme pidä maskia, emme myöskään rakasta lähimmäisiämme, vaan haluamme heille pahaa. Sitäkö Jumala käski meidän tehdä? Samoin ajattelen, että on lähimmäisen rakkautta asentaa puhelimeen, jos vain on mahdollista, koronavilkku. On itsekkyyttä ajatella vain itseään, mutta on rakkautta ajatella toisten hyvinvointia.


Jostain syystä juuri uskovat ovat näinä aikoina itsekkäitä, eivätkä ajattele muita. Tämä ei tietenkään koske kaikkia, mutta liian paljon on näitä ihmisiä. Jumala on antanut meille erilaisia toimintamalleja ja jopa teknisiä laitteita ja lääkkeitä, jotta pysyisimme terveinä, niin uskovat laittavat ne Perkeleen teoiksi. Perkele ei tee mitään sellaista, jota Jumala ei salli ja Perkele pyrkii viemään niin uskomattomat kuin uskossa olevat kauemmaksi Jeesuksesta. Nyt Perkele näyttää käyttävän uskovien itsekkyyttä ja epäluuloa hyväkseen ja näin turmelemaan Jumalan hyvää työtä, saaden uskovien katseen pois Kristuksesta.


Jos kaikki toimisivat edellämainitulla tavalla, korona riehuisi täällä valtoimenaan ja moni meistä olisi kuollut turhaan. Ja samalla se osoittaisi, että meillä ei ole minkäänlaista lähimmäisen rakkautta. Niin kauan kuin korona on jossain tuolla muualla, on erittäin helppo jättää suositukset huomioimatta. Mutta kun se on pihapiirissä, tilanne muuttuu päälaelleen. Ihan vain tiedän tämän omasta kokemuksesta.


Näihin mietteisiin lopetan….

Siunausta päivääsi.





  


Tunnisteet: , , ,