perjantai 27. syyskuuta 2019

Jumala vai ihminen? Jooel 4:4-6



Jatkan Jooelin kirjan tutkimista, kun nyt näyttää minussa virtaa riittävän. Jakeet ovat minusta hieman hämmentäviä, mutta annan kuitenkin niiden puhua minulle. Siispä mennään asiaan.

Jooel 4:4. Mitä te minusta haluatte, Tyyro ja Siidon ja kaikki filistealaisten alueet? Tahdotteko te kostaa minulle, mitä minä olen tehnyt, ja tehdä minulle pahaa? Jos sen teette, minä annan hyvin nopeasti koston kohdata teidän omaa päätänne.

Jumala kysyy valloittajilta, mitä he haluavat Hänestä? Aika retorinen kysymys, johon ei vaadita vastausta. Kuten ei seuraavaankaan kysymykseen: “Tahdotteko te kostaa minulle, mitä minä olen tehnyt, ja tehdä minulle pahaa? Jos sen teette, minä annan hyvin nopeasti koston kohdata teidän omaa päätänne.” Olen hieman hämilläni tämän tekstin ääressä. Ehkä siksi, että tiedän, ettei Jumalalle voi kostaa. Ja kuitenkin, olen itsekin joskus ollut vihainen Jumalalle, kun asiat eivät ole menneet minun mielen mukaan tai en mielestäni ole tehnyt mitään väärää ja kaikki asiat menee niin sanotusti heikun keikun. Jossain sisälläni on kiehunut ja olisin halunnut käydä sanomassa jonkun valitun sanan Jumalalle. Niin tai olen kait sanonutkin ja purkanut pahaa oloani, mutta sitten joutunut myöntämään, että minä olen väärässä ja Jumala oikeassa. Kuinka nämä kansat voisivat tehdä Jumalalle pahaa. Ainoa keino, joka tulee mieleeni on, että ne vielä lisää vahingoittaisivat Jumalan omaa kansaa. Kun ne yrittävät sitä, Jumala kääntää asiat päälaelleen ja siten antaa koston kohdata näitä kansoja. Me niin usein unohdamme, että Jumalalle on kaikki mahdollista.

Aamos antaa myös tuomiot näille alueille. Se on heti kirjan alussa luvussa yksi.

Aamos 1:6 Näin sanoo Herra: Gazan kolmen rikoksen, neljänkin rikoksen tähden päätökseni pysyy. Koska he ovat vieneet pakkosiirtolaisuuteen paljon kansaa ja luovuttaneet heidät Edomille,
7. minä lähetän tulen Gazan muurille, ja se kuluttaa sen palatsit.

Aamos 1:9 Näin sanoo Herra: Tyyron kolmen rikoksen, neljänkin rikoksen tähden päätökseni pysyy. Koska he ovat luovuttaneet paljon kansaa pakkosiirtolaisina Edomille eivätkä ole muistaneet veljien välistä liittoa,
10. minä lähetän Tyyron muurille tulen, ja se kuluttaa kaupungin palatsit.

Syy, miksi Jumala tuomitsi kaupungit, oli se, että ne luovuttivat kansaa Edomilaisille. Jumalan silmissä se oli todella paha teko, koska silloin, kun israelilaiset vaelsivat erämaassa, edomilaiset eivät antaneet heidän kulkea maansa kautta. Edomilaiset olivat jatkuvasti sotajalalla juutalaisia kanssa. Näinhän oli ollut alusta asti. Jo äitinsä kohdussa nämä kaksospojat tappelivat ja vihanpito jatkuu läpi nuoruusvuosien aikuisuuteen asti. Jonkinlaiseen sovintoon Jaakob ja Eesau pääsivät, kun Jaakob palasi takaisin kotikonnuilleen. Kuitenkin kansojen välillä jatkui vihanpito.

Jumala jatkaa luettelemalla syitä tuomiolle.

5. Te olette ottaneet minun hopeani ja kultani, vieneet ihanat kalleuteni palatseihinne.
6. Juudan ja Jerusalemin lapsia te olette myyneet jaavanilaisille  saadaksenne heidät kauas omalta alueeltaan.

Valloittajat olivat vieneet hopeaa ja kultaa, joko temppelistä tai kuninkaan palatsista. Tutkijat ovat pohtineet ajankohtaa, milloin tämä on mahdollisesti tapahtunut? Yksi kohta 2. Aikakirjassa kertoo kuningas Jooramista. Elia lähetti hänelle kirjeen, jossa kertoi, että Jumala tulee rankaisemaan kuningasta, koska hän ei ollut uskollinen Jumalalle, vaan seurasi Israelin kuninkaiden esimerkkiä viekoitellen kansan palvomaan epäjumalia. Jumala aikoi lyödä ankaralla vitsauksella Jooramin kansaa, vaimoja ja poikia sekä kaikkea omaisuutta, jota hänellä oli. Hän myös ilmoitti, että Jooram tulisi itse sairastumaan sisusvaivaan, johon kuolisi. Seuraavat jakeet kertovat, kuinka Jumala sitten toimi toteuttaakseen vitsauksen.

2 Aik. 21:16 Sitten Herra herätti Jooramia vastaan filistealaisten hengen ja niiden arabialaisten hengen, jotka asuivat kuusilaisten naapureina.
17. Nämä hyökkäsivät Juudaa vastaan, valloittivat sen ja veivät saaliinaan kaiken omaisuuden, mitä kuninkaan palatsissa oli. He veivät myös hänen poikansa ja vaimonsa, niin ettei hänen pojistaan jäänyt jäljelle kuin Jooahas, hänen nuorin poikansa.

Olen tullut siihen päätelmään, että Jumala voi antaa rangaistukseksi sairauden myös nykyäänkin. Vanhassa Testamentissa Jumala käyttää sairautta eräänlaisena rangaistuksena, mutta koska Jumala on muuttumaton, uskon, että Hän toimii tänäänkin samoin. Tämä ei tarkoita sitä, että jokainen sairaus on Jumalan rangaistus. Siksi on oltava hyvin varovainen, jos sanoo jollekin, että hän on sairastunut, koska Jumala rankaisee häntä. Mieluummin jättää sanomatta. Meillä on aina mahdollisuus kääntyä ja juuri sairauden kourissa oleva kääntyy Jumalan puoleen ja siten kenties palaa takaisin Jeesuksen armoon. Kuitenkin Tyatiralle Jeesus antaa varoituksen, että naisprofeetta Iisebell tulee joutumaan sairasvuoteelle, koska hän harhaanjohtaa seurakuntaa. Näin Jeesus sanoi:

Ilm. 2:21. Olen antanut hänelle aikaa kääntyä, mutta hän ei tahdo tehdä parannusta haureudestaan.
22. Minä heitän hänet sairasvuoteeseen, ja ne jotka tekevät huorin hänen kanssaan, minä suistan suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta ja luovu hänen teoistaan.
23. Hänen lapsensa minä tappamalla tapan, ja kaikki seurakunnat saavat tuntea, että minä tutkin mielet ja sydämet ja annan teille kullekin tekojenne mukaan.

Tässä on jotain samaa kuin Jooramin rangaistuksessa. Erona, että Iisebelin ja hänen seuraajilleen annettiin vielä mahdollisuus kääntyä ja tehdä parannus. Jooramin kohdalta armon aika oli mennyt ohi. Meidän on hyvä muistaa, että jokainen meistä voi paaduttaa sydämensä ja siten joutua Jumalan vihan alle. Jos emme ole Jumalan armon alla, olemme Hänen vihansa alla. Usein sanotaan, että Vanha testamentti kertoo ankarasta ja vihaisesta koston Jumalasta. Kuten olen aikaisemminkin sanonut, Jumala on sama niin Vanhassa kuin Uudessa Testamentissa. Kaikkein yllättävintä on se, että Uudessa Testamentissa kerrotaan enemmän Jumalan vihasta kuin Vanhassa Testamentissa. Minusta pahinta on se, että Herran Päivänä, kun Jeesus palaa, tulee Jumala vuodattamaan vihansa maan päälle ja niiden ihmisten päälle, jotka ylpeydessään ovat hylänneet armon. Kun tämä Jumalan viha saavuttaa ihmisen, ei ole enää mitään mahdollisuutta päästä Jumalan armon alle. Se viha on lopullinen ja siksi kauhistuttava. Siksi toivomme on, että me turvaudumme Jeesukseen ja lahjavanhurskauteen ja niin me voimme pelastua Jumalan vihalta. Valinta tehdään tänään, koska huomisesta emme tiedä.

Palataan vielä tekstiin. Ei siinä vielä kaikki, että hopea ja kulta oli ryöstetty, vieläpä ihmiset vietiin orjiksi. Heidät kuljetettiin kauaksi jaavanilaisten eli kreikkalaisten luo. Sehän oli siihen aikaan ihan normaalia ja vieläpä senkin jälkeen yksi naapurimaa taisi käyttää samaa taktiikkaa. Kun kansa hajotettiin toisen kansan sekaan, sen oli vaikeampi kapinoida valloittajaa vastaan.

Vastikään luin kirjoituksen, jossa ihmeteltiin Jumalan raakuutta Vanhassa Testamentissa. Oliko Jumala raakamainen vai olivatko ihmiset raakamaisia ja Jumalan tuli siksi puuttua tilanteisiin kovin ottein. Itse löydän armahtavan Jumalan, joka yrittää kaikin mahdollisin tavoin kutsua kansaa luokseen, mutta kuten jossain kohden sanotaan, he eivät tahtoneet. Sama pätee tähän päivään. Ihmiset eivät halua kääntyä armahtavan Jumalan puoleen. Kun he kohtaavat vaikeuksia tai raakuuksia, he syyttävät Jumalaa, vaikka ihmiset ne tekivät. Jos olisimme kuin robotteja, toimisimme Jumalan tahdon mukaan, mutta Jumala tahtoo, että olemme Hänen luonaan vapaaehtoisesti, ilman pakkoa. Näihin ajatuksiin lopettelen tältä erää.







Tunnisteet: , ,

torstai 26. syyskuuta 2019

Jooe 4:2-3l: Onko toivoa?


Ihmiset, Mies, Nainen

Pitkästä aikaa jaksan istahtaa ja kirjoittaa. Koska en ole koulutukseltani teologi, kirjoitan siis sitä, mitä tämä seuraava teksti puhuu minulle. Tästä jää paljon pois sellaista asiaa, joka ehkä pitäisi tuoda esille, mutta voimani eivät riitä niin syvällisiin tutkimuksiin, että saisin sen tähän kirjoitettua. Siksipä annan tekstin puhua minulle hyvin paljon siitä, mitä se kertoo tästä ajasta, jota me juuri nyt elämme tai tulemme elämään. Siispä käymme Jooel 4:2-3 jakeiden pariin.

2. minä kokoan kaikki kansat ja vien ne alas Joosafatin laaksoon. Siellä minä käyn oikeutta niitä vastaan kansani ja perintöosani Israelin tähden, koska ne ovat hajottaneet kansani kansojen sekaan, jakaneet minun maani
3. ja heittäneet kansastani arpaa. Ne ovat antaneet pojan maksuksi portosta ja myyneet tytön viinistä, jonka ovat juoneet.

Jumala kutsuu usein kansoja tuomiolle Vanhassa testamentissa. Näin esimerkiksi Sefanja kertoo:

Sef. 3:8. Sen tähden odottakaa minua, sanoo Herra, odottakaa sitä päivää, jona minä nousen saaliille. Minä olen päättänyt koota kansat, tuoda yhteen valtakunnat, vuodattaakseni niiden päälle suuttumukseni, kaiken vihani hehkun. Minun kiivauteni tuli kuluttaa koko maan

Jumala on oikeuden Jumala, joka antaa tuomionsa kohdata niitä, jotka ovat sen ansainneet, mutta armahtaa ne, jotka ovat Häneen turvanneet Jeesuksessa Kristuksessa. Meille, jotka on kyllästetty Jumalan rakkaudella, joka kuvataan maalliseksi rakkaudeksi, tämä on vaikea ymmärtää. Se on antanut meille kuvan Jumalasta, joka tekee vain kivoja asioita, siis kivoja meidän mielestämme. Olemme unohtaneet, että Jumala myös tuomitsee synnin, teki sitä yksilö ihminen tai kansakunta. Se antaa meille myös toivon, että paha saa palkkansa viimeistään silloin, kun Jumala tuomitsee viimeisen kerran tämän maaplaneetan ihmisineen. Olet joko syyllinen tai syytön, riippuen siitä, kuinka olet valinnut täällä eläessäsi. Oletko ottanut vastaan Jeesuksen Kristuksen sovitustyön ja siten saanut anteeksi syntisi sekä saanut yllesi lahjavanhurskauden vai oletko ylpeydessä torjunut tämän ilmaisen lahjan.

Jumala kokoaa kansat alas Joosafatin laaksoon käydäkseen oikeutta kansoja vastaan. Hän kertoo myös syyt oikeudenkäyntiin. Hän tekee sen Hänen oman kansansa ja perintöosansa Israelin tähden. Israelin Jumala oli kasvattanut omaksi kansakseen. Kaikki alkoi Aabrahamista, yhdestä miehestä, josta myös me kristityt olemme lähtöisin uskon kautta. Olemme siis Aabrahamin lapsia ja Aabraham on meidän isämme niin kuin hän on israelilaisten isä. Tästä kansasta piti tulla kaikkien kansojen pappiskansa, mutta israelilaiset eivät onnistuneet siinä. He sortuivat palvelemaan epäjumalia. Jumala oli käskenyt hävittää epäjumalan patsaat ja muut vastaavat, mutta sitä ohjetta ei täydellisesti ollut noudatettu, joten pikkuhiljaa kansa alkoi palvella näitä epäjumalia. Lopulta ne valloittivat Temppelin. 2 Aikairja kertoo siitä meille seuraavasti.

2 Aik. 33:15. Hän poisti Herran temppelistä vieraat jumalat ja kuvapatsaan sekä kaikki alttarit, jotka hän oli rakennuttanut Herran temppelin vuorelle ja Jerusalemiin, ja heitätti ne kaupungin ulkopuolelle.

En voi olla ajattelematta, että tätä samaa tehdään myös suomalaisissa seurakunnissa, hiukan eri tavalla. Meillä on kristillistä joogaa, meditaatioita, kuten buddhalainen maindfullnes ynm. ja me kuvittelemme, että pystymme ottamaan muista uskonnoista uusia tapoja palvella Jumalaa. Puhumattakaan niistä, jotka sanovat ryöstävänsä Saatanalta tai New Age:stä takaisin asioita. Sama soppa, vaikka hiukan eri ainekset. Kun israelilaiset toivat epäjumalien patsaita ja alttarin Temppeliin sekä palvoivat temppelissä taivaankappaleita, Jumalan Henki poistui Temppelin kaikkein pyhimmästä ja eikä enää palannut sinne. Nyt Pyhä Henki asuu Temppelissä, jota ei ole rakennettu käsin, vaan Jeesuksessa Kristuksessa. Me, jotka uskomme Jeesukseen Kristukseen, olemme tuo uusi Temppeli, jossa Pyhä Henki asuu. Hän asuu sinussa, jos olet ottanut uskon lahjan vastaan. Pyhä Henki ei asu eikä tule enää asumaan käsin rakennetussa temppelissä, vaikka sellaista temppeliä Israeliin suunnitellaan. Tämä temppeli tulee olemaan jonkun muun hengen vallassa.

Kuitenkin, kaikesta huolimatta, Jumala rakastaa kansaansa. Koska Hän rakastaa, Hän myös kurittaa. Siksi kansa joutui pakkosiirtolaisuuteen, mutta palasi sieltä, kun Jumalan säätämä aika oli ohi ja kansa kääntyi Jumalan puoleen. En tiedä, mutta ajattelen niin, että tässä kuvataan niiden kansojen toimintatapaa, jolla ne kohtelivat israelilaisia ja juutalaisia. Silloisessa sodankäynnissä oli normaalia heittää arpaa voitetun maan kansalaisista, jotta tiedettiin kuka sai ja kuinka monta. Myös valloitetusta maasta heitettiin arpaa. Vaikka Jumala käytti israelin viholliskansoja tuomionsa välikappaleena israelia vastaan, niiden toimintatapa oli ollut liian raju, joten tuomio kohtasi vuorostaan nyt näitä kansoja.

Muistatko kenen vaatteista heitettiin arpaa? Jeesuksen! Saatana luuli saaneensa voiton, mutta sai myöhemmin huomata, että ilo muuttui murheeksi. Jeesus voitti kuoleman ja tuonelan avaimet. Saatana joukkoineen oli voitettu.

Israelilaisia oli myyty myös orjiksi. Maksu tapahtui luonnossa, niin sanotusti. Pojan sai orjakseen, kun antoi porton myyjälle yhdeksi yöksi. Tytöstä taas lasillinen viiniä myyjälle, joka joi sen välittömästi. Itselleni tulee kuva, että näitä orjia oli paljon, koska niiden hinta oli noin halpa. Vain sellaiset kävivät orjiksi, jotka olivat vielä riittävän nuoria. Vanhat ja pienet lapset tapettiin. Nahum kuvaa tarkasti, kuinka voittajat kohtelivat voitettuja.

Nah. 3:10. Mutta myös Noo-Ammon kulki pakkosiirtolaisuuteen vangiksi otettuna. Sen pienet lapset murskattiin kaikkien katujen kulmissa. Sen ylhäisistä miehistä heitettiin arpaa, kaikki sen ylimykset pantiin kahleisiin.

Armoa ei tunnettu niin kuin ei nykyäänkään. Ihminen ei ole tullut paremmaksi. Ihminen on luonnostaan paha ja pysyy pahana. Jos kansakunnalla ei ole yleistä oikeuslaitosta ja lakia, niin ihminen on ihmisen pahin vihollinen. Usein kuulee kuinka poliisi on sellainen ja tällainen tai oikeusjärjestelmä on ihan mätä. Voi olla, mutta huonokin oikeuslaitos on parempi kuin ei mitään. Samoin, jos sotilailla ei ole pelkoa, että he joutuisivat oikeuden eteen tekemistään ihmisloukkauksista, sotilaat tekisivät mitä karmeimpia asioita. No, taitavat tehdä siitä huolimatta. Puhumattakaan terroristeista. Heidän toimintansa on, ainakin minun mielestäni, täysin järjetöntä. Ja kuitenkin Jumala sallii sen. Miksi?

Tapahtumiin, ennen Jeesuksen toista tulemista, liittyy myös sodat eri muodoissaan. Näihin synnytystuskiin kuuluu monenlaisia asioita, kuten maanjäristyksiä ja erilaisia kulkutauteja, mutta myös vääriä kristuksia eli voideltuja ja vääriä profeettoja. Sanotaan, että tämä on seurakunnan seulomisen aikaa. Raamatussa todetaan, että Jumala haluaa selvittää, kuka uskoo Raamatun Totuuteen. Uskovia tullaan koettelemaan niin ulkoapäin vainoilla kuin sisältä päin harhaopeilla kuin myös maailmalla tapahtuvina myllerryksinä. Tämä voi ahdistaa monia, mutta meille on luvattu, että Jeesus on meidän kanssamme maailman loppuun asti. Emme ole yksin ja se lohduttaa ainakin minua.

Ajattelen, että Jumala koettelee meidän luottamusta Häneen sekä uskollisuutta Hänen Sanalle. Uskallanko tämän kaiken myllerryksen keskellä luottaa siihen, että ihan kaikki on Hänen käsissään? Uskallanko luottaa, että Hän ohjaa tätä maailmankaikkeutta oman tahtonsa mukaan? Uskallanko luottaa, että eräänä päivänä kohtaa tuomio niitä, jotka eivät ole tahtoneet luottaa Jumalan kaikkivoipaisuuteen, vaan ovat tukeutuneet ihmisviisauteen?

Yhtenä kauniina päivänä Jeesus saapuu pilvissä ja kaikki kansat näkevät Hänen tulonsa. Heille se on kauhistuksen päivä, mutta uskoville vapautuksen hetki. Tämä tietoisuus antaa meille toivoa kaiken tämän toivottomuuden keskellä. Jumalan käsiin on turvallista jäädä!




Tunnisteet: , , ,