sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Kuuletko?


Lähikuva, Viestintä, Kuurojen, Korva

Hes. 2:7 Puhu heille minun sanani, kuulkoot tai olkoot kuulematta – kapinallisiahan he ovat.

Kuuntelin opetusta Hesekielin kirjasta. Jostain syystä tämä jae oikein pomppasi voimakkaasti korviini ja oli pakko etsiä se Raamatusta.  Erityisesti sanat “kuulkoot tai olkoot kuulematta” jäivät kaikumaan korviini. Kenen sanoista oli kyse? Kenen sanoja he voivat kuulla tai olla kuulematta? Jumalan sanoja, joita Hesekielin tuli puhua.

Jäin miettimään, millaisia sanoja usein kuulen puhuttavan? Usein ne ovat puhujan omia kertomuksia. Onhan niitä mukava kuunnella, mutta jos puhe on koostuu vain tarinoista, jää Jumalan antamat sanat vähäisiksi tai jopa kokonaan pois. En tarkoita, etteikö puheessa voi olla kertomuksia, jotka avaavat tekstiä, vaan sitä, että niitä on enemmän kuin opetusta Raamatusta. Enkä tarkoita sitä, että todistus puheet pitäisi hylätä. Niillä on oma tärkeä paikkansa ja kannustan kertomaan niitä. Tarkoitan nimenomaan opetuspuheita, joiden tulisi rakentaa seurakuntaa. Ne voivat olla joko opetusta Raamatusta tai sitten profeetallista sanomaa ja opetusta.

Joskus kuulostaa siltä, että opetus korostaa enemmän opettajaa kuin Jumalaa. Siinäkin voi olla “voimaa”, mutta se voima ei tule Jumalalta, vaan jostain muusta hengestä. Kyseessä voi olla sielullisuus tai jopa vieras henki. Yleensä se uppoaa helposti ihmisiin, koska se tuodaan julki hyvin karismaattisesti, maallisen karismaattisesti. Sillä pyritään saamaan seuraajia, ei Jumalalle, vaan kyseiselle opettajalle tai yhteisölle.

Kuulkoot tai olkoot kuulematta. Ihminen voi kuulla Jumalan sanaa tai olla kuulematta. Ristiinnaulitusta Jeesuksesta julistettu evankeliumi joko kuullaan tai ei kuulla. Sitä meidän tulisi julistaa, koska siinä itsessään on voima. Ja ihmiset joko kuulevat ja ottavat sen vastaan tai eivät kuule hyläten sen kokonaan. Me julistamme ja kuulija joko kuulee julistuksen tai sitten ei kuule. Meidän tehtävänä ei ole käännyttää ketään, koska se on Jumalan tehtävä. Ihminen itsessään ei voi vain päättää tulla uskoon, jos Jumala ei ensin Sanallaan ole tehnyt työtään hänessä. Tämä voi tapahtua hyvin monella tavalla ja tämä Sana on voitu saada kauan aikaa sitten. Ihmiselle se on siis mahdotonta kääntyä, mutta Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.

Mar. 10:27. Jeesus katsahti heihin ja sanoi: "Ihmisille se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle, sillä Jumalalle on kaikki mahdollista."

Jumala jatkaa Heselielelle, että kansa on kapinallinen. (Ei taida suomalaisetkaan muuta olla kuin kapinallisia.) Tässä vaiheessa kansa oli jo pakkosiirtolaisuudessa ja Jumala lähetti Hesekielin profetoimaan oman kansansa keskelle. Kansan josta Jumala sanoo kovia sanoja

Hes. 2:3. Hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, minä lähetän sinut israelilaisten luo, kapinallisen kansan pariin, joka on kapinoinut minua vastaan. He ja heidän isänsä ovat rikkoneet minua vastaan aina tähän päivään asti,
4. ja heidän lapsillaan on kovat kasvot ja paatunut sydän. Heidän luokseen minä sinut lähetän, ja sinun on sanottava heille: 'Näin sanoo Herra, Herra.'

Minusta tämä voitaisiin sanoa myös meistä suomalaisista. Kuinka meilläkin on jatkuva kapinointi Jumalan sanaa vastaan ja meillä on kovat kasvot ja paatunut sydän. Tämä ei koske vain uskottomia, vaan mitä suuremmin määrin myös meitä uskovia. Me olemme monin tavoin kapinoineet Jumalaa vastaan ja alkaneet hyvin usein kuuntelemaan hengen sanomaa, joka poikkeaa Raamatun sanasta. Surukseni olen lukenut paljon sellaista, joka on saatu selkeästi joltain henkioppaalta. Sellainen on kapinointia Herraa vastaan eli luopumista uskosta. Eikä vain tätä, mutta myös suoranaista kovuutta ja itsekeskeisyyttä löytyy paljon. Olemme unohtaneet Raamatun ja siitä saatavan opetuksen. Me olemme unohtaneet, että me täytymme Pyhällä Hengellä Sanan kautta. Ja juuri nyt, kun emme voi kokoontua, meidän tulisi viljellä Sanaa omassa elämässämme runsaasti. 2 Tess. kirjeessä on meille arvokkaat sanat tähän päivään.

2 Tess. 2:3. Älkää antako kenenkään millään tavoin eksyttää itseänne. Ensin näet tapahtuu luopumus ja ilmestyy laittomuuden ihminen, kadotuksen lapsi,

Kuulemmeko me nämä sanat vai olemmeko kuulematta niitä. Usein tahdomme kuulla vain ne mieluisat sanat, jotka pönkittävät meidän kehittelemäämme tai oppimaamme oppia, mutta kohdat, jotka kumoavat sen, niin niitä emme tahdo kuulla.

Pelkään pahoin, että elämme niitä niin sanottuja viimeisiä päiviä. Miksikö pelkään. Näen paljon luopumusta uskovissa, jopa huomaan sitä myös itsessäni ja joudun sen vuoksi parannusta tekemään. Olen järkyttyneenä seurannut, kuinka jotkut julistajat ovat harhautuneet kertomaan enemmän jostain muusta kuin Jeesuksesta ja samalla he harhaan vievät monia seuraajiaan. Lietsotaan pelkoa enemmän paholaista kohtaan kuin Jumalaa. Kuitenkin meitä kehotetaan toimimaan juuri päinvastoin.

Matt. 10:28. Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät voi tappaa sielua. Pelätkää ennemmin häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.

Kun me kuulemme Jumalan sanaa, me koemme myös Pyhää pelkoa Häntä kohtaan. Me ymmärrämme, että kaikki on Jumalan kädessä, jopa tämä koronavirus ja sen leviämis prosessi.

Meillä näyttää olevan taipumus kuulla se, mitä ei pitäisi kuulla ja olla kuulematta se, mikä ehdottomasti pitäisi kuulla.

Tunnisteet: , , ,

tiistai 7. huhtikuuta 2020

Telttamajan teot?





Olen näitä ajatuksia haparoiden kirjoitellut, koska, kuten myöhemmin kerron, tämä kohta on tullut useana päivänä eteeni tavalla tai toisella. Kuten aina, kirjoittelen näitä etenkin itselleni. Avaan Sanaa sillä tavalla, koska joudun samalla pohtimaan tarkemmin sitä. Siis seuraava Raamatun jakso on nyt käsittelyssäni.




2 Kor. 5:4 Me, jotka olemme tässä majassa, huokailemme ahdistuneina. Emme näet tahdo riisuutua vaan pukeutua, niin että elämä nielisi sen, mikä on kuolevaista.

5. Jumala itse on valmistanut meidät juuri tähän ja on antanut meille vakuudeksi Hengen.

6. Siksi olemme aina turvallisella mielellä ja tiedämme, että niin kauan kuin olemme kotona tässä ruumiissamme, olemme poissa Herran luota.

7. Mehän vaellamme uskossa, emme näkemisessä.

8. Mutta me olemme turvallisella mielellä ja haluaisimme mieluummin muuttaa pois ruumiistamme kotiin Herran luo.

9. Siksi pidämme kunnia-asianamme olla hänelle mieliksi, olimmepa kotona tai poissa kotoa,

10. sillä meidän kaikkien on tultava Kristuksen tuomioistuimen eteen, jotta kukin saisi sen mukaan, mitä hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, hyvää tai pahaa.



Tämä Raamatun kohta on tullut toistuvasti minua vastaan. Niinpä jäin pohtimaan sitä, että olemme majassa eli tarkemmin sanottuna telttamajassa ja tänä korona aikana huomaan, että meidän ruumiimme on yhtä hauras kuin telttamaja. Ja se todella ahdistaa minua. On kuitenkin hyvä muistaa tämän ahdistavan ajan keskellä, että meillä on taivaassa jo odottamassa kirkastettu ruumis! Jeesus on noussut esikoisena taivaaseen ja Hän on meidän ylösnousemuksen perustus. Häneen me voimme turvata. Iloitsen siitä, että saan pukeutua kerran tähän täydelliseen ylösnousemus ruumiiseen. 



On ihana ajatella, että en ole täällä sattumalta, enkä tässä tilanteessa sattumalta. Vaan Jumala on minut tehnyt ja Hän kuljettaa minua niitä reittejä pitkin, joissa saan kasvaa Hänen armossaan. Joku on sanonut, ettei ole sattumia, ei edes hernekeitossa! 



Miksi siis olen keskellä koronavirus epidemiaa? Onko tämä minulle kasvun paikka? Opinko kiittämään päivistä, jolloin sain kulkea vapaasti ja nähdä tuttavia tai sukulaisia? 



En kuitenkaan pelkää, koska meille on annettu vakuudeksi Henki! Siitä saamme iloita! Tässä puhutaankin siitä, että meille on annettu Pyhä Henki vakuusmaksuksi eli itse ajattelen, että se on eräänlainen varausmaksu niin että meidät tunnistetaan kuuluvaksi Jumalalle ja Jumala tunnistaa meidät omakseen.



Paavalin opetukset ovat joskus todella vaikeita ymmärtää, kuten tämä jae 6. “Siksi olemme aina turvallisella mielellä ja tiedämme, että niin kauan kuin olemme kotona tässä ruumiissamme, olemme poissa Herran luota.” Me emme ole poissa Herran läheisyydestä, vaan siinä mielessä pois Herran luota, että Hän on taivaassa ja me maan päällä, joten emme vielä ole Herran kanssa kasvokkain. Oikeastaan seuraava jae sen selventää.



7. Mehän vaellamme uskossa, emme näkemisessä



Kun vaellamme täällä telttamajassa, me vaellamme uskossa Herraan. Emme näe Häntä, mutta me Hänen antaman uskon kautta pysymme Herrassa. Joskus se on vaikeaa ja haluaisimme kokea jotain konkreettista uskomme vahvistukseksi. Jotkut ovat sellaista saanutkin. Uskomme pohjautuu Ristiinnaulittuun Jeesukseen eli evankeliumiin, jossa on Jumalan voima. Voima, joka murtaa meidän kivisydämen ja niin saamme tilalle lihasydämen ja siten usko voi vallata sen. 



Kuinka usein olenkaan huokaillut, että haluaisin tästä elämästä Jeesuksen luo. Meillä on kaipuu Herran luo, mutta meillä on myös oma tehtävämme nyt tässä hetkessä tai tulevina päivinä. Joskus tämä tehtävä voi tuntua pieneltä ja mitättömältä, mutta Jumalan silmissä tärkeältä. 



Me emme tee asioita pelastuaksemme, vaan että me haluamme miellyttää Jumalaa. Jumala rakastaa meitä ja siksi mekin rakastamme Häntä ja tahdomme tehdä Hänelle mieliksi asioita, joita Hän meiltä pyytää. 



Jotenkin tuntuu hirveältä ajatella, että minun teot levitetään Herran eteen ja Hän tuomitsee minun tekoni. Pelkään pahoin, että niitä ei ole kovinkaan paljon. siis niitä hyviä tekoja. On kuitenkin muistettava, että tässä tuomioistuimessa ei tuomita kadotukseen, se tuomioistuin on eri paikka. Tässä tuomitaan vain meidän tekomme, ovatko ne millaisia. Palavatko ne vai kestävätkö ne.



Ehkäpä nyt on aikaa pohtia omaa sielunelämää ja miettiä millainen minun tilani oikeasti on. Luotanko tänäänkin Jumalan varjelukseen vai kapinoinko Häntä vastaan. Haluanko kulkea Herran viitoittamaa polkua vai menenkö omille kujille kuleksimaan. Kuitenkin haluan jokaista kehottaa lukemaan ja tutkimaan Raamattua ja rukoilemaan. Herra ohjatkoon sinua tulevina päivinä!

Tunnisteet: , , , ,