perjantai 7. elokuuta 2020

Portaat?

Unelmia, Taivas Portaat, Fantasia


En tiedä, mietitkö sinä koskaan jotain kohtaa Raamatusta, että mitähän tuo oikein merkitsee. Vaikka ymmärrät sen sanoman, jää jotain sellaista, joka mietityttää ja ihmetyttää siinä kohdassa. Minulla on montakin kohtaa, joissa on jotain sellaista, jota en ymmärrä. Yksi sellainen kohta on Joh. 1:51. “Vielä hän sanoi: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: te saatte nähdä taivaan avoinna ja Jumalan enkelien nousevan ylös ja laskeutuvan alas Ihmisen Pojan yllä." 

Olen kyllä ymmärtänyt, että Jeesus on tie Jumalan luokse. Hän aukaisi sen meille ristin kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan. Mutta miksi Jeesus sanoo, Hänen yläpuolellaan on taivas avoinna ja enkelien nousevan ylös ja laskeutuvan alas?  Mitä tämä oikein tarkoittaa? Ehkä tämä on sinulle aivan selvä asia, mutta minua se on mietityttänyt.


Vanhassa Testamentissa on yksi kohta, jossa kerrotaan enkelien kulkevan taivaan ja maan välillä tikapuita pitkin. 1 Moos. 28:12.” Hän näki unessa, että maan päälle oli asetettu tikapuut, joiden pää ulottui taivaaseen, ja Jumalan enkelit kulkivat niitä ylös ja alas.” Jaakob oli lähtenyt veljeään Eesauta pakoon Beersebasta Haaraniin. Matkalla hän yöpyi ja näki unen, jossa enkelit kulkivat tikapuita pitkin ylös ja alas. Nyt on korjattava  yksi asia. Kyseessä ei ollut tikapuut, vaan portaat, joita pitkin enkelit kulkivat. Tätäkin kohtaa olen ihmetellyt, että kuinka ne enkelit kipusivat pitkin tikapuita? Kuulun itse niihin ihmisiin, jotka näkevät asioita “sielunsa silmin”, joten en millään voinut käsittää, kuinka enkelit väistelevät toisiaan tikapuilla? Kun sitten kuulin erään asiaa tutkineen selityksen, että kyseessä ei olleet tikapuut, vaan portaat, asiat loksahtivat paikoilleen. V92 käännöksessä ne onkin muutettu portaiksi.”Yöllä Jaakob näki unessa portaat, jotka ulottuivat maasta taivaaseen, ja Jumalan enkelit kulkivat niitä ylös ja alas.” 


Jeesus siis viittasi tähän kohtaan puhuessaan avoimesta taivaasta ja enkeleistä, jotka kulkivat ylös alas Hänen päänsä yläpuolella. Jeesus on ne portaat, jotka Hänessä ovat muuttuneet eläväksi ja jatkuvaksi yhteydeksi taivaan ja maan välille eli yhteydeksi Jumalaan. Tätä korostaa vielä sanat, jotka Jeesus lausuu ensimmäiseksi: Totisesti, totisesti! Tästä tapahtumasta kolmen päivän kuluttua opetuslapset saivat ensimmäisen kerran kokea nämä Jeesuksen sanat todeksi, kun Hän Kaanaan häissä muutti veden viiniksi. Johannes kertookin tunnusteon kertomisen jälkeen seuraavaa.


Joh. 2:11. Tämän ensimmäisen tunnustekonsa Jeesus teki Galilean Kaanassa. Hän ilmaisi näin kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.


Natanael kutsui Jeesusta Jumalan Pojaksi, joka Jeesus tietenkin on, mutta Jeesus itse ei oikeastaan käyttänyt tätä nimitystä itsestään, vaan pääasiassa kutsui itseään Ihmisen Pojaksi. Ihmisen Poika nimitys tulee Danielin kirjasta luvusta 7.

Dan. 7:13. Minä näin yöllisessä näyssä kuinka taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen. Hän saapui Ikiaikaisen luo, ja hänet saatettiin Ikiaikaisen eteen.

14. Hänelle annettiin valta, kunnia ja kuninkuus, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, jolla ei ole loppua, eikä hänen valtakuntansa häviä."


Suomalainen voi käsittää tämän nimityksen niin, että kyseessä olisi kuka tahansa ihmisen poika. Seemiläisessä kielenkäytössä kyseessä on joku määrätty yhteisön tai lajin yksilö. Tämä käy esille sanan eteen liitetystä “bän tai bar” sanasta, joka ilmaisee mitä sana tarkoittaa. Kuulijat saattoivat aavistaa, että kyseessä ei ollut kuka tahansa, vaan jotain paljon ainutlaatuisempaa. Kuitenkaan he eivät ymmärtäneet, että kyseessä oli Messias. Messias ja kreikan kielen Kristus merkitsee Voideltua, jota kansa odotti.


On mielenkiintoista, että lähes pelkästään Jeesus käytti tätä nimitystä itsestään. Nimi esiintyykin 69 kertaa synoptisissa evankeliumeissa, 12 kertaa Johanneksen evankeliumissa ja vain 3 kertaa muualla UT:ssa. 


Daniel näkee tämän näyn sen jälkeen, kun hän ensin on nähnyt  neljä petoa eli neljän perättäisen maailmanvallan ja niiden hallitsijat sekä aikojen lopun ja maailman tuomion eri vaiheita. Ihmisen Poika on vastakohta aikaisemmin nähdyille pedoille. Pedoissa ei ollut mitään inhimillistä, mutta Ihmisen Pojassa näkyy myös inhimillisyyden piirteitä. Vaikka Ihmisen Poika on ymmärrettävä kollegtiivisesti jakeiden 22 ( kunnes Ikiaikainen saapui. Silloin oikeus annettiin Korkeimman pyhille, ja tuli aika, jolloin pyhät saivat haltuunsa valtakunnan.) ja 27 ( Kuninkuus ja valta ja valtakuntien mahti kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Hänen valtakuntansa on iankaikkinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat ja tottelevat häntä.) niin se ei tee Ihmisen Pojan hahmon yksilöllisyyttä tyhjäksi. Itämaissa kuningasta pidettiin koko kansan edustajana. Näin Ihmisen Poika on meidän edustaja, koska me olemme Hänelle pyhitettyjä ihmisiä. 


Jeesus sanoi olevansa tie, totuus ja elämä. Ilman Jeesusta me emme pääse taivaaseen. Taivaaseen ei pääse mitään syntiä eli jos me emme ole ottaneet Jumalan antamaa pelastusta vastaan, ei meillä ole mitään mahdollisuutta saada nähdä Jeesusta kasvoista kasvoihin.Ihmisen Poika ei ollut kuka tahansa, vaan HÄn on Messias ja Kristus Jeesus. Hän on Voideltu ja maailmassa ei ole ketään muuta, jota voidaan kutsua Voidelluksi isolla alkukirjaimella. Kuitenkin on paljon voideltuja, jotka haluavat seurata Voideltua ja kantaa omaa ristiä kävellessään Hänen perässään. Tämä voitelu on annettu meille myös suojaksi niitä vastaan, jotka tahtovat eksyttää meidät pois Jeesuksen luota.


1 Joh. 2:26. Tämän olen kirjoittanut teille niistä, jotka eksyttävät teitä.

27. Mutta mitä teihin tulee, se voitelu, jonka saitte häneltä, pysyy teissä, ettekä te ole kenenkään opetuksen tarpeessa. Hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, ja se opetus on totta eikä valhetta. Niin kuin se on teitä opettanut, niin pysykää hänessä.


Ei seurata näitä ihmisiä, jotka kehuvat olevansa Voideltuja, vaan seurataan Häntä, joka on todellinen Voideltu ja jolta olemme voitelun saaneet. Me emme tarvitse muuta voitelua. Näin mekin kerran saamme iankaikkisen elämän,


 




Tunnisteet: , , ,

maanantai 3. elokuuta 2020

Tapahtui Salomonin pylväskäytävässä

Raunioista, Kalliot, Nukka, Kivet, Junk

Luin Raamatusta kohtaa, jossa Jerusalemissa vietettiin Hanukka-juhlaa eli temppilin vihkimisjuhlaa. Temppeli oli pitänyt puhdistaa ja vihkiä uudelleen, kun Syyrian kuningas Antiokhos IV Epifanes oli saastuttanut temppelin tekemällä siitä Zeuksen palvontapaikan. Myös Mooseksen lakia noudattavia rangaistiin kuolemalla. Kaikki tämä johti kapinaan v.168 eKr.. Kapinaa kutsutaan makkabilaiskapinaksi. Juudas Makkabealainen järjesti uudelleen vihkimyksen v. 165 eKr. Jerusalemin temppelissä.

Jeesus oli tullut myös juhlille. Salomonin pylväskäytävässä juutalaiset piirittivät Jeesuksen ja tivasivat Jeesukselta, oliko Hän Kristus. Jeesus vastasi heille seuraavasti.

Joh. 10:25. Jeesus vastasi heille: "Minä olen sanonut sen teille, ja te ette usko. Ne teot, joita minä teen Isäni nimessä, ne todistavat minusta.
26. Mutta te ette usko, sillä te ette ole minun lampaitani.
27. Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
28. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.
29. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.
30. Minä ja Isä olemme yhtä."

Minua hätkäytti, kun Jeesus sanoo, että "Minä olen sanonut sen teille, ja te ette usko. Ne teot, joita minä teen Isäni nimessä, ne todistavat minusta.
26. Mutta te ette usko, sillä te ette ole minun lampaitani."

Hän sanoi suoraan, että juutalaiset eivät olleet Hänen lampaitaan. Ja kuitenkin juuri juutalaisten keskuuteen Jeesus oli syntynyt ja tullut pelastamaan heitä ja nyt Jeesus joutuu sanomaan, että he eivät ole Hänen lampaitaan. 

Juutalaiset eivät uskoneet niitä tekoja, joita Jeesus teki. Nämä teot todistivat Hänen olevan Kristus. On hyvä muistaa, että juutalaiset odottivat toisenlaista Vapahtajaa. He odottivat Daavidin kaltaista, joka vapauttaa heidät Roomalaisten ikeen alta. Siksi heidän oli vaikea nähdä tekoja Kristuksen tekeminä. Siitäkin huolimatta, että Vanhassa testamentissa kerrotaan, että Messias tekee ihmeellisiä tekoja, kuten Jesajan kertomana

Jes. 35:5. Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat.
6. Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa; sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot.

Tähän kohtaan Jeesus viittasi, kun antoi vastauksen Johannes Kastajan opetuslapsille, kun he tulivat Johannes Kastajan puolesta kysymään, että oliko Hän (Jeesus) Messias. Jeesuksen tekemät ihmeet todistivat Hänestä ja niin myös juutalaisten olisi pitänyt ymmärtää, että Jeesus on Kristus Messias. Myöhemmin he olivat Jeesukselta merkkiä vailla, mutta Jeesus sanoi, että he saisivat vain Joonaan merkin. Sen he myöhemmin saivat, kun Jeesus kuoli ristillä ja oli kolme päivää ja yötä haudassa, kunnes Hänet sieltä herätettiin.

Keskustelun jälkeen juutalaiset poimivat kiviä käteensä kivittääkseen Jeesuksen. He ymmärsivät Jeesuksen sanoneen itseään Jumalaksi.

Joh. 10:33. Juutalaiset vastasivat: "Emme me sinua hyvän teon tähden kivitä vaan jumalanpilkan tähden, koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi."
34. Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettu: 'Minä sanoin: te olette jumalia.'?
35. Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli - eikä Raamattu voi raueta tyhjiin -
36. niin hänellekö, jonka Isä pyhitti ja lähetti maailmaan, te sanotte: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', kun sanoin olevani Jumalan Poika? 

Olen usein ihmetellyt tätä kohtaa, jossa Jeesus sanoo "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettu: 'Minä sanoin: te olette jumalia.'? Kohta, johon Jeesus viittaa on Psalmissa 82

Ps 82
Jumala tuomitsee väärät tuomarit
1. Aasafin psalmi.
Jumala seisoo jumalien kokouksessa,
tuomitsee jumalien keskellä:
2. "Kuinka kauan te tuomitsette väärin
ja pidätte jumalattomien puolta?" Sela.
3. "Auttakaa oikeuteensa vähäosainen ja orpo,
hankkikaa kurjalle ja puutteenalaiselle oikeus.
4. Vapauttakaa vähäosainen ja köyhä,
pelastakaa hänet jumalattomien käsistä.
5. Eivät he tiedä eivätkä ymmärrä, he vaeltavat pimeydessä.
Kaikki maan perustukset horjuvat.
6. Minä sanoin: 'Te olette jumalia, kaikki te olette Korkeimman poikia.
7. Silti te kuolette kuin ihmiset,
kaadutte kuin kuka tahansa ruhtinaista.'"

Raamatussa kutsutaan joskus korkea-arvoisia ihmisiä jumaliksi. Jumalan pojista kerrotaan myös 1 Mooseksen kirjassa.

1 Moos. 6:4. Siihen aikaan ja myöhemminkin maan päällä oli jättiläisiä, kun Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia. Nämä olivat noita muinaisajan sankareita, kuuluisia miehiä.

Nämä Jumalan pojat olivat nähtävästi ruhtinaita. En usko, että kyseessä olisi enkelit, koska enkeleillä ei ole sukupuolta niin kuin ihmisillä on. Jeesus kertoo siitä Matteuksen mukaan seuraavasti.

Matt. 22:28. Kenen vaimo noista seitsemästä hän siis on ylösnousemuksessa? Hänhän oli ollut heidän kaikkien vaimona."
29. Jeesus vastasi heille: "Te olette eksyksissä, koska ette tunne Kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.
30. Ylösnousemuksessa ihmiset eivät ota vaimoa eivätkä mene vaimoksi, vaan he ovat kuin enkelit taivaassa.

Minua on joskus sotkenut tämä, että enkeleitä kutsutaan Jumalan pojiksi, sekä että Jeesusta kutsutaan joskus Vanhassa testamentissa enkeliksi. Eron esiolevaisen Jeesuksen erottamiseen saa vain asiayhteydestä. Esiolevaista Jeesusta kumarretaan, mutta enkelit eivät anna kumartaa itseään.

Jeesus perustelee sitä, että Hän voi sanoa olevansa Jumalan poika seuraavasti.

35. Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli - eikä Raamattu voi raueta tyhjiin -
36. niin hänellekö, jonka Isä pyhitti ja lähetti maailmaan, te sanotte: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', kun sanoin olevani Jumalan Poika? 

Jumaliksi sanottiin niitä, joille oli tullut Jumalan sana. Jeesus vetoaa tähän kohtaan, toki Jumala nimitystä Hän käyttää eri tarkoituksessa kuin ruhtinaita oli kutsuttu. Mutta koska sitä käytettiin näistä, miksei paljon enemmän Jeesuksesta, joka oli erotettu eli pyhitetty yksin Jumalalle, joka oli Jeesuksen lähettänyt maailmaan. Jeesuksen on aiheellista kysyä, miksi juuri Hän tekisi Jumalan pilkan, jos sanoi itseään Jumalan Pojaksi. Jumalan pilkasta oli annettu seuraava määräys Laissa.

3. Moos. 24:15. Sano israelilaisille: Jokainen, joka kiroaa Jumalaansa, joutuu vastaamaan synnistään.
16. Se, joka pilkkaa Herran nimeä, on surmattava. Koko seurakunta kivittäköön hänet. Se, joka pilkkaa Herran nimeä, olipa kyseessä muukalainen tai maan kansalainen, on surmattava.

Jumalan pilkaksi luettiin myös se, että sanoi itseään Jumalaksi. Nyt Jeesus sanoi olevansa Jumala. Ei ihme, että Juutalaiset aikovat kivittää Jeesuksen. Sen lisäksi, että Jeesus sanoi olevansa Jumalan Poika, Hän myös kertoi, että Hänen teot kertovat Hänen olevan Jumalan Poika.

37. Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua.
38. Mutta jos teen, uskokaa minun tekojani, vaikka ette minua uskoisikaan. Silloin te tulette tietämään ja ymmärtämään, että Isä on minussa ja minä olen Isässä.
39. Niin he yrittivät taas ottaa Jeesuksen kiinni, mutta hän lähti pois heidän käsistään

Teot kertoivat Hänen olevan Jumalan Poika eli Jumala. Juutalaiset eivät kyenneet ymmärtämään sitä, kuten Jeesus sen heille kertoo. He olivat sokeita näkemään totuutta. Siksi he yrittivät ottaa Jeesuksen kiinni ja kivittää Hänet. Tässä aikamuoto kertoo, että se oli jatkuvaa. He siis pyrkivät tekemään sitä koko ajan. Evankeliumeista voimme lukea, että tämä oli heidän jatkuva pyrkimys esm. erilaisten kysymysten avulla saada Jeesus lankeamaan ansaan. Jeesus tiesi, että Hänen aikansa ei ollut vielä tullut, joten Hän poistui vahingoittumattomana heidän keskeltään.

Evankeliumeissa kerrotaan Jeesuksesta ja Hänen teoistaan, joista kaikkein tärkein on kuolema ristillä, herääminen kolmantena päivänä ja taivaaseenastuminen. Nyt näiden kertominen on meidän tehtävä. Evankeliumissa on Jumalan voima, joka avaa ihmisen silmät näkemään oman syntisyyden ja kuinka siitä pelastutaan. Juutalaiset eivät nähneet omaa syntisyyttään, eikä sitä kuinka se saadaan anteeksi, vaikka heille oli se Pyhissä Kirjoituksissa kerrottu. Koska Kirjoituksista oli tehty väärä tulkinta, se vei heidät pelastuksen ulkopuolelle.

Nykyäänkin luullaan juutalaisten tavoin, että omat hyvät työt pelastavat kadotukselta. Monen on vaikea nähdä omaa syntisyyttään. Ollaan aivan samassa tilanteessa kuin juutalaiset. Omien tekojen avulla luullaan pääsevän taivaaseen. On surullista lukea Raamatusta Jeesuksen seuraavia sanoja.

Luuk. 13:23. Joku kysyi häneltä: "Herra, onko niitä vähän, jotka pelastuvat?" Mutta hän sanoi heille:
24. "Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, minä sanon teille, yrittävät päästä sisälle mutta eivät voi.

Me emme voi kilvoitella omilla töillä ahtaasta ovesta sisään. Siitä meidät voi viedä vain Jeesuksen ristillä vuodattama veri, joka puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Se on nöyrtymisen paikka. Se on heittäytymistä kokonaan Jumalan armoon. Siinä armossa pelastutaan ja siinä armossa kasvamme Jumalan tahdon mukaan.
 





Tunnisteet: , ,