torstai 31. toukokuuta 2018

Lohdutusta! Jooel 2:25-27

Sydän Kädet Ruoka Jyvät Vilja Luonto Syödä

Palaan taas tekstin pariin ja jatkan luvun 2 jakeesta 25, jossa Jumala lohduttaa kansaa. Jooel 2:25. Minä korvaan teille ne vuodentulot, jotka söi heinäsirkka ja sirkantoukka, tuhosirkka ja kalvajasirkka, minun suuri sotajoukkoni, jonka lähetin teitä vastaan. Jumala lupaa korvata menetetyt tulot. Tästä on olemassa tulkintoja, joiden mukaan Jumala korvaisi sadon kaksinkertaisesti. Näin kerrotaan esimerkiksi Sakariaan kirjassa. 12. Palatkaa takaisin linnoitukseen, te vangit, joilla on toivo. Tänäkin päivänä minä julistan: kaksin verroin minä sinulle korvaan. Ongelmana tässä tulkinnassa on se, että heprealainen teksti Jooelin kirjassa on erilainen, joten kyseessä on silloin pelkästään menetetyn tulon korvaaminen. Kyseessä ei ole vain yhden vuoden tulojen menetys, vaan useamman vuoden tulojen menetys. Jakeessa luetellaan erilaisia sirkkoja tai niiden eri kehitysvaiheita, mutta eri järjestyksessä kuin jakeessa 1:4. On mahdollista, että kyseessä ei ole sirkkojen eri kehitysvaiheet, vaan siinä olisikin profetiasta kyse, jossa luetellaan maahan hyökkäävät sotajoukot. Näin esimerkiksi Septuaginnan Q-versiossa. Aramealainen targum puolestaan luettelee sirkkojen tilalle “kansat, kielet, hallitukset ja kuningaskunnat”. Mutta on hyvä huomata, mitä kohdassa vielä sanotaan eli Jumala kutsuu sirkkoja suureksi sotajoukokseen. Hiukan jää epäselväksi, ainakin minulle, mistä joukoista oikein on kysymys? Ainoa asia, josta voi olla varma, nämä jotka tuhosivat kaiken, ne eivät tulleet sattumalta, vaan Jumalan tahdosta ja rangaistukseksi liiton rikkomisesta. Kuitenkin, kun kansa kääntyi Jumalan puoleen, Jumala armahti kansaansa ja lohdutti sitä lupauksensa mukaan. Vaikka kansa ei pitänyt liiton ehtoja, Jumala kuitenkin ne piti. Se on suurta armoa! Tänä päivänä Jumala sanoo meille pakanoille Jesajan kautta viestin: "Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani", sanoo teidän Jumalanne. "Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja julistakaa sille, että sen vaivanaika on päättynyt ja sen syntivelka on sovitettu. Se on saanut Herran kädestä kaksin verroin kaikista synneistään." (Jes. 40:1-2) Israel tarvitsee tätä sanomaa eli evankeliumia varsinkin tänä päivänä! Jooel 2:26. Te saatte syödä aivan kylliksenne ja kiitätte Herran, teidän Jumalanne, nimeä, hänen, joka on tehnyt ihmeitä teitä kohtaan. Minun kansani ei joudu häpeään enää milloinkaan, 27. ja te tulette tietämään, että minä olen Israelin keskellä. Minä olen Herra, teidän Jumalanne, eikä toista ole. Eikä minun kansani joudu häpeään milloinkaan. Koska kansa oli kärsinyt “vilua ja nälkää”, se osaisi myös kiittää siitä yltäkylläisyydestä, jonka Jumala antaisi. Miten on meidän suomalaisten, joista suurin osa on saanut viettää maallisessa mielessä yltäkylläistä elämää? Meidän ei ole tarvinnut miettiä, mistä saan ruokaa, vaan ennemminkin miten saisin uuden ja hienomman kännykän? Osaammeko kiittää jokapäiväisestä leivästä? Siitä hyvinvoinnista, joka meillä on? Vai nurisemmeko, kun emme saa ilmaiseksi kaikkea tai se naapurin auto on hienompi kuin minun? Kaikkein suurin vaara langeta pois uskosta on maallisen elämän helppous. Kiitoksella me annamme kaiken kunnian Jumalalle ja samalla me muistamme, mistä meidän hyvinvointimme on lähtöisin. Minä luulen, että olemme unohtaneet erään tärkeän asian, joka näissä jakeissa tulee esille. Nimittäin tämän: “Minä olen Herra, teidän Jumalanne, eikä toista ole!” Ihmeen herkästi me unohdamme tämän. Enkä tarkoita vain sitä, että alamme palvoa rahaa tai omaa urakehitystä. Oletko huomioinut, että siellä täällä niin liikkeissä kuin kodeissa on buddhan patsaita? Ne tuntuvat hyväksytyiltä, mutta jos sen tilalla olisi risti, siitä nousisi kohu. Mindfulness meditaatio on sallittu, jopa terveydenhoidon puolella, vaikka sen tiedetään olevan buddhalainen meditaatio. Kouluissakin se on sallittu, mutta rukoileminen on kielletty. Emme ymmärrä, että ne ovat todellisuudessa epäjumalan palvelemista ja niiden takana on riivaajahenget. Siksi meillekin on hyvä muistuttaa, että on vain yksi Jumala. Jumala lupaa olla kansansa keskellä. Kuinka lohduttavaa! Niin kuin Jumala lupaa olla kansansa keskellä, samoin Jeesus on luvannut olla meidän kanssamme. Israelin kansa oli tehnyt liiton Jumalan kanssa. Jumala oli antanut heille ehdot, jotka tuli täyttää. Nyt Jeesus on tehnyt uuden liiton ja me olemme tässä uudessa liitossa. Myös meille on annettu ehdot, jotka meidän tulee täyttää, jotta liitto pysyisi voimassa. Ehdot, jotka meille on annettu, ovat hyvin yksinkertaiset. Apostoli Johannes kertoo ne meille seuraavasti. 1 Joh. 3: 23. Tämä on hänen käskynsä: meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toisiamme, niin kuin hän on meille käskyn antanut. 24. Joka pitää hänen käskynsä, pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Siitä me tiedämme hänen pysyvän meissä, siitä Hengestä, jonka hän on meille antanut. Ensimmäinen ehto on, että meidän tulee uskoa, että Jeesus Kristus on kuollut meidän puolestamme ja sovittanut meidän syntimme. Toinen ehto on, että me rakastamme toisiamme. Siinäpä ne olivatkin. Kaikkein lohdullista on, että kaiken tämän Jumala antaa meille. Hän antaa uskon ja rakkauden meidän sydämeemme. Sinä saat levosta käsin elää tätä uutta liittoa Jeesuksen kanssa!

Tunnisteet: , , , , ,

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Suuri herätys vai? Jooel 2:23

Syödä, Aasia, Bagan, Usko, Poika, Buddha
/
Jatkan vielä hiukan jakeen Jooel 2:23 käsittelyä, mutta nyt hieman eri vinkkelistä. Jaehan kuuluu seuraavasti.

2:23. Ja te, Siionin lapset, iloitkaa ja riemuitkaa Herrassa, teidän Jumalassanne, sillä hän antaa teille syyssateen vanhurskaudessaan, vuodattaa teille sateen, syyssateen ja kevätsateen niin kuin ennen.

Tämä jae on yksi peruspilareista Myöhäissade liikkeen opissa. 1940-luvun lopulla helluntailaisuudessa koettiin, ettei ollut enää samanlaista Hengen liikehdintää kuin siinä oli ollut sen alkuaikoina. Tämän seurauksena alkoi joukko ihmisiä kokoontua eräässä Azusakadun talossa ja etsiä Jumalan uutta kosketusta. Samalla kehittyi myös Myöhäissade oppi, joka on ollut eräänlainen alkusysäys nykyisin vallalla oleville eksytyksille.

Tästä Myöhäissade liikkeen opista tunnetuinta opetusta on, että ennen Jeesuksen toista tulemista syntyy suuri herätys. Tätä ihmiset ovat vuosikausia odottaneet ja se on raivannut tietä mm. Toronton herätykselle ja myös sen jälkeisille ns. hengen aalloille. Mutta liike on saanut monia muitakin erilaisia harhaoppeja syntymään. Jooelin armeijasta jo kirjoitin ja se liittyy myös Myöhäissade liikkeeseen. Siispä puhutaan Myöhempi sade-perheestä, johon kuuluu monia erilaisia Myöhäissade liikkeestä kasvaneita liikkeitä. Bibelfokus määrittelee ne seuraavasti. (Uskallan lainata tämän, koska moni muukin tuo nämä samankaltaisesti esille.)

Se, mitä joskus kutsun "Myöhempi sade-perheeksi", ovat siis ne liikkeet, jotka kokonaan tai osin ovat kasvaneet Myöhempi sade-teologiasta. Tämä perhe käsittää Uskonliikkeen (Kenneth Hagin, Kenneth Copeland, Ulf Ekman ym.), Merkit ja ihmeet -liikkeen (Kathryn Kuhlman, Benny Hinn ym.), Profeettaliikkeen (Kansas-profeetat Paul Cain, Bob Jones, Mike Bickle, Rick Joyner ym.), Apostolisen liikkeen (Bill Johnson, Peter Wagner, joka on yliapostoli, ym.), Toronto-liikkeen (John Arnott kärjessä), Rodney Howard Brownin liikkeen, joka keskittyy "nauruherätykseen". Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä liike, joka on muodostunut Todd Bentleyn ja vuoden 2008 Floridan Lakelandin tapahtumien ympärille. Todd Bentley on tänä päivänä myös vihitty apostoliksi Apostolisessa liikkeessä. On totta kai monta, monta muuta ihmistä ja liikettä tässä perheessä, mutta nämä ovat tunnetuimpia meidän ruotsalaisten keskuudessa. [ ]

Tunnusomaista Myöhempi sade-perheen teologialle on etupäässä tämä:
  • usko maailman laajuiseen ja ennen näkemättömään hengenvuodatukseen/herätykseen/satoon lopun aikana.
  • usko siihen, että kristityt lopun aikana varustetaan niin, että heistä tulee "kuin jumalia" (Manifested sons of God).
  • usko Jumalan voittoisan, fyysisen ja täysin näkyvän Jumalan valtakunnan leviämiseen maan päälle ennen Jeesuksen paluuta.
  • Usko Jumalan poikien Jooelin armeijaan, joka ottaa haltuunsa alueen toisensa jälkeen Jumalan valtakunnalle.
  • järjestelmä, jossa on hierarkkinen johtajuusrakenne apostoleineen ja profeettoineen kaikkein korkeimmalla huipulla.
  • usko alueellisiin henkivaltoihin ja hengellisen kartoituksen harjoittamiseen, strategiseen rukoukseen ja hengelliseen sodankäyntiin.
  • ennenkuulumaton keskittyminen merkkeihin, ihmeisiin, hengellisiin manifestaatioihin, parantumiseen ja täydelliseen terveyteen, rikkauteen, menestykseen, jne.
  • usko erityisten hengellisten voiteluiden siirtymiseen käsien päälle panon kautta.
  • usko, että ylistys on avain hengellisiin voittoihin ja siunauksiin.
  • usko ilmestystietoon, joka antaa uutta tietoa Raamatun rinnalle”


Mitä meille Raamattu kertoo tilanteesta ennen Jeesuksen paluuta?

2 Tess. 2:3. Älkää antako kenenkään millään tavoin eksyttää itseänne. Ensin näet tapahtuu luopumus ja ilmestyy laittomuuden ihminen, kadotuksen lapsi,
4. tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai palvottavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------
9. Tuon laittoman tuleminen tapahtuu Saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla tunnusteoin ja ihmein,
10. kaikin vääryyden viettelyksin niille, jotka joutuvat kadotukseen, koska he eivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen voidakseen pelastua.
11. Siksi Jumala lähettää heille voimakkaan eksytyksen, niin että he uskovat valheeseen,
12. jotta kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuuteen vaan ovat mieltyneet vääryyteen.

Ensin tapahtuu luopumus. Luopumus tässä tarkoittaa ihmisen tietoista Jumalan hylkäämistä. Silloin ihminen hylkää tietoisesti ja omasta tahdostaan Jumalan ilmoituksen (Raamatun) ja pelastustarjouksen. Luopumus on eri asia kuin lankeaminen. Erittäin hyvä esimerkki on, että Pietari lankesi, mutta Juudas luopui. Kyse on uskonnollisesta termistä, joka siis tarkoittaa Jumalasta luopumista, eikä niinkään maallisesta laista luopumista. Toki, se voi olla sen seurausta.

Luopuminen voidaan jakaa kolmeen erilaiseen ilmenemismuotoon. Uskonnollisesti ajatellen ihminen hylkää uskon Jumalaan sekä Jumalan palvelemisen, samalla hän kääntyy palvelemaan epäjumalia. Tämä näkyy Suomessakin siten, että ihmiset ovat alkaneet “palvoa” rahaa tai muuta omaisuutta, myös luonnonuskonnot, kuten puiden palvonta, on yleistynyt ja itämaisten uskontojen määrä on lisääntynyt. Seurakuntiin on pesiytynyt suuri määrä niin buddhalaista kuin hindulaista uskonnonharjoitusta, kuten mindfulness meditaatio ja jooga sekä myös kaatamiset, joka tulee hindulaisuudesta. Toisin sanoen synkretismi on tämän päivän todellisuutta meidän seurakunnissamme. Toisena voimme käsitellä luopumista älyllisenä ilmiönä, jolloin ihminen halveksii ja hylkää Raamatun. Nykyään Raamattua pidetäänkin satukirjana tmv. Muistamatta tai tietämättä, että se on ainoa antiikin ajan kirja, josta löytyy valtava määrä tekstilöydöksiä ja myös arkeologia todistaa osaltaan Raamatussa kerrotuista tapahtumista ja silloin eläneistä ihmisistä. Myös muiden maiden kuin Israelin arkeologiset tutkimukset ovat todistaneet Raamatussa esiintyvien kaupunkien ja kuninkaiden olemassaolon. Kolmanneksi luopumus näkyy moraalisella tasolla siten, että ihmiset luopuvat Raamatussa annetuista elämänohjeista. Tämä näkyy niin yksilötasolla kuin myös yhteiskunnassamme. Suomen laki on aikoinaan perustunut Kymmeneen käskyyn, mutta viime vuosina tämä pohja on unohdettu. Tämä on tapahtunut pikkuhiljaa siten, että ensin moraalinen rappio on esiintynyt yksittäisissä ihmisissä ja siitä levinnyt yleiseksi normiksi, jonka jälkeen lainsäädäntöä on muutettu niin sanotusti nykyaikaan.

Niinpä luopumusta voidaan kutsua tietoiseksi kapinaksi Jumalaa ja Hänen arvovaltaansa vastaan. Tämä luopumus kiihtyy kiihtymistään ja myös uskovia kohtaa tämä luopumus. Silloin meiltä kysytään ennen kaikkea Raamattu-uskollisuutta. Hyväksymmekö kaikki ne epäjumalanpalvelus tavat seurakuntiin vai sanommeko jyrkän ein näille ilmiöille. Nyt näyttää siltä, että suurin osa uskovista ottaa nämä harhaopit, kaikkine epäjumalanpalvelus tapoineen, avosylin vastaan. Raamattu on tosiasiassa hylätty, jopa tietoisesti. Tie antikristukselle on valmis. Hän voi kaikessa rauhassa asettua temppeliin, koska se on jo varustettu häntä varten. En usko, että kyseessä on Jerusalemiin rakennettu temppeli, vaan siinä puhutaankin maanpäällisestä seurakunnasta, johon antikristus nousee Jumalaksi Jumalan paikalle. Antikristus saastuttaa sen niin kuin roomalaiset aikoinaan saastuttivat Jerusalemin temppelin. Kaikki tämä tapahtuu ihmeillä ja tunnusteoilla, jotka ovat todellisia, mutta lähtöisin saatanasta. Nyt on nostettu ensisijaiseksi uskon merkiksi ihmeteot ja uskovat tulevat suurella joukolla uskomaan, että antikristuksen tekemät ihmeteot ovat Jumalan tekemiä. Jumala seuloo seurakuntaa ja kysyy meiltä, rakastammeko totuutta eli Jumalan sanaa? Uskommeko valheen vai pysymmekö totuudessa?

Opetus suuresta herätyksestä on valmistanut hyvän maaperän antikristukselle. Mutta meillä, jotka haluamme uskoa totuutta, on annettu Raamattu, joka ohjaa meidät Jeesuksen, meidän Herramme luo. Olen kirjoittanut pelottavasta asiasta, jota ei kuitenkaan voi lakaista maton alle. Raamattu varoittaa meitä ja ne varoitukset on otettava vakavasti. Emme mistään myöhästy tai jää mistään paitsi, jos emme jokaiseen hullutukseen lähde mukaan. Siksi kehotan jokaista, lue ja tutki Raamattua. Arvioi kaikki aina Raamatun Sanalla. Rukoile viisautta ja ymmärrystä, että erotat oikean väärästä. Meitä suojaa Pyhän Hengen sinetti, joten turvaudutaan Jumalaan ja Jeesuksen pelastustyöhön koko sydämestä!

Tunnisteet: , , , , ,