Tempaus?

Joskus tulee vastailtua keskustelupalstoilla. Laitan tähän yhden vastauksen, joka koskee salaista tempausta, johon en usko.

"Olet oikeassa, kyse ei ole pelastuksesta. Jeesus pelastaa. Mutta jos uskot siihen, että tempaus tapahtuu ennen “vihan aikaa” ja se ei tapahdukkaan, olet pulassa. Et ole osannut varautua siihen. Toisaalta, voit mennä kertomaan niille kristityille, jotka elävät konkreettisen kuoleman uhan alla, että ette joudu kärsimään niitä ahdistuksen aikoja….

Siis meidät pelastetaan nimenomaan Jumalan vihalta! Ja tämä viha on sama kuin Herran päivä VT:ssa. Se ei tarkoita tätä lopunaikaa, jota me elämme, vaan sen päättyessä tapahtuvaa vihan päivää eli Herran päivää. Jokainen, jolle ei pelastus kelpaa, kohtaa tämän vihan. Jolle se kelpaa, pelastuu tältä vihalta.

1 Tess. 1:9. sillä kaikki kertovat, millainen meidän tulomme teidän luoksenne oli ja miten te käännyitte epäjumalista Jumalan puoleen palvelemaan elävää ja todellista Jumalaa

10. ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän herätti kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta.

Jeesus ei tullut pelastamaan meitä tämän ajan vainolta, vaan Jumalan lopulliselta vihan tuomiolta eli iankaikkiselta kadotustuomiolta. Me olemme pelastettuja siitä.

2 Tess. 1:Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja kokoontumiseemme hänen luokseen, me pyydämme teitä, veljet,

2. ettette anna minkään hengen tai sanan tai minkään muka meidän lähettämämme kirjeen pelästyttää itseänne, niin että heti menetätte malttinne, ikään kuin Herran päivä olisi jo käsillä.

3. Älkää antako kenenkään millään tavoin eksyttää itseänne. Ensin näet tapahtuu luopumus ja ilmestyy laittomuuden ihminen, kadotuksen lapsi,

4. tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai palvottavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

Tässä sanotaan selvästi, että ensin tapahtuu luopumus ja antikristuksen ilmestyminen ja sen jälkeen tulee Jeesus. Jeesuksen tuleminen on näkyvä. Antikristus on maan päällä, mutta Jeesus tulee pilvissä.

Matt. 24:26. Jos siis teille sanotaan: 'Katso, hän on autiomaassa', älkää menkö sinne, tai jos sanotaan: 'Hän on kammioissa', älkää uskoko sitä.

27. Sillä niin kuin salama leimahtaa idässä ja näkyy länteen asti, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus.

28. Missä on raato, sinne kokoontuvat korppikotkat."

29.        "Mutta heti noiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan. Tähdet putoavat taivaalta, ja taivaiden voimat järkkyvät.

30. Silloin taivaalla näkyy Ihmisen Pojan merkki ja kaikki maan sukukunnat vaikeroivat, kun näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan.

31. Suuren pasuunan soidessa hän lähettää enkelinsä kokoamaan hänen valittunsa neljältä ilmansuunnalta, taivasten ääristä niiden toisiin ääriin asti.

Ketä enkelit kokoavat maan ääristä asti, jos tempaus olisi tässä vaiheessa jo tapahtunut? Ei ketään! Kukaan ei voi pelastua tempauksen tapahduttua, koska tempaus on kertaluontoinen tapahtuma. Siksi tempausta ei ole voinut vielä tapahtua.

Tämä tempaus-oppi on aika uusi. Ennen 1700-lukua sitä ei tunnettu lainkaan. !800-luvulla se yleistyi ja nyt tiedämme lopputuloksen. Minusta on kyseessä eksytys, jossa Jumalan Sanaa vääristellään ja tuodaan ulkoapäin uusia tulkintoja.

Mutta jos haluat uskoa tuon, voit sen ihan rauhassa uskoa, mutta pidä varasi, ettet luovu uskostasi, kun koettelemukset kärjistyvät. Itse näen Jeesuksen tulon olevan oven takana. Marttyyrikuolemat ovat arkipäivää ja uskovat eksyvät mitä ihmeellisimpiin harhaoppeihin. Jokaiselle näyttää löytyvän mieluinen harhaoppi!

Herra avaa meidän silmämme näkemään ajan merkit!"

Valo vai pimeys?

7.8 oli ensimmäinen virallinen kesälomapäivä! Ja heräsin klo 5, kun mieheni lähti reissuhommiin viikoksi. Siinä pyörin sängyssä ja lopulta päätin kuunnella jonkun puheen. Puheen opetus taisi mennä ohi korvien, koska jäin miettimään sen alussa kerrottua tilannetta.

Puhuja kertoi evankelioimismatkasta. Autolla siirryttäessä paikasta toiseen, hän oli rukoillut Jumalalta raamatunkohtia kanssamatkaajille. Eräälle heistä oli tullut seuraavat jakeet:

Joh. 3:19. Ja tämä on tuomio: valo on tullut maailmaan, mutta ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valoa, sillä heidän tekonsa olivat pahoja.

20. Sillä jokainen, joka tekee pahaa, vihaa valoa eikä tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi.

21. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat Jumalassa tehdyt."

Siinä hän oli miettinyt, miten näin kovan sanan voisi kertoa mahdollisimman rakkaudellisesti? Niin olisin minäkin miettinyt! Lopulta hän oli kertonut sen. Kanssamatkaaja oli todennut, että tuo on todella Jumalan antama kohta. Siinä puhuja oli miettinyt, että mistähän synnistä Jumala otti tämän ihmisen kiinni? Kun kanssamatkaaja tuli myöhemmin keskustelemaan ja kertomaan, mihin asiaan Jumala oli tarttunut, puhuja oli mennyt hieman hämilleen. Kanssamatkaaja kertoi, että Jumala oli siunannut häntä monin tavoin. Oli todella isoja asioita ja pieniä asioita, joissa näkyi Jumalan siunaus, mutta kanssamatkaaja ei ollut uskaltanut kertoa niistä sukulaisilleen ja tuttavilleen. Hän oli pelännyt, että ihmiset tulisivat kateellisiksi tai ymmärtäisivät asiat väärin. Hän ei ollut tuonut valoon hyviä asioita, jotka Jumala oli tehnyt hänen elämässään. Jumala ei ollut saanut niistä kunniaa!

Harvemmin tuota kohtaa ajattelee niin, että me viemme kunnian Jumalalta teoista, jotka Hän on tehnyt. En ole koskaan kuullut sellaista opetusta. Mutta niin siinä kuitenkin sanotaan. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat Jumalassa tehdyt. Meidän tulisi kertoa niistä asioista, joita Jumala on tehnyt meidän elämässämme. Kertoa niin, että Jumala saa kunnian.

Siinä on ainakin minulla parannuksen paikka.

Tässä kohdassa on toinenkin mielenkiintoinen asia. Se löytyy jakeesta 19. Ja tämä on tuomio: valo on tullut maailmaan, mutta ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valoa, sillä heidän tekonsa olivat pahoja. Tässä rakastaa-sana on agapaō. Tätä sanaa käytetään yleensä Jumalan rakkaudesta tai kristillisestä rakkaudesta, mutta nyt sillä kuvataan, kuinka ihminen rakastaa pimeyttä. Toisin sanoen, kuinka me rakastamme syntiä! Me rakastamme luonnostamme pahuutta. Me emme halua rakastaa Jumalaa. Tähän me kykenemme ainoastaan silloin, kun Jumala saa meidät kääntymään pois pahuudesta. Se on Jumalan teko meissä ja siitäkin me voisimme kertoa, että Jumala saisi kaiken kunnian itselleen.

Mikä meitä estää kertomasta? Tai mikä minua estää kertomasta niistä teoista, joita Jumala on tehnyt minun elämässäni? Luulen niin, että se pimeys, johon olen kätkenyt tekoja, jotka ovat pahoja. Joita hellin suurella rakkaudella! Voi minua! Siksi haluan huutaa Daavidin kirjoittaman psalmin (142:7-8) sanoin:

Kuuntele tarkoin huutoani, sillä minä olen joutunut suureen kurjuuteen.

Pelasta minut vainoojieni käsistä, sillä he ovat minua vahvempia!

Vie minun sieluni ulos vankeudesta kiittämään sinun nimeäsi.

Vanhurskaat kokoontuvat ympärilleni, kun sinä teet minulle hyvin.

Minun vainoajia eivät ole vieraan vallan ihmissotilaat, vaan henkivalloissa olevat Jumalan viholliset. Ja niitä vastaan taistelu on jatkuvaa. Onneksi on Jeesus! Onneksi voin luottaa Jumalaan! Ja siksi haluan kilvoitella ja tiedän, että Hän kantaa minua! Hän vie minut vankeudesta vapauteen. Hän särkee ansat, joita ympärilleni on viritetty. On sitten eri asia, haluaako vankeudesta pois? Minä haluan! Haluan palvella Jumalaa! Haluan kiittää Jumalaa! Siksi huudan:

Vie minun sieluni ulos vankeudesta kiittämään sinun nimeäsi!

Missäs se Jumalan paikka onkaan?

Silloin tällöin vitsailen sillä, että olen presidentin sukua. On mukava pasteerata asialla, vaikka tämä presidentti on jo kuollut ja on vain kaukaista sukua minulle. Mutta kuitenkin, kuulun samaan sukuun presidentti Kyösti Kallion kanssa. (Tähän kuuluisi laittaa suuri naurava hymiö!) Kun itse ei ole kuuluisa, on mukava kehuskella jollain sukulaisella, joka on kuuluisa. Mutta kaikki eivät kehu, eivät ainakaan sillä, että ovat jonkun todella suuren velipuolia.

Raamatusta löytyy kaksi kirjoittajaa, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen velipuolia, mutta mistään heidän kirjoituksistaan sitä ei voi päätellä. Näitä ovat Jaakob ja Juudas. Myös Johannes Kastaja oli sukua Jeesukselle. He olivat serkuksia, mutta sekään ei käy ilmi Johannes Kastajan puheista. Joh. 1:32-34 Johannes Kastaja todistaa Jeesuksesta seuraavasti.

Johannes todisti sanoen: "Minä näin Hengen laskeutuvan kuin kyyhkynen alas taivaasta ja jäävän hänen päälleen. Minäkään en häntä tuntenut, mutta hän, joka lähetti minut kastamaan vedessä, sanoi minulle: ‘Se, jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, kastaa Pyhässä Hengessä.’ Tämän minä olen nähnyt ja olen todistanut, että hän on Jumalan Poika."

Johannes Kastaja ei sanonut, että tässäpä tämä minun serkkupoika on. Hän sitten pelastaa meidät, tämä minun serkkupoika! Ehkä sinusta tuntuu suorastaan pyhäinhäväistykseltä tuollainen ajatusmalli. No, niin minustakin! Mutta se olisi ollut täysin mahdollista! Johannes Kastaja ei kuitenkaan sanonut näin ja kun hän vertasi itseään Jeesukseen, niinn siinä oli ihan muunlainen ajatusmalli. Kun häneltä tivattiin sitä, että kuka hän oikeastaan on, hän vastasi seuraavasti:

Joh. 1:26-27. Johannes vastasi heille: "Minä kastan vedessä, mutta teidän keskellänne on hän, jota te ette tunne. Hän tulee minun jälkeeni. Minä olen arvoton edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja."

Meille ei ehkä tämä kengännauhojen avaaminen oikein avaudu, jos emme tiedä, että se oli siihen aikaan orjille kuuluva tehtävä. Johannes Kastaja ymmärsi, että hän itse ei ollut mitään Jeesuksen rinnalla. Hän tiesi paikkansa ja pysyi siinä. Kuitenkin hän menetti henkensä sen takia.

No, entäpä nämä velipuolet Jaakob ja Juudas? Oikeastaan he aluksi olivat Jeesuksen vastustajia. Heitä miltei raivostutti isoveljen tekemiset. Se käy ilmi Joh. 7:2-5

Kun juutalaisten lehtimajanjuhla oli lähellä, Jeesuksen veljet sanoivat hänelle: "Lähde täältä ja mene Juudeaan, että opetuslapsesikin näkisivät ne teot, joita sinä teet. Eihän kukaan, joka tahtoo esiintyä julkisesti, tee mitään salassa. Jos kerran teet tällaisia tekoja, tee itsesi tunnetuksi maailmalle."

Hänen veljensäkään eivät näet uskoneet häneen.

Kun itse luin tätä kohtaa, en voinut olla havaitsematta ilkeää ivaa veljien puheessa. Puheesta tulee selkeästi ilmi, että veljet eivät hyväksyneet Jeesuksen toimintaa. He eivät olleet vakuuttuneita siitä, että heidän isoveli olisi Messias. Mutta tilanne muuttui myöhemmin. Jeesus myös ilmestyi Jaakobille ylösnousemuksensa jälkeen. Tämä kerrotaan 1 Kor. 15-luvun alussa. Jaakobista tulikin Jerusalemin seurakunnan johtaja. Galatalaisille (2:9) Paavali kertoo käynnistään Jerusalemissa ja että hän siellä kohtasi seurakunnan pylväät eli johtajat.

Kun nyt Jaakob, Keefas ja Johannes, joita pidettiin pylväinä, havaitsivat sen armon, joka oli minulle annettu, he ojensivat minulle ja Barnabakselle kätensä yhteisen työn merkiksi: meidän tuli mennä pakanakansojen keskuuteen, heidän taas ympärileikattujen.

Jaakobia kutsuttiin apostoliksi ja hän sai kunnianimen “vanhurskas”. Jaakob kärsi marttyyrikuoleman noin vuosina 62-66. Häneltä on yksi kirje Raamatussa ja se on nimeltään Jaakobin kirje. Kirjoituksen ajankohdaksi on määritelty vuosi 60, mutta jotkut tutkijat ajoittavat sen jopa vuoteen 40. Kirjettä ei ensin hyväksytty kaanoniin ja esimerkiksi Luther piti sitä olkiepistolana. Monien mielestä se on ristiriidassa Paavalin opetuksen kanssa, mutta todellisuudessa he puhuvat samasta asiasta eri näkökulmista. Itselleni kirje oli katastrofi! Mutta tutkittuani sitä tarkemmin, se on auttanut minua paljon käytännön uskonelämässä. Mielenkiintoista on minusta kirjeen aloitus. Kirje alkaa seuraavasti:

Jaakob, Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen palvelija, tervehtii kahtatoista hajaannuksessa asuvaa heimoa.

Ensin mainitaan kirjeen lähettäjä, Jaakob, ilman minkäänlaista selitystä siitä, kuka tämä Jaakob on. Tämä on ollut meille tämän päivän ihmisille ongelma, koska kirje on kirjoitettu lähes 2000 vuotta sitten ja me emme tunne enää niitä ihmisiä, jotka ovat silloin olleet elossa. Mutta on selvä tosiasia, että vain yksi Jaakob voi kirjoittaa näin. Ja hän on juuri Jaakob, Jeesuksen velipuoli. Hänet tunnettiin niin hyvin, että hän pystyi kirjeen aloittamaan yksinkertaisesti sanomalla “Jaakob”, ilman mitään lisäselityksiä!

Seuraavaksi hän kertoo oman asemansa eli hän on Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen palvelija. Minusta on hiukan ihmeellistä, että sana dūlos käännetään palvelijaksi, vaikka se alunperin tarkoittaa orjaa. Uudessa Testamentissa kuvataan ihmistä synnin orjana, jonka Jeesus on vapauttanut vapaaehtoiseksi Jeesuksen orjaksi. Jeesus ei vapauttanut meitä sen vuoksi, että saisimme tehdä sen jälkeen ihan mitä vain, vaan että me tulisimme uuden ja paremman Herran orjiksi. Herran, joka huolehtii meistä ja on valmistanut meille täydellisen pelastuksen. Yksinkertaisesti me olemme joko Saatanan orjia tai Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen orjia. On erittäin vaikeaa myöntää, ettei ole olemassakaan mitään välimallia.

Nyt Jaakob ei tuo millään tavalla esille sitä tosiasiaa, että hän on Jeesuksen veli. Tarkemmin velipuoli. Hän ei edes vihjaise asiasta, vaan antaa ymmärtää, ettei ole sen korkeammassa asemassa kuin kirjeen saajatkaan. Me kaikki olemme Jeesuksen palvelijoita. Niin kuin myös ne kahdentoista hajaannuksessa asuvan heimon kristityt. Jaakobin kirje luetaan yleisiin eli katolisiin kirjeisiin, koska sitä ei ole osoitettu määrätylle seurakunnalle, vaan niin kuin aloituksesta voimme päätellä, se on eräänlainen yleiskirje. Kun kaivat tämän kirjeen esille, kehotan samalla kuuntelemaan vaikka Raamattu kannesta kanteen-ohjelmasta kyseisen kirjeen selityksen. Siten kirje aukeaa paremmin.   

Vielä meillä on toinen veli, nimeltään Juudas. Juudaan kirje on lyhyt, mutta sitäkin ajankohtaisempi. Siinä varoitetaan vääristä opettajista ja siveettömyyteen vievistä harhaopeista. Joten summa summarum, ihan samat ongelmat on meillä kuin noin 2000 vuotta sitten. Kirje on nähtävästi kirjoitettu 62, kuitenkin Jaakobin marttyyrikuoleman jälkeen. Jaakob on nähtävästi ollut Juudaan isoveli, joten isoveljen kuoltua pikkuveli astui isoveljen tilalle. Juudas ei ollut niin tunnettu kuin isoveli Jaakob ja se näkyykin kirjeen aloituksessa.

Juudas, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja Jaakobin veli, kutsutuille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastettuja ja Jeesukselle Kristukselle varjeltuja.

Juudaan kirje alkaa kirjoittajan nimellä, joka oli ihan yleinen tapa, mutta nyt ei riitä pelkästään ilmoitus, että hän on Jeesuksen Kristuksen palvelija. Juudas lisää, että hän on Jaakobin veli. Nyt kaikki tietävät, kenestä oikein on kyse. Mutta Juudas ei mainitse sanallakaan, että hän on myös Jeesuksen veli. Hän ei korota itseään kirjeen saajien yläpuolelle, johon hänellä olisi ollut täysi syy. Hänhän oli Jeesuksen veli tai velipuoli, jos ollaan taas tarkkoja.

Kirje jatkuu todella kauniilla tervehdyksellä: kutsutuille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastettuja ja Jeesukselle Kristukselle varjeltuja. Tämän mekin voimme omia itsellemme! Sinä olet Isässä Jumalassa rakastettu ja Jeesukselle Kristukselle varjeltu. Loppu voidaan kääntää myös “Jeesuksessa Kristuksessa varjeltu”. Tuo kreikan kieli on joskus aika vaikeaa kääntää. Toki en itse osaa kreikkaa, mutta he, jotka kääntävät tekstiä, kertovat näistä ongelmakohdista ja niiden erilaisista tulkinnoista. Kaikesta huolimatta, kirje kuuluu yleisiin kirjeisiin ja on mahdollisesti kirjoitettu Palestiinan juutalaisille. Yhtä hyvin tämä kirje olisi voitu osoittaa meille suomalaisille!

Kolme ihmistä, jotka olivat läheistä sukua Jeesukselle, eivät missään vaiheessa korosta sitä omissa kirjeissään tai puheissaan. Juudasta kutsutaan joissakin kohti Jeesuksen veljeksi, mutta Juudas kutsuu itseään Jaakobin veljeksi. Mutta miksi näin? Jeesus on kaikkien ihmisten Vapahtaja ja jokaisen, myös lähisukulaisen, on uskottava Jeesukseen ja jokaisen on saatava syntinsä anteeksi. Ei edes Maria-äiti pelastunut ilman Jeesuksen sovitustyötä. Mutta kukaan heistä ei pasteeraa sukulaissuhteilla Jeesukseen. He kaikki tunnustavat itsensä Jeesuksen Kristuksen orjiksi!

Oletko sinä Jeesuksen palvelija vai onko Jeesus sinun palvelija? Me voimme olla Jumalan työtovereita, mutta siinäkin suhteessa Jumala sanoo mitä me teemme. Eikä toisinpäin! Nykyään Jumalaa pidetään harmittomana vanhana ukkona tai sitten Jumalan pitäisi ratkaista kaikki meidän ongelmat ja estää kaikki meidän tekemät pahat teot tai luonnonkatastrofit. Jos Jumala on hyvä, miksi Hän sallii…..? Me haluamme tehdä kaikki ne tunnusteot, joilla Jeesus todisti jumaluutensa. Me haluamme olla samalla korkeudella arvoasteikossa kuin Jeesus. Hurja ajatus näin kirjoitettuna, mutta niin moni opettaa. Ei ehkä näin suoraan, mutta epäsuorasti.

Pitäisiköhän tästä kehäajattelusta luopua. Siis sellaisesta Raamatun tutkimisesta, jossa vain ne määrätyt asiat huomioidaan, mutta kokonaisuus unohdetaan. Jos sen teemme, huomaamme myös sen, missä on meidän paikkamme ja missä on Jumalan paikka. Minä olen vapaaehtoisesti Jeesuksen Kristuksen orja ja Hän on minun Herrani. Se on vaan niin vaikea hyväksyä…..mutta tosiasiaa ei voi muuttaa!

Minä vaivainen, vain mato,

Törmäsin kirjoitukseen, jossa halvennettiin erityisen voimakkain sanoin virttä “Minä vaivainen, vain mato, matkamies maan”. Kun luin siihen kirjoitukseen annettua vastausta, jäin todella pohtimaan virren sanoja. Useinhan käy niin, että me muistamme virren alkusanat, mutta virren kokonaissanoma unohtuu usein. Ja niin tästäkin virrestä muistamme alun ja ennen kaikkea sen vaivaisen madon, joka uskovana matkaa eteenpäin. Mutta tiesitkö, että mato kuvaakin Jeesusta? Tämä virsi kuvaa niin meidän uskovien elämää kuin myös Jeesuksen elämää. Koska meidän esikuvamme on Jeesus, on meidän elämämmekin samankaltaista kuin oli Jeesuksen elämä. Mitä virressä oikein sanotaan? Ensimmäinen säkeistö kuuluu seuraavasti:

1.

Minä vaivainen, vain mato, matkamies maan,

monet vaellan vaikeat retket.

Isänmaatani outona etsiä saan,

pian ehtivät ehtooni hetket.

Surutonta, ah, matkalla en majaa saa,

sinne kiirehdin, missä on toivoni maa,

lepo iäinen missä mun kätkee.

Virressä lauletaan matkamiehestä, joka kokee olevansa kuin mato. Tämä mato, johon virressä verrataan matkamiestä, ei ole sama kuin kastemato, joka kiemurtelee mullassa, vaan on yksi kuvaus Jeesuksesta. Tällainen kuvaus löytyy esim. Psalmista 22: 7-9

Mutta minä olen mato enkä ihminen,

ihmisten herjaama ja kansan halveksima.

Kaikki, jotka minut näkevät, pilkkaavat minua.

He aukovat suutaan

ja nyökyttelevät päätään:

"Jätä itsesi Herran haltuun!

Herra vapauttakoon ja pelastakoon hänet,

koska on mieltynyt häneen."

Muistatko Raamatusta, kuinka Jeesuksen ristiinnaulitseminen tapahtui? Ja sen mitä ristillä tapahtui? Kun Jeesus oli ristiinnaulittu, ihmiset pilkkasivat Häntä. Markuksen evankeliumissa siitä kerrotaan seuraavasti luvussa 15 jakeet 29-32

Ohikulkijat pilkkasivat häntä ja sanoivat päätään nyökyttäen: "Voi sinua, joka hajotat temppelin ja kolmessa päivässä rakennat sen uudestaan. Pelasta itsesi ja astu alas ristiltä."

Samoin ylipapit ja kirjanoppineet puhuivat toisilleen häntä pilkaten: "Muita hän on auttanut, itseään hän ei voi auttaa. Astukoon nyt, Kristus, Israelin kuningas, alas ristiltä, että me sen näkisimme ja uskoisimme." Myös ne, jotka oli ristiinnaulittu hänen kanssaan, herjasivat häntä.

Ihmiset pilkkasivat Jeesusta ja pilkkaavat yhä. Ja tulevat aina pilkkaamaan, vaikka se tulee iskemään heitä omaan nilkkaan. Ja kuitenkin Jeesus haluaisi pelastaa heidätkin.

Psalmissa sanotaan, että Jeesus ei kokenut olevansa edes ihminen, vaan mato. Mato voi kuvata myös sitä, että joku on todella vähäinen. Voisiko sanoa, että lähes olematon. Ja ajatelkaa, sellaiseksi Jeesus tunsi itsensä ristillä! Voisiko nykyajan ihminen kuvitella olevansa olematon? Jopa kristittyjen keskuuteen on pesiytynyt ajatusmalli, jossa me ihmiset olemme jotain ja Jumalan tulee hyppiä meidän mielitekojen mukaan. Ja kuitenkin meidän pelastuksemme on Jeesus, joka ei itseään korottanut. Hänet korotettiin, kun sen aika tuli. Me haluamme tämän korotuksen nyt ja heti! Ja nyt tuossa virressä sanotaan: Surutonta, ah, matkalla en majaa saa, sinne kiirehdin, missä on toivoni maa, lepo iäinen missä mun kätkee. Me olemme matkalla Toivon maahan! Kuinka vaikeaa tämä on myös minulle itselleni? Haluaisin saada ne kaikki lupaukset, joita Raamatussa on, nyt ja heti! Mutta niistä saa vain maistiaisia silloin tällöin. Me elämme juuri tässä toivossa, että kerran ei ole kyyneleitä, koska Jumala itse tulee ne pyyhkimään pois. Siksi meistä uskovista suurin osa joutuu veisaamaan virren sanoin: Minä vaivainen, vain mato, matkamies maan, monet vaellan vaikeat retket. Näin oli Jeesuksellakin, vaikka me usein vain huomaamme ne suuret tunnusteot, jotka Hän teki. Mutta oletko huomannut ne kohdat, joissa Hän väsyi, halusi levähtää ja oli ihmisten ympäröimänä sekä myös heidän hylkäämänä?

Jeesus koki myös pettymyksiä ja oli moneen kertaan ihmisten ympäröimänä, ihmisten, jotka aikoivat kivittää Hänet. Meidän taipumus on huomata vain ne asiat, jotka ovat mahtavia ja niitä samoja tekoja me haluamme tehdä. Mutta haluammeko ottaa ristin ja kantaa sitä niin kuin Jeesus kantoi? Kun otamme tämän ristin, me olemme sitoutuneet samaan kuin Jeesus, jopa kuolemaan uskomme tähden. Toinen säkeistö kiteyttää hyvin tämän maallisen elämän.

2.

Kuka lie kodin, kaupungin löytänytkään,

joka säilyä voisi maan päällä!

Ilo häipyy vain hetkisen kestettyään,

kuten kuihtuvi kukkanen täällä.

Elo täällä kuin unta ja varjoa on,

kuten kuohuva koski se on levoton,

veden lailla se hiekkahan haihtuu.

Meidän maallinen elämä on vain pieni hetki iankaikkisuuteen verrattuna. Se on kuin aalto, joka häviää tultuaan rantahiekkaan. Mutta usein me ajattelemme, että juuri tämä elämä on tärkeä ja siinä toteutuu kaikki mahdollinen sekä että sen tulisi olla helppoa ja ihanaa. Toki niin itsekin haluaisin elää. Ilman vastuksia, kärsimystä ja kipua! Mutta sitä meille ei luvata. Jeesus sanoo omille opetuslapsilleen Johanneksen evankeliumissa seuraavasti (Joh. 16:31-33)

Jeesus vastasi heille: "Nyt te uskotte!  Mutta hetki tulee ja on jo tullut, jolloin teidät hajotetaan kukin tahollenne ja te jätätte minut yksin. En minä kuitenkaan ole yksin, sillä Isä on minun kanssani. Tämän olen puhunut teille, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa rohkeat: minä olen voittanut maailman."  

Tämä Raamatun kohta viittaa hetkeen, jolloin Jeesus tullaan vangitsemaan. Silloin opetuslapset todellakin hajaantuivat ympäriinsä ja jättivät Jeesuksen yksin. Siinä on kuitenkin jotain myös meille, tämän päivän kristityille. Meillä on maailmassa ahdistus, mutta Jeesuksessa rauha. Tämä rauha ei tarkoita tunnetta, vaan sitä, että tapahtui meille mitä hyvänsä, olemme turvassa Jeesuksessa. Rauha, josta Jeesus puhuu, tarkoittaa sodan vastakohtaa. Meidän ei tarvitse enää taistella, koska Jeesus on jo taistellut ja voittanut maailman. Me saamme levätä tässä Jeesuksen antamassa rauhassa. Olemme kuin israelilaiset silloin, kun Daavid voitti Goljatin. Israelilaiset katsoivat ja Daavid taisteli. Niin mekin voimme tehdä! Jeesus on näin tie Taivaskotiin! Siitä kolmas säkeistö kertookin.

3.

Tämä ruumis kun kylmäksi jäähtyvä on

ja kun kuolema silmäni sulkee,

ilo taivaassa lahjoita loppumaton,

pyhät minne sun tielläsi kulkee.

Isä, Poika ja Henki, sun kunniatas

joka paikka on täynnä ja kirkkauttas.

Sinun kiitos ja kunnia. Aamen.

Sinä ja minä, Jumalalle erotettuina Pyhinä, saamme matkata tätä tietä sinne, missä kaikki on täynnä Jumalan Pyhyyttä ja Kirkkautta! Se on jotain sellaista, jota me emme voi täällä käsittää. Luulen, että tulemme yllättymään. Siitä me voimme kiittää jo etukäteen, vaikka vain matosina Herran edessä. Usein me unohdamme kiittää Jumalaa, että Hän on Jumala ja kaiken Luoja. Hän on luonut myös sinut!

(Virsi on toisinto Lapualta,

Ruotsalainen 1656. Suom. virsikirjaan 1701. Uud. komitea 1937, 1984.)

Jeesus sanoi ristillä myös jotain muuta, mikä aiheutti kuulijoissa hämminkiä.

Mark. 15:34. Yhdeksännellä tunnilla Jeesus huusi kovalla äänellä:

       "Elohi, Elohi, lema sabaktani?"

Se on käännettynä: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?

Paikallaolijat luulivat Jeesuksen kutsuvan Eliaa, mutta sitä Jeesus ei tehnyt. Hän kääntyi Isän puoleen. Näillä sanoilla alkaa Psalmin 22:2-6, jossa puhuttiin madosta.

Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?

Olet kaukana, et pelasta minua,

olet kaukana, kun huudan apua.

Jumalani, minä huudan päivin,

mutta sinä et vastaa,

ja öin, enkä voi olla hiljaa.

Kuitenkin sinä olet Pyhä,

sinä asut Israelin ylistyslaulujen keskellä.

Sinuun luottivat isämme,

he luottivat,

ja sinä saatoit heidät turvaan.

He huusivat sinua ja pelastuivat,

sinuun he luottivat eivätkä joutuneet häpeään.

On oletettavaa, että Jeesus muisteli tätä Psalmia riippuessaan ristillä. Hän koki hylkäämisen tunteen, mutta Hän turvautui Sanaan, jossa oli lohdutus! Tätä mekin voimme tehdä, kun koemme, että Jumala on meidät hylännyt. Voimme rukoilla, että Sinuun, Jumala, luottivat israelilaiset, Sinuun luotti Jeesus ja sinuun luotan minäkin! Jeesus ei huutanut Eliaa, koska Elia ei olisi voinut auttaa Häntä. Jeesus huusi Jumalaa, joka auttoi Häntä. Nyt mekin voimme huutaa rukouksemme, kun olemme omissa ahdistuksissa ja luottaa siihen, että saamme myös avun aikanaan.

Lue tämä Psalmi verraten sitä Jeesuksen ristinkuolemaan. Tulet yllättymään!  

Psalmi loppuu minusta ihaniin sanoihin!

32. He tulevat ja julistavat hänen vanhurskauttaan

vastedes syntyvälle kansalle,

kertovat, että hän on tämän tehnyt.

Ajattelen, että me olemme tuo uusi kansa, jolle on kerrottu evankeliumi! Meille on kerrottu, että Jeesus kuoli ristillä, että me saisimme elää!

Mitä tästä kaikesta opin? On ehkä aiheellista tutkia asiat ensin ja sitten hutkia! Tämä kaunis virsi on ollut monelle suureksi lohdutukseksi omien taistelujen keskellä. Sitä ovat monet monet uskovat veisanneet ja saaneet lohdutuksen. Ja yhä sitä veisaavat monet uskovat ja saavat lohdutuksen. Voisin sanoa, että tässä virressä on veren evankeliumi!

Laitan tähän linkin, jossa on hiukan taiteellinen näkemys virrestä, mutta sen tempo on oikea. Malta kuunnella virsi alkusählingeistä huolimatta. :)

https://www.youtube.com/watch?v=MdigvpIQ6aE