Missä on heidän Jumalansa? Jooel 2:17-18

Kun kansa oli kokoontunut ja se oli pyhitetty Jumalalle, antoi Jooel ohjeet papeille.

17. Eteishallin ja alttarin välillä itkekööt papit, jotka palvelevat Herraa. He sanokoot: "Sääli, Herra, kansaasi, älä anna perintöosaasi häväistäväksi, kansojen sananparreksi! Miksi kansat saisivat aiheen sanoa: 'Missä on heidän Jumalansa?'"

Kyseessä oli nähtävästi Serubbabelin pystyttämä temppeli, joka oli tehty Salomon rakentaman temppelin piirustuksia mukaillen. Temppeli ei ollut yhtä hieno kuin Salomonin rakentama oli ollut, mutta kooltaan se oli suurempi. Baabelissa olevat juutalaiset saivat tulla rakentamaan Jerusalemin temppeliä v. 538 eKr. Serubbaabelin johdolla. Ensin rakennettiin uhrialttari ja sen jälkeen aloitettiin varsinaisen temppelin rakentaminen. Temppelin rakentaminen keskeytyi samarialaisten vastustukseen ja jatkui vasta, kun profeetat Haggai ja Sakarja voimakkain sanoin kehottivat jatkamaan rakentamista. Temppeli valmistui  v. 515-516 eKr. Sinne myös palautettiin Nebukadnessarin aikana viedyt astiat. Mutta yksi sieltä puuttui, nimittäin Liitonarkki. Sen paikalla oli juutalaisen historioitsijan Josefuksen mukaan vain kolme sormenleveyttä korkea kivi eli se oli noin 5 cm korkea. Temppelin valloitti roomalainen sotapäällikkö Pompeius v. 63 eKr., jolloin se vaurioitui pahoin. Temppeli, jossa Jeesus kävi, oli Herodes Suuren toimesta entisöity ja uudelleen rakennettu Serubbabelin temppeli. Rakennustyöt aloitettiin v. 20 eKr ja tiedämme, että tämä temppeli tuhottiin noin v. 70 jKr. Jeesus rakensi uuden temppelin, jossa elävinä kivinä olemme me, jotka uskomme Jeesukseen.

Temppeli oli jaettu erilaisiin osiin. Uloimmalle esipihalle pääsi tavallinen kansa. Sisemmällä esipihalla oli alttari, jossa papit suorittivat polttouhrit. Alttari, josta kerrotaan Ilmestysmajan yhteydessä, oli viisi kyynärää pitkä, viisi kyynärää leveä ja kolme kyynärää korkea. Alttari oli kuution muotoinen 3m x 3m x 1,8m ja se oli todennäköisesti täytetty mullalla. Se oli tehty alunperin akaasiapuusta ja päällystetty vaskella. Sen molemmissa päissä oli sarvet, joihin uhrieläimet sidottiin. Sarviin myös pirskoteltiin uhriverta. Ne olivat myös vallan merkki ja turvapaikka rikoksentekijälle. Ilmestysmajan alttarissa oli myös renkaat ja korennot kantamista varten. Salomon temppelissä alttari oli suurempi eli se oli 20 kyynärää (12m) pitkä ja leveä sekä viisi kyynärää (3m) korkea. Se oli tehty kokonaan vaskesta. Mutta Serubbaabelin temppelin alttari oli tehty hakkaamattomista kivistä. Se ei siis vetänyt vertoja Salomonin temppelin alttarille.

Eteishallista kerrotaan 1 Kuninkaiden kirjassa seuraavasti: (1 Kun. 6:3.) “Temppelin itäpäässä oleva temppelisalin eteishalli oli kaksikymmentä kyynärää leveä, ja sen pituus temppelin itäiseen suuntaan oli kymmenen kyynärää.” Paikka oli Pyhä ja sitä kunnioitettiin suuresti. Loukkaukset, joita siellä tehtiin, tuomittiin ankarasti. Ja kuitenkin israelilaiset loukkasivat Jumalaa juuri tällä Pyhällä paikalla. Hesekiel kertoo sellaisesta tapahtumasta seuraavasti: (Hes. 8:16.) “Hän vei minut Herran huoneen sisemmälle esipihalle. Siellä, Herran temppelin ovella, eteisen ja alttarin välillä, oli noin kaksikymmentäviisi miestä. Heidän selkänsä olivat Herran temppeliin päin ja kasvonsa itään päin, ja he kumartuivat maahan itää kohden ja palvoivat aurinkoa” He siis saastuttivat temppelin palvomalla siellä epäjumalia. Tämä on myös meidän hyvä muistaa. Epäjumalan palvontaa ei ole pelkästään jonkun kuvan palvominen, vaan myös se, että otamme muiden uskontojen palvontamenoja käyttöön. Tästä asiasta esim. Paavali varoitti ja kielsi käyttämästä rukoustapaa, jota käytettiin silloisia epäjumalia rukoiltaessa. 1 Kor. 11:4-5. “Jokainen mies, joka rukoilee tai profetoi pää peitettynä, häpäisee päänsä. Jokainen nainen taas, joka rukoilee tai profetoi peittämättä päätään, häpäisee päänsä. Sehän on aivan sama kuin hänen päänsä olisi ajeltu paljaaksi.” Epäjumalia miehet rukoilivat pää viitan liepeellä peitettynä ja naiset hiukset auki päätä pyörittäen suorastaan ekstaasissa olevina. Ja nämä rukoustavat Paavali kielsi, koska ne olivat epäjumalien palvontatapoja. Kun nyt laskee yksi ynnä yksi yhteen, lopputuloksena on, että me emme voi tuoda uusia tapoja esm. rukoukseen tai profetointiin muista uskonnoista.
(lähde: http://naispastori.blogspot.fi/2016/07/luomis-ja-paajarjestyksesta.html )

Paikka, jossa pappien tuli itkeä ja valittaa, oli siis Pyhä. Se oli tarkoitettu Jumalan palvelemiseen, eikä epäjumalien palvelemiseen. Kansa oli pyhitetty Jumalalle ja papit aloittivat oman tehtävänsä, joka poikkesi heidän normaalista tehtävästä. Normaalisti papit uhrasivat ne uhrieläimet alttarilla, joita ihmiset sinne toivat. Jooel antoi papeille sanat, joilla heidän tuli rukoilla Jumalaa. Rukouksen sisältö on hyvin paljon samanlainen kuin Psalmissa 79.

Ps. 79:4. Me olemme joutuneet naapuriemme häväistäviksi,
ympärillämme asuvien pilkattaviksi ja ivattaviksi.
8. Älä lue meidän syyksemme esi-isiemme rikoksia vaan anna armosi pian kohdata meitä,
sillä me olemme joutuneet suureen kurjuuteen.
9. Auta meitä, Jumala, meidän pelastajamme, nimesi kunnian tähden!
Pelasta meidät ja anna anteeksi meidän syntimme nimesi tähden.
10. Miksi pakanat saisivat sanoa: "Missä on heidän Jumalansa?"

Papit toivat rukouksessa esille monia asioita. He rukoilivat Jumalaa, että Hän säälisi kansaansa. Israelin kansan Jumala oli valinnut omaksi kansakseen ja nyt näytti siltä, että kansa joutui muiden kansojen pilkan kohteeksi ja vallan alaiseksi. Samalla he saisivat epäillä, että Jumalaa ei ollut olemassakaan. Tai Jumala olisi niin heikko, että muiden kansojen jumalat olivat voimakkaampia. Kun eri kansat kävivät sotia, oletettiin sodan voittaneen kansan jumalan olevan voimakkain. Siksi vedottiin Jumalaan kysymyksellä: 'Missä on heidän Jumalansa?' Mitä Jumala tähän vastaisi?

18. Niin Herra kiivaili maansa puolesta ja sääli kansaansa.

Jumala kuuli kansansa valituksen ja rukouksen. Mutta tiedätkö, Jumalan ei olisi ollut pakko kiivailla ja sääliä kansaansa. Sen Hän teki aivan omasta tahdostaan. Jumala oli kuitenkin luvannut, että jos kansa palaa Hänen luokseen, Hän armahtaa kansaa. Ja sen kansa teki ja Jumala piti oman lupauksensa ja armahti kansaansa.

Minua hiukan kummastuttaa, mitä Jumala tarkoittaa, kun Hän sanoo kiivailevansa maan puolesta? Kun Raamatussa kerrotaan, että Jumala kiivailee jonkin asian vuoksi, on tämän tuloksena joko pelastus tai onnettomuus. Verbi, jota siinä käytetään, voitaisiin kääntää seuraavasti: kadehtia, olla mustasukkainen, kiivailla tai puolustaa kiihkeästi. Raamattu -92 kääntää jakeen seuraavalla tavalla: ”Silloin Herran rakkaus syttyi, hän armahti kansaansa ja maataan.” Tämä selittävä käännös avaa meille sitä, mitä Jumala teki kansalleen. Hän rakasti sitä.

Kiivailla sanaa selittää myös seuraava Raamatun kohta (2 Moos. 20:3-5) “Älköön sinulla olko muita jumalia minun rinnallani. Älä tee itsellesi patsasta äläkä mitään kuvaa mistään, mikä on ylhäällä taivaalla tai alhaalla maan päällä tai vesissä maan alla.  Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä, sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala. Minä vaadin lapset tilille isien pahoista teoista kolmanteen ja neljänteen polveen saakka, jos he vihaavat minua,” Tämä on erämaavaelluksen aikainen käsky ja kuvastaa sitä, mitä Jumalan kiivailu tarkoittaa. Myös tuo esille sen, että on Jumalan vihaamista palvella epäjumalia. Onneksi tämä käsky tai määräys ei lopu tähän, vaan jatkuu seuraavasti “6. mutta osoitan armoa niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja pitävät minun käskyni.”  Jumala halusi mustasukkaisesti pitää kansansa itsellään, eikä suvainnut muita jumalia rinnalleen.  Ja tiedätkö, ettei Jumala salli meidänkään pitää muita jumalia. Jumala pitää meistä kiinni ja pyrkii monin tavoin pitämään meidät luonaan. Jumala ei hylkää meitä, mutta hylkäänkö minä Jumalan?

Kuka tietää? Jooel 2:14-13

Armollinen Jumala! Kuinka ihanaa on ajatella, että Jumala on armollinen ja tahtoo kaikkea hyvää omille lapsilleen! Myös sinulle! Senkin jälkeen, kun olet tehnyt väärin ja loukannut Jumalaa, Hän tahtoo antaa anteeksi. Me emme saa syntejämme anteeksi suurilla katumusharjoituksilla, vaan siksi, että Jumala tahtoo antaa anteeksi Poikansa lunastustyön tähden. Jumalalla on kaikki valta myös tässä asiassa, kuten Paavali opettaa.

Room. 9:15. Hän sanoo Moosekselle: "Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan."
16. Kysymys ei siis ole siitä, mitä ihminen tahtoo tai mihin hän pyrkii, vaan Jumalasta, joka armahtaa.

Ja Jumala on luvannut armahtaa sitä, joka on antanut pelastaa itsensä. Mutta mennään Jooelin kirjan 2:14, missä Jooel jatkaa kansan lohduttamista.

14. Ehkä hän vielä muuttaa mielensä ja jättää jälkeensä siunauksen: ruokauhrin ja juomauhrin Herralle, teidän Jumalallenne.

Jae alkaa “Ehkä hän vielä muuttaa mielensä”, mutta sananmukainen käännös on retorinen kysymys “Kuka tietää?”. Kumpikin käännös sisältää toivoa siitä, että Jumala vielä armahtaisi ja siunaisi kansaansa. Jumalan ei ole pakko armahtaa, mutta Jumalan luonteeseen kuuluu, että Hän tahtoo armahtaa. Juuri siksi Hän lähetti Poikansa maailmaan, että meidät voidaan armahtaa. Mitä tästä armahtavaisuudesta seuraa? Me voimme saada synnit ja väärät teot anteeksi! Ja tämä näkyy myös tässä jakeessa. Silloiset Israelilaiset katsoivat tulevaisuuteen, mutta me katsomme taaksepäin. Kohteena on yksi ja sama asia: Ristiinnaulittu Jeesus!

Syntiinlankeemuksessa ei tuhoutunut vain ihmisen jumalasuhde, siinä tuhoutui myös luomakunta. Kun ihminen tekee syntiä, sen vaikutus näkyy myös luomakunnassa. Konkreettisesti se näkyi israelilaisten menettämässä sadossa. Nyt jos maanviljelys elpyisi, saataisiin viljaa ja viiniä, jolloin myös uhritoimitukset voitaisiin aloittaa uudestaan. Sopusointu ihmisen ja Jumalan välillä merkitsee myös sopusointua ihmisen ja luonnon välillä. Mielenkiintoista tässä on se, että uhrit, joita israelilaiset uhrasivat Jumalalle, tulivat Jumalalta. Tämähän tulee erittäin hyvin esille Jooelin kirjassa. Kun Jumala lähetti heinäsirkat rankaisemaan kansaa sen synneistä, sato menetettiin. Kun kansa palaa Jumalan luo, antaa Jumala maanviljelyksen kukoistaa ja kansa pystyy taas uhraamaan Jumalalle.

Sen mitä nyt kirjoitan, on pelkästään omia tuntemuksia, jotka nousivat tästä jakeesta. Kun tässä sanotaan, että “ruokauhrin ja juomauhrin Herralle,”, nousee mieleeni seuraava tapahtuma Uuden Testamentin puolelta.

(Matt. 26:26-29) Heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsilleen sanoen: "Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini." Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan monien edestä syntien anteeksiantamiseksi. Minä sanon teille: tästedes en juo viinipuun antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa."

Ehtoollisen asettaminen, jota me vietämme seurakunnassa. Yhteysateria, jota me vietämme Jumalan kasvojen edessä. Muistoateria, jossa me samalla muistelemme Jeesuksen ristinkuolemaa. Hänen ruumiistaan muistuttaa leipä. Leipä, joka murretaan niinkuin Jeesuksen ruumis murrettiin. Samalla se muistuttaa meitä, että Jeesuksen ylösnousemus on ruumiin ylösnousemus. Jeesus teki sen esikoisena ja me muut tulemme perässä, kun sen aika on. Viini muistuttaa meitä verestä, jonka Jeesus on vuodattanut meidä syntien anteeksiantamiseksi. Ilman verta ei ole sovitusta. Samalla se on Uuden liiton solmimisen merkki, jossa Jeesus on meidän välimiehenä ja teki sovinnon ihmisen ja Jumalan välille. Joskus me vielä saamme nauttia ateriaa yhdessä Jeesuksen kanssa Isän valtakunnassa. Aika huikaiseva ajatus!

Jooelin kehotukset kuitenkin jatkuvat. Hän käskee puhaltaa pasuunaan ja kutsua juhlakokouksen koolle.

15. Puhaltakaa pasuunaan Siionissa, kuuluttakaa pyhä paasto, kutsukaa koolle juhlakokous.

Nyt ei varoitettu vihollisista puhaltamalla pasuunoihin, vaan kutsuttiin Pyhä kokous koolle. Pyhällä kokouksella tarkoitetaan yleensä Helluntaita, jolloin tuli uhrata heilutusuhrin lisäksi ylimääräinen syntiuhri siihen kuuluvine ruoka- ja juomauhreineen sekä synti- ja kiitosuhri. Samana päivänä tuli kutsua koolle Pyhä kokous, jolloin ei saanut mitään työtä tehdä. Kyseessä oli elojuhla eli viikkojuhla, jossa tuotiin ensimmäinen sadosta saatu tuotos Jumalalle kiitokseksi sadosta. Se oli kiitoksen juhla. Meille se on Pyhän Hengen vuodattamisen juhla. Juuri sinä päivänä Jumala vuodatti Henkensä opetuslapsiin. Tähän palaamme Jooelin kirjassa myöhemmin. Nyt ei kutsuttu Pyhää kokousta sen vuoksi, että oltaisiin kiitollisia saadusta sadosta, vaan siksi, että valitettaisiin ja itkettäisiin menetetyn sadon vuoksi. Kutsu koski kaikkia kansanryhmiä, kuten seuraava jae antaa ymmärtää.

16. Kootkaa kansa, pyhittäkää seurakunta, kutsukaa koolle vanhimmat, kootkaa lapset, nekin, jotka imevät rintoja. Lähteköön sulhanen huoneestaan ja morsian kammiostaan

Kansa tuli koota yhteen ja se tuli pyhittää Jumalalle. Tämä pyhittäminen tapahtui määrätyillä rituaaleilla. Siihen myös kuului se, että mies ei yhtynyt naiseen. Tässä siis kansa erotettiin Jumalalle kuuluvaksi. Tilanteen vakavuutta kuvaa hyvin se, että kaikki kansanryhmät kutsuttiin koolle. Nyt ei kutsuttu vain vanhimpia, vaan myös lapset, jopa imeväiset. Jokainen ymmärtää, että niin pientä lasta ei viety normaalisti suureen kansan joukkoon. Toiseksi kokoontumisen tärkeyttä kuvaa, ettei sulhanen ja morsian saa häärauhaa. Sulhasen huone ja morsiamen kammio on sama asia. Joten nuoripari suuntasi askeleensa Pyhään kokoukseen vihkimisen jälkeen.

Sulhasella oli erityisetuja, mutta nyt niitä ei huomioitu lainkaan. Yhteisön etu menee yksilön edun edelle. Juuri kihlautunut mies sai vapautuksen taistelukentältä (5 Moos.20:7.)” Jokainen, joka on kihlannut naisen mutta ei vielä ole ottanut häntä vaimokseen, saa palata kotiinsa, ettei hän kuolisi taistelussa ja joku toinen ottaisi hänen morsiantaan vaimokseen.' “ Juuri naimisiin mennyt mies vapautettiin niin sotapalveluksesta kuin kaikesta muustakin palveluksesta vuoden ajaksi (5 Moos. 24:5.) ”Jos joku on juuri ottanut vaimon, hänen ei tarvitse lähteä sotaan eikä häntä saa velvoittaa millään muullakaan asialla. Hän saa olla vuoden ajan vapaana perhettään varten ja iloksi vaimolleen, jonka hän on ottanut”. Olisipa ihana, jos nämä lait olisivat voimassa täällä kotosuomessakin.

Voitko kuvitella millainen kansanjoukko oli koolla. Paikalla oli keppeihin nojaavia vanhuksia, työikäisiä miehiä ja naisia, nuoria kokoontuneena yhteen ja jännittyneenä odottamassa, mitä tapahtuisi, lapsia, jotka juoksentelevat ympäriinsä, pienempiä lapsia, jotka ovat vanhempien helmoissa ja ne pienet lapset, jotka imevät rintaa. Siellä on myös ne juuri naimisiin menneet, jotka pitävät toisiaan kädestä. Sitten kaikki hiljentyvät ja papit pyhittävät heidät Jumalalle kuuluvaksi kansaksi. Sen jälkeen kansa alkaa itkeä ja valittaa. Kaikki huutavat Jumalaa!

Armollinen Jumala, Jooel 2:13

Palaan vielä jakeeseen 13 ja siinä esiintyviin Jumalan luonteen kuvauksiin.

13. Repäiskää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne, palatkaa Herran, teidän Jumalanne, luo. Hän on armahtava ja laupias, pitkämielinen ja hyvin armollinen, ja hän katuu pahaa.

Raamatussa esiintyy kaksi kreikankielistä sanaa, jotka voidaan kääntää armoksi. Novum kertoo niistä seuraavasti.

“Niistä tavallisimmat ovat ḥä́säḏ jaḥēn. Edellinen merkitsee 'hurskaus, hyvyys, rakkaus, ystävällisyys, suosio, sääli, armo', ja vastaavan verbin perusmerkitys on 'olla hurskas' tai 'olla hyvä'. Ḥēn merkitsee 'suosio, mielisuosio, armo', ja vastaavan verbin perusmerkitys on 'kumartua jonkun puoleen (ystävällisenä ja armahtaen)'.”

Kun tuomme tämän armahtavaisen Jumalan käsityksen tähän päivään, se merkitsee vain yhtä asiaa eli Jumala lähetti ainokaisen Poikansa kuolemaan meidän puolesta, että me pelastuisimme, kun otamme tämän pelastuksen vastaan. Minua järkytti, kun tajusin, että jos ihminen ei ole Jumalan armon alla tai armossa, hän on Jumalan vihan alla. Meille on niin paljon opetettu, että Jumala on rakkaus. Sitäkin Hän on, mutta tämä rakkaus kohdistuu niihin ihmisiin, jotka ovat antaneet pelastaa itsensä ja ovat näin solmineet liittosuhteen Jumalan kanssa. Kaikki muut ihmiset ovat Jumalan vihan alla. Me usein ajattelemme, että Vanhassa Testamentissa kerrotaan Jumalan vihasta enemmän kuin Uudessa Testamentissa, mutta asia onkin päinvastoin. Uusi Testamentti puhuu enemmän Jumalan vihasta ja Jumalan vihan uhasta kuin Vanha Testamentti. Seuraavissa Raamatun kohdista saamme hyvän käsityksen siitä, miten me pelastumme, mistä me pelastumme ja mihin me pelastumme.

 2 Tim. 2:9 Hän on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsulla, ei meidän tekojemme vaan oman suunnitelmansa ja armonsa mukaan, jonka hän antoi meille Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja

1 Tess. 1:10. ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän herätti kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta.

Joh. 3:36. Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä. Mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, ei ole näkevä elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällään."

Jumala armahtaa meidät oman Poikansa lunastustyön tähden. Siinä ilmenee Jumalan rakkaus meitä ihmisiä kohtaan. Sitä voitaisiin kutsua ainoaksi asiaksi, jossa Jumalan Rakkaus todella ilmenee. Mutta Jumala on pitkämielinen meitä ihmisiä kohtaan. Kärsivällisesti Hän vetää meitä parannukseen.

Room. 2:3. Luuletko sinä, ihminen, joka tuomitset toisia mutta itse teet samoja tekoja, että vältät Jumalan tuomion?
4. Vai halveksitko hänen hyvyytensä, kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta? Etkö ymmärrä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?

Meillä ei useinkaan ole pitkämielisyyttä, kun kyseessä on toisen ihmisen väärät teot. Ja kuitenkin me teemme samoja tekoja. Tai sitten pidämme omia vääriä tekoja pienempänä kuin toisten. Kukaan ei vältä Jumalan tuomiota vetoamalla siihen, että toiset ovat tehneet suurempia vääryyksiä kuin minä. Jakeiden väliin tulee vai sana. Sana joka ilmaisee toisen vaihtoehdon, jossa kerrotaan, että hyvin moni ihminen halveksii Jumalan pitkämielisyyttä omaksi turmiokseen. Ei Jumalaa ole tai ei Hän välitä. Mutta Jumala välittää. Ei auta sanoa, että en minä ehtinyt tehdä parannusta. Kaikilla tulee olemaan riittävästi aikaa. Mutta usein tuo aika menee siihen, että tappelemme Jumalaa vastaan, kun Hän vetää meitä parannukseen.

Viimeisenä asiana jakeessa on, että Jumala katuu tekemäänsä pahaa. Jumala ei kadu asioita niin kuin me ihmiset. Jumala on synnin yläpuolella ja me olemme synnissä. Jumala katuu rangaistusta, jonka Hän on langettanut sinulle, kun sinä annat Hänen pelastaa itsesi. Sinua ei kohtaa silloin Jumalan viha, vaan Jumalan armo! Anna siis Jumalan vetää sinut pelastukseen Jeesuksessa Kristuksessa.