Kuka tietää? Jooel 2:14-13

Armollinen Jumala! Kuinka ihanaa on ajatella, että Jumala on armollinen ja tahtoo kaikkea hyvää omille lapsilleen! Myös sinulle! Senkin jälkeen, kun olet tehnyt väärin ja loukannut Jumalaa, Hän tahtoo antaa anteeksi. Me emme saa syntejämme anteeksi suurilla katumusharjoituksilla, vaan siksi, että Jumala tahtoo antaa anteeksi Poikansa lunastustyön tähden. Jumalalla on kaikki valta myös tässä asiassa, kuten Paavali opettaa.

Room. 9:15. Hän sanoo Moosekselle: "Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan."
16. Kysymys ei siis ole siitä, mitä ihminen tahtoo tai mihin hän pyrkii, vaan Jumalasta, joka armahtaa.

Ja Jumala on luvannut armahtaa sitä, joka on antanut pelastaa itsensä. Mutta mennään Jooelin kirjan 2:14, missä Jooel jatkaa kansan lohduttamista.

14. Ehkä hän vielä muuttaa mielensä ja jättää jälkeensä siunauksen: ruokauhrin ja juomauhrin Herralle, teidän Jumalallenne.

Jae alkaa “Ehkä hän vielä muuttaa mielensä”, mutta sananmukainen käännös on retorinen kysymys “Kuka tietää?”. Kumpikin käännös sisältää toivoa siitä, että Jumala vielä armahtaisi ja siunaisi kansaansa. Jumalan ei ole pakko armahtaa, mutta Jumalan luonteeseen kuuluu, että Hän tahtoo armahtaa. Juuri siksi Hän lähetti Poikansa maailmaan, että meidät voidaan armahtaa. Mitä tästä armahtavaisuudesta seuraa? Me voimme saada synnit ja väärät teot anteeksi! Ja tämä näkyy myös tässä jakeessa. Silloiset Israelilaiset katsoivat tulevaisuuteen, mutta me katsomme taaksepäin. Kohteena on yksi ja sama asia: Ristiinnaulittu Jeesus!

Syntiinlankeemuksessa ei tuhoutunut vain ihmisen jumalasuhde, siinä tuhoutui myös luomakunta. Kun ihminen tekee syntiä, sen vaikutus näkyy myös luomakunnassa. Konkreettisesti se näkyi israelilaisten menettämässä sadossa. Nyt jos maanviljelys elpyisi, saataisiin viljaa ja viiniä, jolloin myös uhritoimitukset voitaisiin aloittaa uudestaan. Sopusointu ihmisen ja Jumalan välillä merkitsee myös sopusointua ihmisen ja luonnon välillä. Mielenkiintoista tässä on se, että uhrit, joita israelilaiset uhrasivat Jumalalle, tulivat Jumalalta. Tämähän tulee erittäin hyvin esille Jooelin kirjassa. Kun Jumala lähetti heinäsirkat rankaisemaan kansaa sen synneistä, sato menetettiin. Kun kansa palaa Jumalan luo, antaa Jumala maanviljelyksen kukoistaa ja kansa pystyy taas uhraamaan Jumalalle.

Sen mitä nyt kirjoitan, on pelkästään omia tuntemuksia, jotka nousivat tästä jakeesta. Kun tässä sanotaan, että “ruokauhrin ja juomauhrin Herralle,”, nousee mieleeni seuraava tapahtuma Uuden Testamentin puolelta.

(Matt. 26:26-29) Heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsilleen sanoen: "Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini." Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan monien edestä syntien anteeksiantamiseksi. Minä sanon teille: tästedes en juo viinipuun antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa."

Ehtoollisen asettaminen, jota me vietämme seurakunnassa. Yhteysateria, jota me vietämme Jumalan kasvojen edessä. Muistoateria, jossa me samalla muistelemme Jeesuksen ristinkuolemaa. Hänen ruumiistaan muistuttaa leipä. Leipä, joka murretaan niinkuin Jeesuksen ruumis murrettiin. Samalla se muistuttaa meitä, että Jeesuksen ylösnousemus on ruumiin ylösnousemus. Jeesus teki sen esikoisena ja me muut tulemme perässä, kun sen aika on. Viini muistuttaa meitä verestä, jonka Jeesus on vuodattanut meidä syntien anteeksiantamiseksi. Ilman verta ei ole sovitusta. Samalla se on Uuden liiton solmimisen merkki, jossa Jeesus on meidän välimiehenä ja teki sovinnon ihmisen ja Jumalan välille. Joskus me vielä saamme nauttia ateriaa yhdessä Jeesuksen kanssa Isän valtakunnassa. Aika huikaiseva ajatus!

Jooelin kehotukset kuitenkin jatkuvat. Hän käskee puhaltaa pasuunaan ja kutsua juhlakokouksen koolle.

15. Puhaltakaa pasuunaan Siionissa, kuuluttakaa pyhä paasto, kutsukaa koolle juhlakokous.

Nyt ei varoitettu vihollisista puhaltamalla pasuunoihin, vaan kutsuttiin Pyhä kokous koolle. Pyhällä kokouksella tarkoitetaan yleensä Helluntaita, jolloin tuli uhrata heilutusuhrin lisäksi ylimääräinen syntiuhri siihen kuuluvine ruoka- ja juomauhreineen sekä synti- ja kiitosuhri. Samana päivänä tuli kutsua koolle Pyhä kokous, jolloin ei saanut mitään työtä tehdä. Kyseessä oli elojuhla eli viikkojuhla, jossa tuotiin ensimmäinen sadosta saatu tuotos Jumalalle kiitokseksi sadosta. Se oli kiitoksen juhla. Meille se on Pyhän Hengen vuodattamisen juhla. Juuri sinä päivänä Jumala vuodatti Henkensä opetuslapsiin. Tähän palaamme Jooelin kirjassa myöhemmin. Nyt ei kutsuttu Pyhää kokousta sen vuoksi, että oltaisiin kiitollisia saadusta sadosta, vaan siksi, että valitettaisiin ja itkettäisiin menetetyn sadon vuoksi. Kutsu koski kaikkia kansanryhmiä, kuten seuraava jae antaa ymmärtää.

16. Kootkaa kansa, pyhittäkää seurakunta, kutsukaa koolle vanhimmat, kootkaa lapset, nekin, jotka imevät rintoja. Lähteköön sulhanen huoneestaan ja morsian kammiostaan

Kansa tuli koota yhteen ja se tuli pyhittää Jumalalle. Tämä pyhittäminen tapahtui määrätyillä rituaaleilla. Siihen myös kuului se, että mies ei yhtynyt naiseen. Tässä siis kansa erotettiin Jumalalle kuuluvaksi. Tilanteen vakavuutta kuvaa hyvin se, että kaikki kansanryhmät kutsuttiin koolle. Nyt ei kutsuttu vain vanhimpia, vaan myös lapset, jopa imeväiset. Jokainen ymmärtää, että niin pientä lasta ei viety normaalisti suureen kansan joukkoon. Toiseksi kokoontumisen tärkeyttä kuvaa, ettei sulhanen ja morsian saa häärauhaa. Sulhasen huone ja morsiamen kammio on sama asia. Joten nuoripari suuntasi askeleensa Pyhään kokoukseen vihkimisen jälkeen.

Sulhasella oli erityisetuja, mutta nyt niitä ei huomioitu lainkaan. Yhteisön etu menee yksilön edun edelle. Juuri kihlautunut mies sai vapautuksen taistelukentältä (5 Moos.20:7.)” Jokainen, joka on kihlannut naisen mutta ei vielä ole ottanut häntä vaimokseen, saa palata kotiinsa, ettei hän kuolisi taistelussa ja joku toinen ottaisi hänen morsiantaan vaimokseen.' “ Juuri naimisiin mennyt mies vapautettiin niin sotapalveluksesta kuin kaikesta muustakin palveluksesta vuoden ajaksi (5 Moos. 24:5.) ”Jos joku on juuri ottanut vaimon, hänen ei tarvitse lähteä sotaan eikä häntä saa velvoittaa millään muullakaan asialla. Hän saa olla vuoden ajan vapaana perhettään varten ja iloksi vaimolleen, jonka hän on ottanut”. Olisipa ihana, jos nämä lait olisivat voimassa täällä kotosuomessakin.

Voitko kuvitella millainen kansanjoukko oli koolla. Paikalla oli keppeihin nojaavia vanhuksia, työikäisiä miehiä ja naisia, nuoria kokoontuneena yhteen ja jännittyneenä odottamassa, mitä tapahtuisi, lapsia, jotka juoksentelevat ympäriinsä, pienempiä lapsia, jotka ovat vanhempien helmoissa ja ne pienet lapset, jotka imevät rintaa. Siellä on myös ne juuri naimisiin menneet, jotka pitävät toisiaan kädestä. Sitten kaikki hiljentyvät ja papit pyhittävät heidät Jumalalle kuuluvaksi kansaksi. Sen jälkeen kansa alkaa itkeä ja valittaa. Kaikki huutavat Jumalaa!